Miten tällaista ihmistä voisi kutsua isäksi?

Mitään isällistä hänessä ei oikeastaan ollut, tai sellaista, mitä isyys yleensä merkitsee. Hänelle tärkeintä oli aina hän ja hänen ongelmansa. Piti vaikka raivohuutoa päiväkausia, jos hänellä sattui olemaan joku pikkuongelmakin, viis edes lapsista. Häntä ei kiinnostanut lasten koulu eikä opiskelu tai muutkaan asiat. Ainoat kommentit oli haukkumiset epäonnistumisista, mitään myötätuntoa oli turha toivoakaan.

Käytökseltään ja luonteeltaan oli itsekeskeinen, lapsellinen, avuton, marttyyrinen, helposti hermostuva ja piittaamaton. Uhkaili itsemurhalla lastenkin kuullen ihan vaikka vaan sen vuoksi, jos autossa oli joku vika. Siis ne uhkailut oli suoraa raivohuutoa ja kuvailuja tekotavoista, mutta häntä ei toki haitannut, vaikka lapset oli kuulemassa sen kaiken.

Muille ihmisille hän feikkasi usein hauskaa ja leikkisää ihmistä, minkä vuoksi jotkut piti häntä hauskana ja hyvänä ihminenä. Tosin se muu käytös aggressiivisuuksineen puski sieltä aika helposti läpi ja tämä olikin mestari riitaantumaan ihmisten kanssa.