Miten unohtaa vaikea ihastuminen?

Menin ihastumaan itseäni 3 vuotta nuorempaan mieheen. Mies on ollut pitkässä parisuhteessa ja ollut avoliitossa, asuneet yhdessä aika uudessa omakotitalossa jonka mies tehnyt. Mies on hyvässä työssä, korkeassa asemassa. No, ite olen tällä hetkellä työtön kun määräaikaisuus päättyi, en ole saanut töitä vaikka etsin töitä. En asu omakotitalossa vaan kerrostalossa, jota vihaan metelin vuoksi. Nyt muuttamassa, mutta eiköhän sekin asunto ole kuitenkin meluisa, tällä huonolla tuurilla. Ei ole odotukset korkealla. Muutenkin elämä potkinut, eikä mikään ole tullut valmiiksi tarjottimella. Olen saanut kuitenkin hankittua itselleni kaksi ammattitutkintoa ja työhistoriaakin takana useampi vuosi, olen myös luottamustehtävissä, eli en varmaan ihan luuseri ole, matkustelen myös paljon, pärjään omillani. Mies on saanut isänsä firmasta paikan. Ei minulla ole ikinä mitään mahdollisuuksia päästä mihinkään hienoon työhön tai rakentaa omaa taloa, ikuinen vuokralainen olen enkä näe siinä mitään pahaa, että on vuokralla. En halua velkaa. Silti tunnen alemmuutta, vaikka itse on tyytyväinen edes jotenkin omaan elämään, joskus tulee tilanteita, että toivoisin elämän olevan erilaista. Jopa minua nuoremmat asuvat omakotitaloissa ja ovat hyvissä töissä. Kyllä tässä väkisinkin tuntee itsensä luuseriksi. Tiedostan myös sen, että nykyään töitä on vaikea saada, enkä ole ainoa työtön. Tuo mies on hiljattain eronnut ja asuu nyt yksin kerrostalossa, mielestäni mies on osoittanut myös kiinnostusta minua kohtaan. Mutta ei tuosta voisi ikinä tulla mitään, EI IKINÄ, en jaksa edes yrittää. Eikä mielestäni uuteen suhteeseen vain hypätä, ensin pitää olla vanhat sotkut selvitetty, enkä usko, että tuossa suhteessa vielä on selvitetty. Joskus tehnyt mieli luovuttaa elämän suhteen kokonaan, kun kuitenkin kaikki menee pieleen. Elämässä ollut uskomattoman huonoa onnea ja välillä olen halunnut vain kuolla. Liian erilaisia ollaan tuon miehen kanssa, tunnen itseni hänen rinnallaan ö-luokan kansalaiseksi, koska olen työtön ja asun kerrostalossa. En voisi koskaan luottaa edes tuohon mieheen, kuitenkin jossain vaiheessa hän palaisi avovaimonsa luokse, koska kyllähän heillä on ollut vahva side, kun ovat asuneetkin yhdessä. Enkä halua, että otatte itteenne jos asutte myös kerrostalossa ja olette työttömiä, koska tämä alemmuuden tunne on oman pääni sisällä. Pakko vain purkaa omaa oloa nyt johonkin ja saada ehkä vertaistukea.