Ärsyttävintä, mitä tiedän (puhelinkäyttäytymisestä)

Soitan äitiystävälle ja kysyn: "onko kiire hetki?" Ystävä: "Ei ollenkaan, lapset iltapalalla".

Kysyn: "Soitanko myöhemmin, kun lapset nukkuu?", johon äitiystävä sanoo: Ei tartte, nyt voidaan puhua ihan hyvin, mitäs sulla?



Minä kerron päivän kuulumisia ja kyselen kuulumisia myös ystävältä, ystävä ei kuuntele, koska opettaa samalla lapsia sanomaan kiitos ruoasta, minä kuuntelen kärsivällisesti puhelimessa.

Ystävä sanoo, että Liisalla olis asiaa, ja nakkaa luurin Liisalle samointein, minä kuuntelen Liisan mongerrusta aikani ja koetan etsiä jutunjuurta, kumpikaan meistä ei ymmärretä toisiamme.

Parin minuutin kuluttua ystävä tulee puhelimeen ja sanoo, että sai tyhjennettyä pöydän puhelun aikana ja eikös meidän Liisa ole hyvin oppinut jo puhumaan.

Isoveli Lasse on huutanut Liisan ja äitinsä yli luuriin koko tämän ajan, ja ystäväni sanookin, että Lassellakin olisi vähän asiaa kummitädille. Antaa luurin Lasselle ja taas kuunnellaan toisiamme mitään ymmärtämättä.

Viimein ystäväni ottaa puhelimen ja sanoo, että sori, nyt ei kerkee puhumaan, kun pitäis viedä lapset nukkumaan, että soitellaanko myöhemmin.



Minä siihen hölmönä, että joo, soitellaan vaan.



Arvatkaapas jaksanko enää soitella.



T. Neljän lapsen äiti, joka ei KOSKAAN laita lapsiaan puhelimeen, jossei heitä siihen erikseen pyydetä.