Lue keskustelun säännöt.
Häpeän itseäni
07.05.2022 |
En keksi itsestäni rehellisesti sanottuna mitään hyvää sanottavaa ja koen olevani suuri pettymys koko maailmalle.
En ole saavuttanut mitään enkä tule koskaan menestymään yhtään missään, inhoan itseäni todella syvästi ja olen vain kaiken kaikkiaan iso läjä sontaa.
Olen huono kaveri, huono lapsi, huono opiskelija ja huono tuleva kuluerä.
Haluaisin vain päästä pois täältä ja syntyä uudelleen jonain ihan toisena ihmisenä.
Lähipiirissäni kaikki ovat menestyneitä, nousujohteisella uralla, korkeakoulutettuja ja muutenkin hyvässä asemassa.
Lisäksi he ovat hyvännäköisiä ja onnellisia.
Minä olen epäonnistunut ja ruma kasa sitä itseään.
En pääse opiskelemaan ensi syksyksi mutta töitä ei ole löytynyt äärimmäisen tiiviistä hakemisesta huolimatta ja ottaisin lähes mitä tahansa työtä vastaan juuri nyt.
Olen myös surkea kaikissa harrastuksissani ja erittäin huonossa maineessa koko kaupungissani, mutta en haluaisi muuttaa pois koska olen löytänyt täydellisen asunnon halvalla vuokralla ja se onkin ainoa positiivinen asia elämässäni.
Haluaisin kuolla mutta en uskalla tehdä mitään sen edistämiseksi.
Kommentit (28)
No miksi sinä semmoinen pikku paskiainen olet? Vai oletko myös huono arvioimaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen tällainen, koska kärsin lukuisista mielenterveysongelmista ja oppimisvaikeuksista.
Epäilen, että minulla on myös asperger.
Olen käynyt vuosikausia juttelemassa vaikka missä, mutta siitä ei ole mitään apua kun aina vertailen itseäni muihin.
Tunnen "valitettavasti" vain täydellisiä ihmisiä ja vertaan itseäni heihin koko ajan.
Ap
En jaksa uskoa että elämäni tulee olemaan millään tavalla hienoa.
Töitä ei löydy mistään, olen liian typerä opiskelemaan korkeakoulussa ja oppimisvaikeudet estävät suurimman osan sellaisista ammatillisista opinnoista, jotka työllistäisivät.
Minua ei myöskään haluta töihin koska asun pienellä paikkakunnalla ja olen täällä huonossa maineessa.
Ap
Elähän mittää, ei hoppee oo happee.
Luettelemasi asiat on aika pinnallisia, eli ei tärkeitä.
Voit silti olla ihana ja hyvä ihminen! Ystävällinen ja auttavainen. Se on elämässä tärkeintä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ystävällinen ja sosiaalinen, minulla on paljon ystäviä ja rakastavia ihmisiä ympärillä eikä koskaan ole sellaista päivää, että tarvitsisi olla yksin.
Ystävien ja perheen avulla jaksan tätä elämää.
Nämä ystävät ja rakkaat ympärillä ovat erittäin tärkeitä minulle ja asuntoni lisäksi ainoa, aika painavakin syy elää.
Koen silti tyytymättömyyttä itseeni ja olen usein kateellinen, vaikken sitä näytä.
Ap
Joskus on hyvä vain tajuta omat resurssit ja pyrkiä niiden pohjalta tekemään olonsa mahdollisimmaan mukavaksi. Voin sanoa, että mulla menee paljo paljon huonommin jota nyt en kylläkään tässä lähde purkamaan. Eikä edes toivoa paremmasta ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Heippa, haeppas viheralalle/puistotyöntekijäksi, ihan jees duunia ja pitäis paikkoja olla :)
Oletko varma ettet ole epävakaa? Kun tuo dramaattisuus viittaisi siihen suuntaan minusta enemmän kuin johonkin aspergeriin?
Miksei elämässäsi ole mitään sisältöä? Kateus ei käy elämänsisällöksi. Miksi harrastat asioita joissa olet huono etkä siedä sitä? Harrasta jotain missä ei voi olla huono, jos se on niin ahdistavaa.
Ja jätä ne muut ihmiset kadehtimatta. Sun kortit oli noi, joten älä haaskaa energiaasi vertaamiseen. Opettele olemaan hiukan parempi niissä asioissa, mihin voit vaikuttaa. Se ei ole kohtuuton tavoite. Hiukan fiksumpi sukulainen, hiukan rennompi, hiukan tyytyväisempi jne. Ne asiat ovat täysin omassa vallassasi. Tee jotain hyvää tässä maailmassa. Ei sen asian tarvitse olla iso, kunhan otat tavaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen ystävällinen ja sosiaalinen, minulla on paljon ystäviä ja rakastavia ihmisiä ympärillä eikä koskaan ole sellaista päivää, että tarvitsisi olla yksin.
Ystävien ja perheen avulla jaksan tätä elämää.
Nämä ystävät ja rakkaat ympärillä ovat erittäin tärkeitä minulle ja asuntoni lisäksi ainoa, aika painavakin syy elää.
Koen silti tyytymättömyyttä itseeni ja olen usein kateellinen, vaikken sitä näytä.
Ap
Mistä se tyytymättömyys nousee? Miksi sun pitäisi olla yhtä hyvä kuin muut? Jotta sulla olisi oikeus olla olemassa? Pelkäätkö jotain, mitä? Ymmärräthän, että tuo tyytymättömyys on aika itsekeskeistä touhua ja jos sinua kerran rakastetaan, niin joka kerran kun ruoskit itseäsi turhaan, halveksit noita läheisiäsi ja väität heidän olevan väärässä. Mitä jos vain hengittäisit syvään ja antaisit heidän olla oikeassa. Päivä kerrallaan hiukan pidempään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on tosiaan vaikeita mielenterveysongelmia ja uskon kyllä olevani jollain tapaa epävakaa tai kaksisuuntainen.
Välillä tuntuu, että olen oikeasti ihan hyvä ja pärjään kyllä, mutta sitten tulee näitä hetkiä kun tunnen olevani surkeista surkein ja haluaisin lopettaa kaiken kesken.
Pääosin nautin harrastuksistani suuresti ja saan niistä valtavasti iloa ja sisältöä elämääni, mutta liika vastuu painaa ja ahdistaa.
Yritän tehdä paljonkin hyvää ja mielestäni teenkin.
Vapaaehtoistyötä, lahjoituksia hyväntekeväisyyteen aina kun se on mahdollista, olen kaikille ystävällinen ja kohtelen muita hyvin.
Saan usein hyvää palautetta toiminnastani mutta nyt on jostain syystä musertavan paha olo ja koen epäonnistuneeni ihan kaikessa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Minulla on tosiaan vaikeita mielenterveysongelmia ja uskon kyllä olevani jollain tapaa epävakaa tai kaksisuuntainen.
Välillä tuntuu, että olen oikeasti ihan hyvä ja pärjään kyllä, mutta sitten tulee näitä hetkiä kun tunnen olevani surkeista surkein ja haluaisin lopettaa kaiken kesken.
Pääosin nautin harrastuksistani suuresti ja saan niistä valtavasti iloa ja sisältöä elämääni, mutta liika vastuu painaa ja ahdistaa.
Yritän tehdä paljonkin hyvää ja mielestäni teenkin.
Vapaaehtoistyötä, lahjoituksia hyväntekeväisyyteen aina kun se on mahdollista, olen kaikille ystävällinen ja kohtelen muita hyvin.
Saan usein hyvää palautetta toiminnastani mutta nyt on jostain syystä musertavan paha olo ja koen epäonnistuneeni ihan kaikessa.
Ap
Kuulostat tosi kiltiltä ja kivalta ja velvollisuudentuntoiselta ja yritteliäältä ja vaikka mitä hyviä juttuja tähän. Tajuathan, ettei elämä perustu millekään suorittamiselle ja sinäkin saat voida hyvin. Ellei paha olo hellitä, hakeudu hoitoon. Voisit varmaan hyötyä terapiasta, missä oppisit hyväksymään itsesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei meille kaikille luoja ole suonut menestymisen eväitä niin pitää opetella hyväksymään itsensä sellaisena kuin on. Miksi seurustelet menestyneiden piirissä jos se tuottaa vain alennuskompleksia. Vaihtaa piiriä vähemmän menestyjiin niin ei tunne jatkuvaa arvottomuutta. Olet yhtä hyvä ja arvokas kuin kaikki muutkin ihmiset mutta itsetuntosi on rikki kun vertailet vain menestyjiin.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on tosiaan vaikeita mielenterveysongelmia ja uskon kyllä olevani jollain tapaa epävakaa tai kaksisuuntainen.
Välillä tuntuu, että olen oikeasti ihan hyvä ja pärjään kyllä, mutta sitten tulee näitä hetkiä kun tunnen olevani surkeista surkein ja haluaisin lopettaa kaiken kesken.
Pääosin nautin harrastuksistani suuresti ja saan niistä valtavasti iloa ja sisältöä elämääni, mutta liika vastuu painaa ja ahdistaa.
Yritän tehdä paljonkin hyvää ja mielestäni teenkin.
Vapaaehtoistyötä, lahjoituksia hyväntekeväisyyteen aina kun se on mahdollista, olen kaikille ystävällinen ja kohtelen muita hyvin.
Saan usein hyvää palautetta toiminnastani mutta nyt on jostain syystä musertavan paha olo ja koen epäonnistuneeni ihan kaikessa.
Ap
Onko jotain tapahtunut, mikä on tiputtanut sinut tuohon hiidenkirnuun tällä kertaa? Pystytkö hahmottamaan, vaikuttaako syömiset ja nukkumiset tuohon eli voiko olla ihan sisäsyntyistäkin?
Vastuuta kannattaa tosiaan vältellä jos se hajottaa liikaa. Helpottaa itse elämäänsä sitä kautta.
Oletko pystynyt yhtään vaikuttamaan kateuteesi? Uskotko jumalaan? Minä en, mutta silti ajattelen että taivaallisen hyväksynnän kohteena olemisen teeskenteleminen mentaaliharjoituksina voi tehdä hyvää. Auttaa hahmottamaan asioiden mittasuhteet ja pääsemään kauemmaksi oman navan ympäriltä. Kun jos vain yrittää pakottaa itsensä olemaan vähemmän kateellinen, alkaa kadehtia muita siitä että niiltä sekin varmaan onnistuu helpommin...
Musta vaikuttaa kyllä että sä pärjäät aika kivasti olosuhteisiin nähden. Nuoruuden poikaystävä oli epävakaa ja häneltä oppi jotain siitä, miten murskaavia ne häpeäkokemukset hänelle olivat. Taisteli paniikkihäiriötä vastaan harva se hetki, tämän kuulin vasta kun oltiin jo vahvasti aikuisia. Muista, että sä et ole ainoa jolla on tuollaisia asioita vastuksena. Vaikka se siltä tuntuukin silloin kun mieli on musta.
Mulla on häpeää kertynyt myöhemmin elämässä kun jouduin liian pahaan puristukseen vuosiksi. Pystyin laittamaan sille kampoihin ja olen opetellut erilaisia rituaaleja. Esimerkiksi kun alan upota itsesääliin, joko menen touhuamaan jotain jos ehdin ajoissa ja jos en, niin pistän maate peiton alle, laitan kämmenselän poskelle ja silmät kiinni, ja ajattelen että se käsi on sen rakastavan äidin käsi jota minulla ei oikein ollut. Jos taas menee kiihtymyksen puolelle ja ahdistus alkaa nousta, haron tukkaa ja avaan bubble shooterin. Kaikenlaista tuommoista. Onko sulla tuollaisia pikku niksejä?
Kävin alkuvuodesta sairaalassa psykiatrisella pienen jakson itsetuhoisten ajatusten takia ja lääkäri suositteli minulle pitkäkestoista ja intensiivistä terapiaa, hän oli lukenut tietojani pidemmältä ajalta ja oli sitä mieltä, että on paljon käsiteltävää.
Olen käynyt sairaanhoitajalla juttelemassa, koulussa kuraattorilla ja kriisikeskukseen soittanut myös monta kertaa.
Olin viime keväänä raskaana ja olisin halunnut pitää lapsen, ehdin suunnitella asioita aika pitkälle ja poikaystävälleni sanoin, että pärjäisin kyllä yksinkin ja hän oli mukana kaikilla neuvolakäynneillä ja yritti tukea parhaansa mukaan, vaikkei olisi itse halunnut osallistua perhe-elämään.
Syytän itseäni vieläkin siitä, että ehdin alkuraskauden aikana suunnitella asioita liian pitkälle, jotenkin tuli sellainen olo että olin ristiriitaisilla ja ailahtelevilla ajatuksillani raskauden alussa aiheuttanut sen, että lopulta sikiö paljastui vaikeasti kehityshäiriöiseksi ja jouduin keskeyttämään raskauden.
En olisi halunnut, mutta lääkäri arvioi että saisin keskenmenon joka tapauksessa hyvin pian ja keskeytys oli lääkärin arvion mukaan turvallisin ratkaisu tapauksessani.
Olen pitkään miettinyt, johtuuko kaikki tämä oireilu raskaudesta ja sen aiheuttamasta pettymyksestä enkä osaa sanoa, onko taustalla muutakin.
Mietin vieläkin usein, johtuiko kehityshäiriö siitä että join alkoholia raskauden alkuvaiheessa, kun en vielä tiennyt olevani raskaana.
Sen jälkeen olen usein ajatellut itsetuhoisia ajatuksia ja vihannut itseäni entistä enemmän.
Keskeytin myös lukion pari vuotta sitten ja vaihdoin amikseen ja koen siitäkin jollain tavalla syyllisyyttä ja epäonnistumista, varsinkin kun typeryyksissäni valitsin huonosti työllistävän alan.
Masennusta on ollut jo ennen kouluikää kiusaamisen ja jonkun selittämättömän pahan olon vuoksi.
Ap
Uskon Jumalaan kyllä, sen takia tämä raskausepisodi oli aika rankka kokemus, hyväksyn kyllä abortin muilta mutta itse en olisi sitä missään nimessä halunnut tehdä ja pelkään, että minut tuomitaan siitä vielä.
Tällä hetkellä teen viimeistä työharjoitteluani vanhusten parissa ja siellä tunnen oloni onnelliseksi ja hyväksytyksi.
Minulla on yksi asiakas, joka on usein sanonut minulle, että minusta säteilee Jumalan rakkaus ja hän näkee, että minua rakastetaan hyvin paljon.
Uskosta saan lohtua ja rauhaa vaikeina hetkinä, en ole mikään hihhuli mutta itsekseni kuuntelen mielelläni virsiä, rukoilen, käyn kirkossa ja luen Raamattua.
Ap
Rakastan ystäviäni ja he ovat minulle inspiraation ja innostuksen lähteitä, huonommassakin seurassa on tullut liikuttua enkä halua samaan suohon enää uudestaan.
Vaikka olen kateellinen, olen myös onnellinen ystävieni menestyksestä ja se tuntuu hyvältä myös minusta.
Mielestäni on parasta etsiä aina itseään fiksumpaa seuraa, silloin voi oppiakin jotain.
Tein eilen tänne aloituksen jossa kerroin olevani hirveän väsynyt olemaan sovittelijana harrastuspiireissäni ja kuuntelemaan haukkumista ristiin rastiin ja tekemään yksin ison määrän paperitöitä ja sellaisia asioita, joihin oma osaamiseni ei vielä ihan riitä.
Minulla on lukihäiriö ja hahmotushäiriö, joten tällaiset hallinnolliset tehtävät ovat hirveän työläitä ja niitä saa usein tehdä itkun kanssa.
Siitäkin tämä luuseriolo kumpuaa, muut tekevät hetkessä rutiinilla kaiken ja minä itken yömyöhään.
Minulla on myös toiminnanohjauksessa vaikeuksia ja jonkin sortin laiskuutta ja passiivisuutta masennuksen ja kroonisen väsymyksen takia.
En vaan osaa vaikka parhaani yritän.
Ap
Hakeudu hoitoalalle, siellä on töitä ja sopisit sinne hyvin.
varaa psykologille aika ja mene juttelemaan, susta kyllä välitetään ja sä oot tärkeä<3
sulla on hieno elämä edessä, älä menetä sitä :)