Suhde päättymässä, suuri ahdistus tulevasta

kolme lasta. Aina ole halunnut suurta perhettä ja olen näinä 2,5 yh-vuotena tehnyt surutyötä tuosta menetetystä suurperheestä.



Järjellä tajuan, että kolme on jo yllinkyllin, tunteet sanoo muuta. Uutta miestä en ole saanut, en ole jahdannut. En ole epätoivoinen, mutta vähän lannistunut asenteella "tässäkö tämä oli". En osaa lohduttaa. Ite olen 35 v, tavallaan ei vielä ole mikään myöhäistä, mutta pessimismi on vallannut tässä viime vuosina...

Mielestäni ehdit kyllä ihan hyvin saada vielä vauvan, jos se on se mitä haluat. Jos miehesi ei halua jatkaa, et voi häntä pakottaa. Olet "vasta" 33. Ota vain ihan rauhallisesti, seuranhakukeinot ovat nykyään niin helppoja ja tehokkaita että mielestäni etsiminen ei ole hirveä "urakka". Laita vaikka fiksu ilmo johonkin ja anna sen työskennellä puolestasi. Keskity omaasi ja lapsen hyvinvointiin.



Olisin itse vastaavassa tilanteessa vauhkona, etten enää ehdi mitään, jos olisin 33. Minulla on kuitenkin tuon ikäinen kaveri, joka ottaa todella rauhallisesti. Hän vasta pikku hiljaa on ruvennut ajattelemaan, että josko tässä pitäisi miestä katsella mahdollista perheen perustamista varten. Hyvinhän hänellä kuulemma vielä on aikaa :-). Ja tottahan se on, kyllä hän vielä ehtii. Sinä myös.

Erosin miehestäni, kun lapsemme oli noin 6-vuotias. Olin silloin 35-vuotias.



Olin aina halunnut ainakin kaksi lasta ja pitänyt tuota kolmefemmaa stoppina lastensaannille.



Elelin seitsemän vuotta yksin eron jälkeen omistautuen ystäville, työlle, liikunnalle ja pojalleni. Kaikkea tietenkin pojan ehdoilla. Kaipasin miestä ja kaipasin raskautta.



Sitten päätin, että näillä mennään, mitä on saatu. Päätin, että olen onnellinen pojastani. Minulla on sentään on yksi lapsi. Kaikilla ei sitäkään. Minulla on paljon ystäviä, jotka minusta välittävät. Kaikilla ei sitäkään. Päätin rakastaa itseäni ja arvostaa sitä sen hetkistä elämää.



Olin 42-vuotias, kun tapasin elämäni rakkauden, tulin raskaaksi kolme kk tapaamisestamme. Olemme nyt siis naimisissa ja meillä on iiiiihana tyttönen.



Rakasta ensi itseäsi. Ole vahva itseksesi. Sen jälkeen muutkin voivat sinuun rakastua ja voit löytää hyvän kumppanin ja saada vielä kaipaavaan syliisi lisää lapsia.

Kiitos kannustavista viesteistä, aivan täälä herkistyin!

Kyllähän minulla kai aikaa on uusi mies löytää mutta jotekin vain on sellainen tunne, että ihan hukkaan on mennyt 4 vuotta. Myöhempää ajatellen varmasti ihan hyvä, että en tästä suhteesta lapsia ehtinyt saamaan. Ei välttämättä olisi suuri plussa markkinoilla, jos olisi jo lapsia kahdelle eri miehelle :)

Ei vain ole millään muotoa elämä muuttumassa helpompaan suuntaan. Lapsenhoitajia ei ole yllin kyllin, joten omat harrastukset saa unohtaa puhumattakaan vapaista viikonlopuista ja viihteelle menemisistä. Siksikin varmaan tuntuu miehen löytäminen niin suurelta urakalta, kun ei ole sitä "omaa aikaa". No asioille on tapana järjestyä, eikös sitä niin sanota.

Rakasta ensin itseäsi. Ole vahva itseksesi. Sen jälkeen muutkin voivat sinuun rakastua ja voit löytää hyvän kumppanin ja saada vielä kaipaavaan syliisi lisää lapsia.

Se, että muut voivat sinuun rakastua, ei kuitenkaan millään lailla edellytä seitsemän vuoden yksinoloa ja "vahvuutta".

Rakasta ensin itseäsi. Ole vahva itseksesi. Sen jälkeen muutkin voivat sinuun rakastua ja voit löytää hyvän kumppanin ja saada vielä kaipaavaan syliisi lisää lapsia.

Se, että muut voivat sinuun rakastua, ei kuitenkaan millään lailla edellytä seitsemän vuoden yksinoloa ja "vahvuutta".

Vaan että on opittava hyväksymään itsensä ja elämänsä. Vasta sen jälkeen on tilaa rakkaudelle. Kyllä tuo prosessi voi jollain nopeilla käydä vuodessakin, jollain menee 7 vuotta.

vielä kuitenkin tavata lastasi? Jos hän on lapsellesi kovin tärkeä, voihan olla että lapsikin on miehelle myös jossain määrin tärkeä? Voisiko mies kuitenkin olla yhä lapsellesi kaverina?

erossanne on se kuusivuotias, et sinä ja sinun vauvakuumeesi. Koittakaa hoitaa asianne niin, että isäpuoli ei kokonaan katoa lapsen elämästä.

oletko keskustellut miehesi kanssa eronne syistä? onko ainut syy se että miehesi ei halua lapsia vai onko paljon muitakin ristiriitoja? keskustelulla ja molempien mielipiteiden huomioonottamisella vaikeatkin ongelmat voi voittaa ja saattaa uusille raiteille.

tosi tärkeä juttu tosiaankin olisi että lapsen ja isäpuolen suhde säilyisi edes jollakin tasolla. tsemppiä teille!

-Oona-

"Lapsien tekeminen" ei ole se eroon johtanut syy. Mies ei ole ehdottomasti sitä mieltä, että ei ikänä lapsia mutta ei vain ole kokenut lisääntymistä vielä tärkeäksi eikä nähtävästi etenkään minun kanssani! Hän on neljä vuotta minua vanhempi eikä hänellä ole vielä lapsia. Paljon on aiheesta juteltu ja välillä jo kuulosti vähän lupaavaltakin mutta sitten tuli muita probleemia ja asia jäi siihen.



Lapsen ja miehen suhteen puolesta minäkin peukutan. Itseäni en nyt tässä uhriksi väitäkkään, lähinnä surkuttelen vain sitä tuskaa että tarvitsis kattella uus mies että vois saada vielä joskus lisää lapsia.



-ap-



-ap-

Itse en alkaisi olemaan miehen kanssa, joka ei lapsia halua.

Nämä asiat keskustelin oman mieheni kanssa ja kumpikin halusi ainakin 2 lasta ja 2 lasta meillä on.

Muista olla tarkempi jatkossa.

Oon 4 lapsen yksinhuoltaja, ja viihteelle en pääse koskaan. Ei yksinkertaisesti ole muita tuttuja kuin perheellisiä, joilta en viitsi edes kysyä, että ottaisivatko mun lapset yökylään. Isovanhemmat ja ex asuu 200-400km:n päässä. Ex ei ota muuta kuin silloin, jos mulla on koulutus tai jotain, että syy ei ole se, että voisin rentoutua tai pääsisin viihteelle.



Eli oon varmaan seuraavat 15 vuotta ainakin yksin. Netistä en ala etsimään.