Lastensuojelublogin äiti on käynyt täällä
Kommentit (3)
suurin osa omassa blogissaan silittää päätä täällä uskalletaan myös tuoda esiin että perheessä/kasvattajissa mahdollisesti on ongelmaa
Lainaus blogista: ""Äidille oli ehdotettu kotikäyntiä su 3.5 jolloin äiti kertonut menevänsä juhlimaan ja voivansa olla mahdollisesti "kankkusessa"" Myöhemmin kuitenkin todetaan, että "kotikäynti toteutui äidille 3.5, ks. erillinen muistio". Holtiton äiti, hyi hyi hyi. Äiti ei saa käydä Helsingin yössä hummailemassa ja potea seuraavana päivänä krapulaa edes niinä viikonloppuina kun lapset ovat isänsä luona. Mielestäni lapsivapaat viikonloput ovat m i n u n omaa aikaani ja saan tehdä silloin mitä huvittaa -tai olla tekemättä. Huoli olisi aiheellinen, jos harrastaisin tällaista lasten ollessa kotona mutta koska näin ei ole niin en voi kuin hämmästellä."
eiköhän se ole aika selvää, että on laittanut alunperinkin sen pitkän keskustelun avauksen. Ja ehkä tämänkin? Saa näkyvyyttä kätevästi blogilleen.