Lue keskustelun säännöt.
Umpikujassa isän omaishoidon ja vaikean äidin kanssa
25.04.2022 |
Alkaa olla itsellä voimat täysin lopussa.
Isäni sairastaa alzheimeria ja työssäkäyvä äitini toimii omaishoitajana, kotihoito käy kahdesti päivässä kun äiti töissä.
Äiti ärjyy ja räyhää sairaalle isälle mm. lääkkeidenotosta ja ruokailuista, isällä kun toiminta on aika hidasta. Yöllä saattaa kastella sänkynsä ja äiti joutuu heräämään auttamaan 1-2 kertaa öisinkin. Äiti on todella väsynyt, laittaa minulle jatkuvasti töihinkin katkeria tekstareita ja kun nähdään, niin ensimmäisenä alkaa tilittää raskaasta taakastaan. Ymmärrän toki tämän ja apua on yritetty tarjota jo vuosikaudet, mikään apu ei kuitenkaan kelpaa. Äiti myös tekee isän hoidosta tarpeettoman vaikeaa ja hössöttää itselleen turhaa stressiä. Esim. lääkkeenannossa hoitaja tai minä antaa lääkkeet ja vesilasin isälle käteen ja isä ottaa ne, aikaa menee sellainen 2-3 min. Äitini taas saattaa kerätä tästäkin kierroksia ja yhteensä tunnin raakkua keittiöstä että alatko nyt tulla ottamaan lääkkeet ja tule ottamaan lääke ja ei, tuo on väärä lääke mitä nyt otat jne.. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Äiti ei tunnu ymmärtävän ettei isällä ymmärrys riitä omatoimiseen tekemiseen ja ei suoraan auta isää esim pukeutumaan vaan ätisee ja räyhää vieressä että taivuta nyt polvea ja nyt laita se kenkä jalkaan ja mikset sinä nyt niitä housuja saa jalkaan jne. Isä pärjää kuitenkin useita tunteja yksin kotona, mutta jos ollaan vaikka kaupassa niin äiti saattaa sinä aikana hössätä ja soittaa KOLMESTI isälle, vaikkei ole edes mitään asiaa.
Ihmettelin, miksei kotihoitajaa saa käymään useammin kun äiti jatkuvasti valittaa, ettei jaksa hoitaa ja kun on niin loppu. Nyt kävi sitten ilmi, että äitini ei itse HALUA kotihoitajaa käymään useammin kun sitten kuulemma joutuisi päivystämään koko illan millon voi itse mennä vessaan ja pitää olla siisteissä vaatteissa kotona odottamassa hoitajan käyntiä. Ei halunnut millään ymmärtää että ISÄÄ vartenhan se hoitaja siellä käy, eihän häntä kiinnosta pätkääkään onko äitini edes kotona silloin.
Summa summarum, äiti painostaa minua koko ajan kuinka väsynyt on mutta mikään tarjottu apukaan ei kelpaa. Mitä tässä voi enää tehdä?
Isä nauttii satunnaisista laitosjaksoista kun ei tarvise kokea olevansa räyhääjän vaivoina ja siellä on mukavaa tekemistä. Äiti valitti kun ei saa jatkuvaa laitoshoitopaikkaa, mutta nyt kun itse sain asiaa nytkähtämään eteenpäin niin sain huudot niskaani kuinka julma olen kun haluaisin isäni laitokseen. Eli aika puun ja kuoren välissä ollaan.
Kommentit (78)
Perinteinen marttyyriäiti, kuulostaapa todella tutulta. Etäisyyttä vaan niin paljon kuin on tarvis!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitisi on sitä tyyppiä, joka syyttää kaikesta aina muita. Tyytyväiseksi et saa häntä millään.
Hyvä, että olet saanut isäsi hoitopaikka asiaa eteenpäin.
Onko sossuun tehty huoli-ilmoitus tai vanhuspuolen sosiaalityöntekijät kanssa keskusteltu tilanteesta? Ap:n äiti tuskin tätä itse tekee, mutta jos tätä ei ole tehty kannattaa ap:n tämä tehdä ja kertoa kaikki tänne kirjoittamassa viestissään kertomansa.
Ensin hän hoiti omia vanhempiaan 10 v ja se oli samanlaista pokkurointia ja hättäröintiä, teki siis ihan tarpeettomia asioita ja stressasi itseään ja sitten valitti siitä.
Syyllisti myös miten sisarukset ei auttaneet ja miten kaikki jäi hänelle hoidettavaksi vaikkei itse antanut edes mahdollisuutta muille hoitaa asioita! Eli kaikessa pitää päällepäsmäröidä ja kontrolloida mutta kuitenkin sitten vedetään marttyyrin viitta päälle ja tihrustetaan itkua kuinka hänellä on niin raskasta.
Todella paha mieli on molempien puolesta mutta en vain yksinkertaisesti tiedä mitä tässä tilanteessa enää voi tehdä :(
Tuntuu väärältä että olen menettänyt yöunetkin jo pitkään tämän takia ja minulle on uskoteltu kuinka yhteiskunta on niin kohtuuton ja julma ettei äitiparka apua saa. Vähän sapettaa nyt kun selvisi syy, miksei sitä apua isälle ole enempää... Eli haluaa itse hoitaa iltaisin mutta samaan aikaan uhriutuu ja valittaa kuinka ei halua ja miten raskasta se on.
Kiitos tähänastisista kommenteista, kiva kuulla etten ole itse ilkeä ja hullu lapsi kuten annetaan ymmärtää.
-AP
Pitäisikö mun siis tehdä se huoli-ilmoitus äidistä vai isästä? Anteeksi tyhmä kysymys.. Isä saa siis kaiken tarvittavan avun tällä hetkellä, koska äiti hoitaa sen kotihoidon lisäksi, mutta pelkään äitini stressaavan itsensä hengiltä tämän takia ja hänelle pitäisi mielestäni saada apua ennenkuin on liian myöhäistä. Ja tarjottu apuhan siis ei kelpaa kuitenkaan.
-AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kissa pöydälle! Sanot suoraan äidillesi, että kun hänelle ei kelpaa tarjottu hoitoapu, joten marttyyrius on turhaa. Toteat samalla hänelle, että sun oma jaksaminen ja rajat on nyt tässä.
Miksi ihmeessä joku on laittanut aloitukselle alapeukkuja?
Kovasti voimia ap, olet voitavasi tehnyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo on juuri raskainta, olla puun ja kuoren välissä. Tosiaan yhteys hoitavaan tahoon tilanteesta. Meillä tuo marttyyri on naisystävä, olen alkanut hänellekin vieraskoreuden haudaten sanoa suoraan. Että mua ei auta tulla haukkumaan huonoksi omaiseksi jos itse mahdollistaa tilanteen jatkumisen eikä suostu osallistumaan ulkoisen avun hankkimiseen.
Ole onnellinen että isäsi asiat sentään ovat hoidossa. Meillä isä luultavasti kaatuu ja kuolee kämppäänsä, ja kyllä on vaikeaa olla piittaamatta. Mutta kun en voi muuta. Kaksi vanhaa käpertyy toisiinsa ja yhdessä kieltäytyy avusta. Ja yrittää haukkua minua asiasta. En voi edes soittaa sinne säännöllisesti koska sitten menee oma elämä murehtiessa pilalle. Luotan siihen, että sairaalasta sitten soittavat jos sinne joutuu.
Tee huoli-ilmoitus molemmista vanhemmistasi. Isäsi ansaitsee hyvää hoitoa ilman että joku räyhää ja purkaa omaa pahaa oloaan häneen koko ajan. Äitisi tarvitsee omaa aikaa ja lepoa, hän ei vain itse sitä taida ymmärtää.
Äitisi varmaan kokee syyllisyyttä ja riittämättömyyttä, mutta kätkee ne jatkuvan valituksen ja muiden syyllistämisen alle. Hän voi myös olla isällesi vihainen ja katkerakin, kun nyt omien vanhempien jälkeen "joutuu" vielä hänestäkin huolehtimaan.
Ehkäpä jonkinlainen neuvonpito sosiaalitoimen ja isän hoitotahon kanssa olisi paikallaan ja äidillesi jonkun ulkopuolisen olisi hyvä jämäkästi todeta ettei tuollainen meno ole kellekään hyväksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos koet, että isäsi on onnellisempi laitoshoidossa, kannustan sinua ajamaan sitä vaihtoehtoa. Isälläsi on hyviä vuosia niin vähän jäljellä, että äidilläsi ei ole minusta oikeutta, viedä niitä häneltä.
Soita sille kotihoidon suunnittelijalle tai mikä hänen tittelinsä on, ja selitä tilanne. Ja sitten alatte järjestää hivuttamalla isää kohti laitospaikkaa, eli intervalleille, ja sinä viet äidin ihan muualle edes pariksi päiväksi kerrallaan, ja sanot olevasi huolissasi hänen jaksamisestaan. Marttyyri kaipaa huomiota, hukuta hänet siihen. Hemmottele, paapo, mutta ole tiukkana että nyt hänen täytyy osoittaa pystyvänsä ottamaan etäisyyttä isän ongelmiin ja että isä on sen aikaa turvassa muitten hoidossa. Ja että jos hän ei siihen pysty, niin äidin voinnin turvaamiseksi isän laitoshoito tulee nopeammin eteen. Äidiltäsi on kadonnut elämästä tarkoitus ja hän on hukassa. Avarra hänen näkymiään ja pelaa vaihteeksi hänen joukkueessaan.
Taatusti raskas souvi, mutta kevyitä vaihtoehtoja taitaa olla vähänlaisesti tarjolla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo hyysääminen ja häslääminen on äitisi keino tuntea itsensä tarpeelliseksi. Hän saa elämäänsä merkitystä siitä että saa leikkiä marttyyriä.
Ainoa, mikä tuossa tilanteessa auttaa niin suora puhe. Älä enää sulata kaikkea äitisi sanomaa, vaan kerro että kotihoidon käyntejä on lisättävä ja piste. Tai isällesi haettava kokoaikaista hoitopaikkaa.
Minua pelottaisi, että äitisi voi pahoinpidellä isääsi. Jo tuo huutaminen ja räyhääminen sairaalle kuulostaa henkiselle väkivallalle. Ei kukaan halua elää sellaisen kanssa, joka koko ajan huutaa, vaikka koettaa parhaansa muttei vaan pysty esim. ottamaan lääkkeitä niin nopeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisiko äitisi räyhääminen johtua siitä että hän kokee olevansa riittämätön eikä pärjää ja jaksa isäsi kanssa mutta kynnys myöntää kaikki - väsymys, avun tarve ja tilanteen kaoottisuus - on todella korkealla kun on aina totuttu pitämään langat käsissä, hoitamaan asiat itse ja tietyllä tavalla? Myös isäsi sairauden myötä mahdollisesti muuttunut ja tulevaisuudessa muuttuva persoonallisuus ja toimintakyky voivat pelottaa äitiäsi.
Vierailija kirjoitti:
Tuo on juuri raskainta, olla puun ja kuoren välissä. Tosiaan yhteys hoitavaan tahoon tilanteesta. Meillä tuo marttyyri on naisystävä, olen alkanut hänellekin vieraskoreuden haudaten sanoa suoraan. Että mua ei auta tulla haukkumaan huonoksi omaiseksi jos itse mahdollistaa tilanteen jatkumisen eikä suostu osallistumaan ulkoisen avun hankkimiseen.
Ole onnellinen että isäsi asiat sentään ovat hoidossa. Meillä isä luultavasti kaatuu ja kuolee kämppäänsä, ja kyllä on vaikeaa olla piittaamatta. Mutta kun en voi muuta. Kaksi vanhaa käpertyy toisiinsa ja yhdessä kieltäytyy avusta. Ja yrittää haukkua minua asiasta. En voi edes soittaa sinne säännöllisesti koska sitten menee oma elämä murehtiessa pilalle. Luotan siihen, että sairaalasta sitten soittavat jos sinne joutuu.
Kurja tilanne teilläkin! Jaksamista sinulle. Enpä osannut odottaa, että elämä olisi alta 30-vuotiaana tällaista. Onneksi ei ole lapsia itsellä tässä sopassa vielä lisäksi.. Veli asuu ulkomailla eikä hänestä ole apua juurikaan, tarkoituksella ottanut etäisyyttä äitiini. Yksin saa siis kestää tämän taakan. On kyllä niin raskasta kun apua huudetaan mutta mikään tarjottu apu ei kuitenkaan käy. Olen sanonut että voin ottaa vaikka palkatonta lomaa ja tulla isän luokse, mutta ei sekään tietenkään käy.
Ymmärrän kyllä täysin äitini pelot ja että on raskasta, mutta tämä löyhässä hirressä oleminen ja voimattomuus on hirveää kun ei mitään asialle saa/voi tehdä helpottaakseen. Mitään ratkaisukeskeisyyttä ei asioihin voida ottaa vaan äitini haluaa vaan jankata samaa levyä koko ajan uudestaan ja voivotella. Mutta mielestäni asiaa ei auta itkuvirret ja jossittelu, kuinka juuri isän pitikin sairastua ja miten epäreilua se on. Tuntuu oudolta, että joutuu itse tavallaan olemaan kuuskymppiselle äidille vanhemman roolissa ja kertomaan ettei elämä ole reilua ja me ei voida mitään sille, että isä sairastui.
-AP
Äitisi on varmaan vaikea suhtautua siihen, ettei isäsi enää ole sellainen kuin ennen, eikä pysty nyt eikä tulevaisuudessa toimimaan kuten ennen. Eli äidillesi on raskasta hyväksyä tilannetta ja yrittää kieltää sitä komentamalla isääsi. Kiukku on ihan selkeä tapa osoittaa vihaa tilannetta kohtaan, vaikkei sitä kiukutteluna isällesi tietenkään tarkoita.
Saisitko äitisi käymään jossain vertaisryhmässä, jossa tapaisi muita samassa tilanteessa olevia? On myös ryhmiä, jossa sekä isäsi että äitisi voisivat käydä. Ehkä helpottaisi, jos olisi joku ulkopuolinen, jolle asioista voisi puhua ihan niiden oikeilla nimillä. On myös vertaispuhelimia, joihin voi soittaa, nimettömänäkin. Äitisi pääsisi purkamaan omaa oloaan, koska sinulle hänen sitä varmaan on vaikea tehdä.
Apuahan sinne tarvittaisiin ennenkuin teiltä kaikilta loppuu voimat.
Ihanaa, että olet kuitenkin äidin ja isäsi tukena, he ihan varmasti arvostavat sitä, omalla tavallaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on juuri raskainta, olla puun ja kuoren välissä. Tosiaan yhteys hoitavaan tahoon tilanteesta. Meillä tuo marttyyri on naisystävä, olen alkanut hänellekin vieraskoreuden haudaten sanoa suoraan. Että mua ei auta tulla haukkumaan huonoksi omaiseksi jos itse mahdollistaa tilanteen jatkumisen eikä suostu osallistumaan ulkoisen avun hankkimiseen.
Ole onnellinen että isäsi asiat sentään ovat hoidossa. Meillä isä luultavasti kaatuu ja kuolee kämppäänsä, ja kyllä on vaikeaa olla piittaamatta. Mutta kun en voi muuta. Kaksi vanhaa käpertyy toisiinsa ja yhdessä kieltäytyy avusta. Ja yrittää haukkua minua asiasta. En voi edes soittaa sinne säännöllisesti koska sitten menee oma elämä murehtiessa pilalle. Luotan siihen, että sairaalasta sitten soittavat jos sinne joutuu.
Kurja tilanne teilläkin! Jaksamista sinulle. Enpä osannut odottaa, että elämä olisi alta 30-vuotiaana tällaista. Onneksi ei ole lapsia itsellä tässä sopassa vielä lisäksi.. Veli asuu ulkomailla eikä hänestä ole apua juurikaan, tarkoituksella ottanut etäisyyttä äitiini. Yksin saa siis kestää tämän taakan. On kyllä niin raskasta kun apua huudetaan mutta mikään tarjottu apu ei kuitenkaan käy. Olen sanonut että voin ottaa vaikka palkatonta lomaa ja tulla isän luokse, mutta ei sekään tietenkään käy.
Ymmärrän kyllä täysin äitini pelot ja että on raskasta, mutta tämä löyhässä hirressä oleminen ja voimattomuus on hirveää kun ei mitään asialle saa/voi tehdä helpottaakseen. Mitään ratkaisukeskeisyyttä ei asioihin voida ottaa vaan äitini haluaa vaan jankata samaa levyä koko ajan uudestaan ja voivotella. Mutta mielestäni asiaa ei auta itkuvirret ja jossittelu, kuinka juuri isän pitikin sairastua ja miten epäreilua se on. Tuntuu oudolta, että joutuu itse tavallaan olemaan kuuskymppiselle äidille vanhemman roolissa ja kertomaan ettei elämä ole reilua ja me ei voida mitään sille, että isä sairastui.
-AP
Sinunkin voisi olla hyvä jutella jonkun neutraalin, ulkopuolisen kanssa tilanteesta. Esim. täältä voit saada neuvoja ja kuuntelijan:
Vertaislinja-tukipuhelin tarjoaa kuuntelevan korvan omaishoitajan arjen tilanteisiin vuoden jokaisena päivänä (klo 17-21) numerossa 0800 9 6000 (maksuton). Puheluihin vastaavat kokeneet ja koulutetut omaishoitajat.
Ai kauhee, mä ajattelin että se marttyyri on itsekin ainakin seitsemänkymmenen ja siksi riehuu kun pelottaa itseäänkin vanheneminen. Mutta jos se on kuusikymppinen, senhän pitäisi oikeastaan olla töissä. Eli sillä on siinä aikamoinen eksistentiaaliahdistus meneillään ihan aiheestakin. Ja jos ei lapsenlapsiakaan ole, niin kyllähän siinä taitaa melkoista tyhjäkäyntiä olla, ja minäkin alan miettiä tuota väkivaltaa ihan reaalisena mahdollisuutena. Normaalikin ihminen uupuu hoitaessa ja alkaa tiuskia, mutta marttyyri ei ole ihan normaali. Ja on ymmärrettävää, että kuusikymppinen ei ole valmistautunut henkisesti siihen, että kotipalvelu juoksee kämpässä aamusta iltaan.
Jos on vielä hoitanut omat vanhemmat niin siinä on itsessään jo melkoisen levon tarpeessa, ja jos on haaveillut että elämä alkaa kun ukkokullan kanssa tässä heittäydytään ansaitulle eläkkeelle ja aletaan kiertää mualimaa, niin kyllähän tuossa on äiti nyt raivoissaan kohtalolle koko rahan edestä. Ei häntä kateeksi kyllä käy.
Voisiko sen kanssa lähteä jonnekin löhölomalle hiekkarannalle? Että se saisi etäisyyttä asioihin. Juottaisi sen nukkumakuntoon jos ei kestä kuunnella. Värväisi kaikki sen tutut ja ystävät kampanjaan, että nyt otetaan etäisyyttä ongelmaan ja lakataan riehumasta vaikka kävikin näin tympeä säkä. Veljen luo viikoksi?
No onhan tuo työssäkäyvälle ihmiselle raskasta joka yö aikuisen puolison pissapyykkejä hoitaa. Onhan isällä paksu vaippa öisin käytössä?
Laitospaikka lienee mahdollinen, jos puoliso vielä pitkään työelämässä täysillä tunneilla. Koittakaa päästä jonoon.
Sanoisin, että sun pitää nyt vaan todeta rajojesi tulleen vastaan, etkä ota tilanteeseen enää mitään kantaa. Jos on apua tarjottu mutta se ei noin naurettavasta syystä käy niin ilkeästi sanottuna se on sitten äitisi ongelma. ei tuollaista voi vain kaataa oman lapsensa päälle ja käyttää häntä jonain pahan olon purkupaikkana, viatonhan sinä olet isäsi sairauteen.