Taas keran ilmastonmuutoksesta:

70-luvulla sanottiin, että öljy loppuu heti kohta.

80-luvulla pelättiin ydinsotaa.

90-luvulla puhuttiin happosateista, jotka tuhoavat metsät.

00-luvulla lintuinfluenssan piti tappaa kaikki.

Ja sitten on tietysti tämä yhtä uskottava ilmastohuuhaa.

Erityisen hälyttävää on ollut tutkimuksessa havaittu hiilinielujen heikkenminen viimeisen 50 vuoden aikana. Hiilidioksidipäästöistä yhä suurempi osuus näyttää kertyvän ilmakehään. Etelänmeren tuulisuudessa on havaittu lämpenemisestä johtuneita muutoksia, jotka puolestaan ovat heikentäneet hiilen sitoutumista valtamereen. 2000-luvun alussa koetut maailmanlaajuiset kuivuusjaksot ovat heikentäneet hiilen sitoutumista kasvillisuuteen ja maaekosysteemeihin.



Tuotettua taloudellista yksikköä kohden syntyy nyt enemmän hiilidioksidipäästöjä kuin 1970-2000 välisenä aikana, mikä tarkoittaa tuotannon hiili-intensiivisyyden kääntyneen jälleen kasvuun. Kehityksen hidastuminen kielii fossiilisten polttoaineiden tehottomasta käytöstä. Energiatehokkuuden parantaminen on kuitenkin olennainen osa lähes kaikkia globaaleja päästövähennysskenaarioita.



Globaali talouskasvu sekä väestökasvu ovat edelleen merkittävimpiä tekijöitä päästöjen kasvussa, mutta tutkimuksen mukaan muut tekijät vastaavat noin kolmanneksesta kasvussa. Kaikkiaan talouskasvu, hiilinielujen heikkeneminen ja hiili-intensiivisyyden kasvu yhdessä ovat aiheuttaaneet hiilidioksidin kerääntymisen ilmakehään 2000-luvulla 35% odotettua nopeammin . Pitoisuuden kasvu on nyt 1.93 ppm vuodessa, kun kasvuvauhti kolmekymmentä vuotta sitten oli 1.58 ppm. Hiilidioksidipitoisuus ilmakehässä on korkeammalla kuin koskaan viimeisen 650 000 vuoden aikana, mahdollisesti jopa 20 miljoonan vuoden aikana. Hiilenkierron muutoksista johtuvat ilmastovaikutukset ovat yllättäneet tutkijat voimakkuudellaan.



Eteläisen Jäämeren hiilinielu on heikentynyt Science-lehdessä huhtikuussa julkaistun tutkimuksen mukaan. Meren on arvioitu sitovan itseensä noin 15% ilmakehään vapautuvasta hiilidioksidista. Vaikka ilmakehän hiilidioksidipitoisuudet ovat kasvaneet voimakkaasti viimeisen neljännes vuosisadan aikana, Eteläiseen Jäämereen sitoutuneen hiilen määrä on pysynyt lähes samana. Toisin kuin tutkijat ovat odottaneet, meren suhteellinen kyky sitoa hiiltä on jo alkanut heikentyä.

70-luvulla sanottiin, että öljy loppuu heti kohta.

80-luvulla pelättiin ydinsotaa.

90-luvulla puhuttiin happosateista, jotka tuhoavat metsät.

00-luvulla lintuinfluenssan piti tappaa kaikki.

Ja sitten on tietysti tämä yhtä uskottava ilmastohuuhaa.

Uusimman tutkimuksen mukaan maailman meret ovat lämmeneet peräti tuplasti nopeammin kuin tähän asti on oletettu. Meriveden lämmetessä tapahtuu lämpölaajenimista, mikä tarkoittaa veden tilavuuden kasvua ja siten merenpinnan nousua. Lämpötila vaikuttaa myös meren ekosysteemeihin ja meren kykyyn sitoa hiilidioksidia.

Merkittävimpien kasvihuonekaasujen, hiilidioksidin ja metaanin pitoisuudet ilmakehässä ovat yltäneet jälleen huippulukemiin. Hiilidioksidinpitousuus nousi vuoden aikana 2.4 ppm (parts per million), kun viisikymmentä vuotta sitten vuosittainen kasvu oli vielä alle yhden ppm. Myös metaanin pitoisuudet kääntyivät yllättäen nousuun, niin pysytellessä suhteellisen vakaalla tasolla viimeiset kymmennen vuotta.

Jokaista miljoonaa molekyyliä kohtaan on ilmakehässä nyt 385 molekyyliä hiilidoksidia, mikä tarkoittaa noin sadan ppm lisäystä esiteolliseen aikaan verrattuna. Metaanin osuus on suhteessa pienempi, 1800 molekyyliä jokaista biljoonaa molekyyliä kohtaan, mutta se on myös hiilidioksidia 25 kertaa voimakkaampi kasvihuonekaasu.

Mittasutiedot julkaisseen NOAA:n tutkijat eivät vielä uskaltaneet nimetä metaanin pitoisuuden äkillisen nousun syitä. Todennäiköisiä syitä ovat kuitenkin Aasian nopea teollistuminen, trooppisten alueiden kosteikot ja pohjoisten arktisten alueiden sulaminen ikiroudasta. Mittaustulokset ovat osa NOAA:n vuosittain julkaiseman kasvihuonkaasuindeksin tulok

Viljelykelvottomiksi kuivuvat maa-alueet, pula juomavedestä, pienenevät sadot ja kasvava ympäristöpakolaisten määrä ovat tuoneet ilmastonmuutoksen myös keskusteluihin kansainvälisestä turvallisuudesta. Euroopan komissiossa valmisteltu raportti ilmastonmuutoksesta ja kansainvälisestä turvallisuudesta toteaa ilmastonmuutoksen vaikutuksien olevan jo läsnä suurimassa osassa tämän päivän konflikteja. Ilmastonmuutos voimistaa jo olemassa olevia jännitteitä ja syventää ongelmia. Raporttia käsiteltiin Eurooppa-neuvoston kokouksessa maaliskuussa.

Ilmastonmuutoksen seuraukset kiristävät kamppailua luonnonvaroista sekä energianlähteistä. Esimerkiksi suuria fossiilisen energian varantoja omistavia Lähi-idän maita vaivaa ilmastonmuutoksen lisäämä kuivuus. Alueella, jossa kaksi kolmasosaa väestöstä on riippuvaisia oman valtion ulkopuolelta tulevasta juomavedestä, pula vedestä on ilmeinen konfliktin siemen ja siten myös muun maailman energiansaantia epävakauttava tekijä.

Merenpinnan nousun alle jäävät alueet ja toisaalta sulavan jään alta paljastuvat alueet synnyttävät uudenlaisia kysymyksiä maanomistuksesta. Jäätiköiden sulaessa odotetaan napa-alueilla avautuvan pääsy uusiin fossiilisiin energiavaroihin, minkä seurauksena alueelle voidaan pian olla kiinnostuneita perustamaan muutakin kuin tutkimusasemia.

Kaikkiaan muutokset luovat epävakautta alueilla, joilla usein jo ennestään on heikko hallinto. Globaali ongelma luo paineita myös globaalille yhteisölle. Ilmastonmuutos on nykyään kansainvälisten neuvottelujen ykkösteema, jolla on myös potentiaalia aiheuttaa kansainvälisiä konflikteja esimerkiksi yhteisten sopimusten epäonnistuessa.

EU maiden kohdalla haasteet turvallisuudelle tulevat todennäköisesti tuntumaan etenkin kasvavina ympäristöpakolaisten virtoina, epävakauksina energiansaannissa ja tärkeillä kauppa-alueilla, taloudellisina paineina tukea konfliktialueita sekä jännitteinä kansainvälisissä suhteissa. Muuttuvat ilmasto-olot saattavat raportin mukaan luoda myös EU:n sisäisiä konflikteja.



Näin suurten pulmien edessä Euroopan komissiollakaan ei ole antaa ratkaisuja. Ilmastonmuutoksen torjunta on edelleen avainasemassa kansainvälistä turvallisuuttakin ajatellen, mutta uhkiin on myös syytä valmistautua. Komissio suosittelee raportissaan mm. mahdollisten riskien tehokkaampaa monitorointia, kriisinhallinan kehittämistä niin siviilien kuin sotilaallisten ryhmien parissa, turvallisuusuhkien esiin tuomista kansainvälisellä areenalla kuten G8-kokouksissa sekä ilmastonmuutokseen sopeutumisen tukemista kolmannen maailman maissa.



Ilmaston lämpeneminen tuntuu Itämeren ja sitä ympäröivien valtioiden alueella keskimääräistä voimakkaammin. Samaan aikaan kun maailman keskilämpötila on noussut 0,75C Itämeren alueella lämpenmistä on tapahtunut kokonaisen asteen verran. Uudessa BALTEX Assessment of Climate Change for the Baltic Sea Basin (BACC) -raportissa arvioidaan lämpötilan nousevan Itämeren pohjoispuolella, minne Suomikin sijoittuu,nousevan peräti 4-6 astetta vuosisadan loppuun mennessä.



Ilman myötä lämpenee myös itse meri. Raportissa arvioidulla 2-4C pintavesien lämpenemisellä olisi syvällisiä vaikutuksia Itämeren ja sitä ympäröivien alueiden ekosysteemeihin. Sateisuus voi talvisin lisääntyä aleellisesti jopa 75%, kesällä sateisuuden vastaavasti vähentyessä. Kaikkiaan lisääntyvä sateisuus ja suuremmat valumavesien määrät vähentävät Itämeren suolaisuutta ja edesauttavat rehevöitymistä. Ilmastonmuutoksen voidaan siis odottaa pahentavan Itämeren olemassa olevia ongelmia entisestään.



Radikaaleimmat muutokset tullaan näkemään Itämeren jääoloissa. Vuonna 2100 suuria alueita Pohjanlahdesta ja Suomenlahdesta, mm. Turun ja Ahvenanmaan saariston uloimmat osat, pysyy todennäköisesti jäättömänä ympäri vuoden. Jäätalven pituus tulee kaikkialla lyhenemään noin 1-3 kuukautta.



BACC-raportti on ensimmäinen yritys kattavasti arvioida ja mallintaa ilmastonmuutoksen vaikutuksia Itämeren aluella. GKSS-tutkimuskeskuksen koordinoima ja 13 maata osallistanut raportti seuraa hallitustenvälisen ilmastopaneelin illmastoraporttien jalanjälkiä ja pyrkii tarjoamaan koostettua tieteellistä tietoa poliittisen päätöksenteon tueksi. Itämeren merellisen ympäristön suojelukomissio HELCOM onkin jo huomioinut raportin omassa päätöksenteossaan.



Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on vuosituhannen alusta alkaen kasvanut odotettua nopeammin. Taustalla on paitsi voimakas globaali talouskasvu, myös hiilinielujen heikentyminen ja taloudellisen tuotannon hiili-intensiivisyyden kasvu. Uusi Global Carbon Project:in muiden tutkimuslaitosten kanssa yhteistyönä tehty tutkimus valaisee syitä kiihtyvälle päästöjen kasvulle aiempaa tarkemmin.

Ilmiön taustalla arvioidaan olevan ilmastonmuutoksen myötä alueella lisääntynyt tuulisuus. Ilmaston alueellisesti epätasainen lämpeneminen sekä otsonikadon aiheuttama lämpeneminen eteläisellä napa-alueella vaikuttavat ilmanpaineisiin ja ovat lisänneet tuulisuuta. Merta sekoittava tuuli tuo pohjavesiin varastoitunutta hiilidioksidia meren pintakerroksiin, josta sitä pääsee vapautumaan ilmaan. Jo saturoitunut pintakerros pystyy myös absorboimaan hiilidioksidia vähemmän.



Kansainvälisessä tutkimuksessa on ensimmäistä kertaa todennettu yksi ilmastonmuutoksen palautekytkentäilmiöstä, joiden toteutumista tutkijat ovat odottaneet vasta vuosisadan lopulla. Vapautuvasta hiilidioksidista peräti puolet sitoutuu maailman hiilinieluihin, joista meret kattavat noin puolet. Nielun heikkeneminen tarkoittaa, että pidemmällä aikavälillä ilmakehän hiilitasapaino asettuu ennustettua korkeampiin pitoisuuksiin.



Moni eurooppalainen on jo havainnut sen, mikä tuoreessa tutkimuksessa saatiin todennettua myös tieteellisesti; Länsi-Euroopan kesien helleaallot ovat yleistyneet ja lämpötilan vaihtelut lisääntyneet. Viimeisen 126 vuoden aikana kesien helleaaltojen pituus on lähes tuplaantunut. Alueittan määritellyt maksimilämpötilat ylittyvät nykyään kolme kertaa useammin kuin 1800-luvun lopulla. Muutokset ovat uuden tutkimuksen valossa arvioitua rajumpia.



Sveitsin sääpalvelun ja Bernin yliopiston toteuttamassa tutkimuksessa analysoitiin 54 lämpötilamittausten sarjaa ympäri Eurooppaa. Vertailuissa paljastui vuosisadan takaisten mittausten epätarkkuus, joka on saanut lämpötilaerot nykypäivään verrattuna näyttämään todellista pienemmiltä. Uuden tutkimuksen mukaan on Länsi-Euroopan keskilämpötila noussut jo 1.6 astetta vuoteen 1880 verrattuna.



Lämpötilan nousu vaikuttaa mm. maan ja ilmakehän kosteuteen, joka vuorovaikutussuhteiden kautta johtaa paikallisen ilmaston muutoksiin. Tutkimuksen myötä on entistä selvempää, että Länsi-Euroopan lämpötilan heittelyt ovat erityisen herkkiä globaalille lämpenemiselle. Tutkimusta johtanut Paul Della-Marta toivookin, että lämpötilojen tarkan seuraamisen ja mallintamisen avulla osataan yleistyviin helleaaltoihin ja niiden sosioekonomisiin seurauksiin varautua paremmin.



Ilmastonmuutoksen alueelliset vaikutukset ja niiden suuri vaihtelu tunnetaan nyt entistä paremmin. Yhtä paljon kuin vaikutukset, vaihtelevat alueelliset mahdollisuudet sopeutua niihin. Ilmastonmuutos on todellla globaali, muttei suinkaan yhtenäinen ilmiö. Etelä-Euroopan kärsiessä kuivuudesta ja vesipulasta, uhkaavat Pohjois-Eurooppa lisääntyvät tulvat. Hallitustenvälisen ilmastopaneelin (IPCC) uusimman arviointiraportin myötä on päättäjillä kuitenkin entistä tarkempaa tietoa vaikutuksista käytössään.



Ilmastopaneelin neljännen raportin toinen, ilmastonmuutoksen vaikutuksia, sopeutumista ja haavoittuvuutta käsittelevä osaraportti julkaistiin 6.4.2007 Brysselissä. IPCC:n työryhmän kokoaman raportin yhteenvedon hyväksyntää viivytti yön yli venyneet neuvottelut asiantuntijoiden ja poliitikkojen kesken.

Järkyttävä ja hyvä kirja. Luettu on.