Vanhempien vimma muuttaa parin vuoden välein

Olisiko heillä varaa kivaan taloon tai asuntoon, kivalle alueelle. Eikö vuokralla nimenomaan kyllästy.

Lapsen kannalta kyllä tosi kurjaa, aikuiset tehkööt keskenään mitä haluavat.

Vierailija kirjoitti:

Lapsen kannalta kyllä tosi kurjaa, aikuiset tehkööt keskenään mitä haluavat.

On se vähän ikävää kun joutuu auttamaan muutossa.

Ap

Miten jotkut jaksavat muuttaa koko ajan? Eihän siinä pysty keskittymään mihinkään normaaliin arkielämään, jos kaikki muuttuu koko ajan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsen kannalta kyllä tosi kurjaa, aikuiset tehkööt keskenään mitä haluavat.

On se vähän ikävää kun joutuu auttamaan muutossa.

Ap

Eikö se ollut kurjaa kun joutui tutusta ympäristöstä pois ja kaverit vaihtui?

4 vuotta sitten äiti sanoi "nyt on niin ihana asunto, ettei täältä lähdetä kuin jalat edellä! "

Tapetoivat ja uusivat keittiön kaapit. Kaksi vuotta myöhemmin pistivät myyntiin ja muuttivat vuokralle. Ja nyt etsivät taas uutta asuntoa!

Seitsemänkymppiset,luulisi jo rauhoittuvan 🙈

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsen kannalta kyllä tosi kurjaa, aikuiset tehkööt keskenään mitä haluavat.

On se vähän ikävää kun joutuu auttamaan muutossa.

Ap

Eikö se ollut kurjaa kun joutui tutusta ympäristöstä pois ja kaverit vaihtui?

Oli, vaikka pikkukaupungissa välimatkat eivät olleetkaan pitkiä. Myös päiväkoti/koulu vaihtui usein muuton myötä.

Ap

Se on toisille varmaan vähän kuin elämäntapa ja harrastus. Maisemanvaihtoa ja vastine matkustamiselle. Itse kyllä pidän mielummin kodin kotina ja liikun sitten sieltä käsin.

Lähinnä huvittaa tämä heidän touhunsa,mutta on se myös vähän ärsyttävää. Ja erikoista.

Itse vihaan muuttoa niin, että kun saa tavarat paikalleen niin hevillä ei lähdetä!

Ap

Kuulostaa tosi stressaavalta, tosin tavallaan ymmärrän... asun nyt itse vuokrakämpässä jossa en oikein viihdy, enkä tiedä viihdynkö missään sellaisessa paikassa johon minulla on varaa kun ei ihan maaseudullekaan voi muuttaa. Silti asunnosta on hankala lähteä koska uuden etsiminen on niin stressaavaa.

Ja sitten taas toisaalta itellä on ristinä kiintymys lapsuudenkotiin, koska se on ollut olemassa "aina". Lapsena tarvitsee juuria, mutta tavallaan kadehdin erästä ystävääni joka on muuttanut lapsuudessa pariin otteeseen niin ettei koe mitään paikkaa tärkeäksi lapsuudenkodiksi, joten hänellä ei näin ole edessä sitä surua kun siitä joutuu lopullisesti luopumaan. Kaikessa on kai puolensa...

Itse asun yksin, olen lapseton. Olen muuttanut usein, poislukien noin 7 vuoden ajanjomakso jolloin asuin omakotitalossa miehen kanssa. Siellä tuntui, että olen kotona!

Eron jälkeen oli pakko taloustilanteen vuoksi muuttaa rivitaloon, kitkuttelen tuilla. Rivi - ja kerrostalot ovat ihan kamalia minulle. Ja usein tulee muutettua esim naapurien häiriöiden tai asunnon puutteiden vuoksi, esim äänieristyksissä.

Näitähän asioita ei tiedä, ennen muuttoa. Vuokraaja hymyilee ja kertoo miten on rauhallista juu eikä vikoja. Lähes aina se todellisuus on toinen. Koti tuntuu vankilalta. Jos joskus saa rahatilanteen kuntoon, muutan vuokralle okt:hen, se on ainoa minulle sopiva asumismuoto.

Rauhattomuus siis aiheutuu aina naapureista jotka inhottavan lähellä muutenkin, ahdistaa tämä kerros/rivitaloasuminen. Ei jaksaisi ei. Kärsin välillä niin paljon tästä, ettei sitä voi ulkopuolinen ymmärtää:(

Oi, olen ajatellut ihan samanlaista elämää kunhan pääsen eläkkeelle parin vuoden kuluttua. Myyn turhan omaisuuteen pois ja vaihdan paikkakuntaa vuoden tai puolen vuoden välein. No, lapsia en kyllä aio sotkea mittoihini.

Entiseen aikaan varuskuntien työntekijöillä oli tuollaista. Ei edes itse saanut valita, mihin meni. Positiivista oli se, että varuskunta oli jokseenkin samanlainen ympäristö joka paikassa ja muut lapset samassa asemassa, joten ei aivan vieraaseen tarvinnut tulla.

Miksi ihmeessä sinun pitää auttaa? Entäpä jos sanot, että et auta, hankkikoon apunsa ihan rahalla ja sinulla on muuta hommaa tai on olematta. Vanhempasi ovat aikuisia ihmisiä ja saavat tietenkin muuttaa. Parempaan kai he pyrkivät, eivät huonompaan.

Oken työssäni tavannut kaksi pariskuntaa, joissa nainen on ollut se levoton sielu ja vaatinut aina muuttoa uusiin ympyröihin. Liekö tylsistymistä vai haaveilua jostain uudesta. Molemmat kotirouvia eikä työtä sitomassa.

Tiedän yhden tuttavan joka toimii noin. Muutto uuteen asuntoon 2-3vuoden välein. Olen ollut mukana varmaan viidessä eri muutossa, mutta jatkossa meinasin kyllä vedota omiin kiireisiin.

En enää suostuisi auttamaan vanhempia muutossa. Se on ilmeisesti heidän harrastus ja huvitus, mutta sinulle se tietää vaan taas kerran ylimääräistä työtä ja vaivaa. Kerro heille yksiselitteisesti että olet saanut tarpeeksesi jatkuvasta ramppaamisesta ja roinan raahaamisesta ympäriinsä parin vuoden välein. Enää et auta joten varautukoot itse maksamaan muuttofirmalle seuraavista asunnonvaihdoista jos tuli polttelee p*rseen alla eivätkä millään pysty asettumaan aloilleen.

Tää on juuri tietty ihmistyyppi joka innostuu milloin mistäkin ja sitten nakittaa kaikkea "kivaa" ylimääräistä tekemistä koko perheelle ja suvulle. Ihan kuin heitä kiinnostaisi osallistua. Raskasta.

Kieltäytyisin antamasta muuttoapua. Siihen on olemassa yrityksiä. Osa ihmistä hankkiutuu riitoihin naapureiden kanssa ja häipyvät.

Diagnosoimaton ADHD.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsen kannalta kyllä tosi kurjaa, aikuiset tehkööt keskenään mitä haluavat.

On se vähän ikävää kun joutuu auttamaan muutossa.

Ap

Onko pakko auttaa? Palkatkoon muuttofirman jos pitää jatkuvasti huvikseen muuttaa. Ei kenelläkään ole velvollisuutta auttaa ketään muutossa.