Lue keskustelun säännöt.
Miten tulla toimeen tällaisen ihmisen kanssa?
21.02.2010 |
On katkaissut välit lähes kaikkiin sukulaisiinsa, yhtään ystävää ei taida olla jäljellä. Kehittelee jokaisen kanssa "kriisin" jonka jälkeen ei enää ole yhteydessä. Myös hyvin läheisiin sukulaisiin katkonut yhteydet. Syynä aina, että vastapuoli on "kateellinen", "juoruileva" tai "halveksiva". Kaikki muut ovat epäkelpoja ja epäreiluja, syytä ei itsessä koskaan.
Kyseessä lähisukulainen, viisikymppinen ihminen. On suuttunut minullekin milloin mistäkin, ja kun leppyy ei suostu palaamaan asiaan mitenkään. Näin ilmeisesti muidenkin kanssa aina siihen saakka kunnes "katkoo välit". En enää tiedä mitä uskallan tehdä tai sanoa ko. ihmisen läsnäollessa. Olen vetänyt kilttiä, hiljaista ja myöntelevää linjaa mutta nyt kuulin, että tulkitsee sen taholtani "halventavaksi", koska tietää että olen "eri mieltä asioista"... voi elämän kevät. Mitä tehdä ja miten olla?
Kommentit (11)
Kuulostaa samanlaiselta kuin mun serkkutyttö! Ikää on vain kakskymmentä vuotta vähemmän.
Ite luovutin ja lopetin yhteydenpidon. Siellä olkoon kun ihan sama mitä teki niin aina kuuli toista tietä että olikin tehnyt väärin.
Saat itelleskin paremman mielen kun ei tarvi miettiä moisia :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmasti jotain muutakin häikkää pääkopassa. Ei jaksa nähdä yhtään vaivaa missään asiassa, kaikki ns. normaali elämä on ylivoimaisen vaikeaa. Ei osaa lainkaan asettua toisen asemaan, vaan jauhaa ainoastaan omista ongelmistaan, joista osa on todellisia ja osa oman pään sisällä. Ei osaa iloita toisten puolesta, vaan kaikki on aina itseltä pois.
Miksi välitä siitä mitä kyseinen ihminen ajattelee. miksi yrität miellyttää? Mitä menettäisit, jos et enää kyseistä ihmistä tapaisi?
Joten jos "hylkää" minut, lapset menettävät mummin.
ap
Varmasti jotain muutakin häikkää pääkopassa. Ei jaksa nähdä yhtään vaivaa missään asiassa, kaikki ns. normaali elämä on ylivoimaisen vaikeaa. Ei osaa lainkaan asettua toisen asemaan, vaan jauhaa ainoastaan omista ongelmistaan, joista osa on todellisia ja osa oman pään sisällä. Ei osaa iloita toisten puolesta, vaan kaikki on aina itseltä pois.
Hoitaa työnsä hyvin (tosin ymmärrettävistä syistä ei ole työyhteisön jäsenten suosiossa... ihmisenä siis), harrastaa paljon jne. Tuntee paljon ihmisiä ja tulee niiden kanssa hyvin toimeen. Tiettyyn pisteeseen saakka. Tämä "karsinta" tapahtuu vain hyvin läheisten ihmisten parissa: omat sisarukset, ystävät jotka oikeasti tyntevat hänet ja tietävät hänen todellisen elämänsä, omat lapset... isäni kanssa on naimisissa mutta vain kulissin vuoksi. Ei ole oikeasti puhunut miehelleen varmaan viiteen vuoteen muuten kuin vieraiden läsnäollessa ja nukkuu eri huoneessa.
On tolkuttoman kiinnostunut siitä millainen "kuva" hänestä ja perheestä on tuntemattomien ihmisten mielissä. Tosi raskasta.
ap
Oletkin varmaan joo objektiivinen arvioija...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen nro 4 ja oma äitini on vähän samanlainen, hänellä on mielenterveysongelmia. Näemme muutaman kerran vuodessa ja sen ajan pystymme kyllä olemaan melko normaalisti. Pitempiä aikoja tai useammin en yksinkertaisesti jaksa. Luulen että teini-iässä aloin oireilla lievästi äidin masennusta, ja senkään takia en halua että lapseni joutuvat kovin pitkään kerrallaan olemaan mumminsa kanssa :(
Äidilläni on myös tuo ettei ikinä ole tyytyväinen mihinkään, vaan kaikki toisten onnistumiset ovat aina häneltä pois. Äiti on aina ollut vaativa, mutta kiitosta ei sitten ole juuri tullutkaan kuin satunnaisesti. Esimerkiksi ylioppilaaksi pääsyn, opiskelupaikkani, valmistumiseni tai hääni äiti otti vastaan hyvin laimeasti ja jopa ivallisesti. Kuitenkin on sitten kova arvostelemaan, jos en jollain elämän osa-alueella sitten menestykään hänen mielestään riittävästi. Epävarmuuksistani tai peloistani en enää äidille kerro, koska niille hän nauraa.
Miksi välitä siitä mitä kyseinen ihminen ajattelee. miksi yrität miellyttää? Mitä menettäisit, jos et enää kyseistä ihmistä tapaisi?
Joten jos "hylkää" minut, lapset menettävät mummin.ap
Oletkin varmaan joo objektiivinen arvioija...
Joka on edelleen naimisissa oman isäni kanssa. Ja objektiivinen en taatustikaan ole, mutta fakta on, että tämä sama ihminen on katkonut välinsä molempiin sisaruksiinsa, kaikkiin kolmeen ystäväänsä (jotka olivat ainoat pitkään säilyneet ystävyyssuhteet), koko miehensä puolen sukuun ja veljeeni. Joko hänellä on sattunut muka tolkuttoman karmea tuuri ja kaikki ovat todella kohtuuttomia, kateellisia ja halveksuvia tai sitten syytä voisi etsiä tapausten yhteisestä tekijästä. Äidistäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen nro 4 ja oma äitini on vähän samanlainen, hänellä on mielenterveysongelmia. Näemme muutaman kerran vuodessa ja sen ajan pystymme kyllä olemaan melko normaalisti. Pitempiä aikoja tai useammin en yksinkertaisesti jaksa. Luulen että teini-iässä aloin oireilla lievästi äidin masennusta, ja senkään takia en halua että lapseni joutuvat kovin pitkään kerrallaan olemaan mumminsa kanssa :(
Äidilläni on myös tuo ettei ikinä ole tyytyväinen mihinkään, vaan kaikki toisten onnistumiset ovat aina häneltä pois. Äiti on aina ollut vaativa, mutta kiitosta ei sitten ole juuri tullutkaan kuin satunnaisesti. Esimerkiksi ylioppilaaksi pääsyn, opiskelupaikkani, valmistumiseni tai hääni äiti otti vastaan hyvin laimeasti ja jopa ivallisesti. Kuitenkin on sitten kova arvostelemaan, jos en jollain elämän osa-alueella sitten menestykään hänen mielestään riittävästi. Epävarmuuksistani tai peloistani en enää äidille kerro, koska niille hän nauraa.
Miksi välitä siitä mitä kyseinen ihminen ajattelee. miksi yrität miellyttää? Mitä menettäisit, jos et enää kyseistä ihmistä tapaisi?
Joten jos "hylkää" minut, lapset menettävät mummin.ap
Äitini ei ole ihan tuollainen, vaan tekee onnistumisistani (kouluarvosanat jne.) ihan kauhean jutun. Etenkin kehuskelee vieraille. Kaipa kiillottaa hänen kruunuaan kun tytär pärjää. Sen sijaan lapseni lievä kehitysvamma on niin suuri häpeä, että se vaietaan kuoliaaksi. Ei kerro asiasta kenellekään ja loukkaantuu jos minä puhun asiasta avoimesti muille. Ilmeisesti vammainen lapsenlapsi on häpeä.
ap
Äiti mollaa isää jatkuvasti, mutta jos minä osallistun ja sanon myös jotain negatiivista, se ei käykään...koska "isä nyt vain on tuommoinen" ja alkaa puolustella.
Varmasti jotain muutakin häikkää pääkopassa. Ei jaksa nähdä yhtään vaivaa missään asiassa, kaikki ns. normaali elämä on ylivoimaisen vaikeaa. Ei osaa lainkaan asettua toisen asemaan, vaan jauhaa ainoastaan omista ongelmistaan, joista osa on todellisia ja osa oman pään sisällä. Ei osaa iloita toisten puolesta, vaan kaikki on aina itseltä pois.
Hoitaa työnsä hyvin (tosin ymmärrettävistä syistä ei ole työyhteisön jäsenten suosiossa... ihmisenä siis), harrastaa paljon jne. Tuntee paljon ihmisiä ja tulee niiden kanssa hyvin toimeen. Tiettyyn pisteeseen saakka. Tämä "karsinta" tapahtuu vain hyvin läheisten ihmisten parissa: omat sisarukset, ystävät jotka oikeasti tyntevat hänet ja tietävät hänen todellisen elämänsä, omat lapset... isäni kanssa on naimisissa mutta vain kulissin vuoksi. Ei ole oikeasti puhunut miehelleen varmaan viiteen vuoteen muuten kuin vieraiden läsnäollessa ja nukkuu eri huoneessa.On tolkuttoman kiinnostunut siitä millainen "kuva" hänestä ja perheestä on tuntemattomien ihmisten mielissä. Tosi raskasta.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hänellä on laaja yleissivistys jne. mutta tunnepuoli jotenkin kilahtanut. Tuon keskustelutaidon ym takia olen jaksanut pitää toivoa yllä ja jonkinlaiset välit, kun ei muitakaan sukulaisia ole (äiti katkaissut aikanaan välit, ja osalla äidin puolen suvusta myös samantyyppinen hankala luonne). Pystymme yleisellä tasolla käymään pitkiä keskusteluja kaiken maailman asioista ja sitä arvostan.
ei ap.
Miksi välitä siitä mitä kyseinen ihminen ajattelee. miksi yrität miellyttää? Mitä menettäisit, jos et enää kyseistä ihmistä tapaisi?