Mieheni ja lasteni isä joutui onnettomuuteen...
Miehelleni sattui tapaturma, jonka takia joutui muutama kuukausi sitten sairaalaan. Mies on sairaalassa yhä ja hänen selviämisensä näyttää erittäin epätodennäköiseltä. Lääkäreiden mukaan ihmeen pitäisi tapahtua, jotta mieheni selviäisi.
Nämä kuukaudet on mennyt eläen päivä kerrallaan ja mahdollisimman paljon olen viettänyt aikaa sairaalassa. Nyt on oikeastaan enää ajan kysymys, että millon on mieheni aika lähteä tästä maailmasta. Sairaalasta ovat luvanneet soittaa, jos miehen tila huononee sillon kun en siellä ole, haluan olla mieheni rinnalla hänen viimeisinä hetkinään.
Meillä on viisi lasta, kolme koulussa ja toisiks nuorin on 2v 8kk ja nuorin 7kk. Mietin, että otanko myös pienimmät mukaan kun heidän isänsä on aika lähteä, kolme vanhinta ovat sanoneet, että haluavat olla paikalla sillon.
Sairaalasta tätä kysyin ja heidän mielestään pienimmät voi ottaa jos haluaa. Nuorin ei tilanteesta kyllä mitään ymmärrä, mutta toisiks nuorin kyllä, mutta olisiko hälle liikaa nähdä isänsä kuolevan. Kaipaan siis käytännön esimerkkejä, jos täällä on jollain vastaavasta kokemusta.
Kommentit (36)
Jos itse kestät ja koet että pystyt olemaan rauhallinen tilanteessa se on ok. Minä ottaisin lapseni mukaan, koska silloin tilanteeseen ei jää mystikkaa. Lapsille realisoituu mitä tapahtuu. He joutuvat sen kuitenkin kohtaamaan. Todellisuus ei kuitenkaan koskaan ole niin pelottavaa, kuin kuvitelmat ja vääränlaiset mielikuvat. Ehkä pienintä en ottaisi, koska ei hän tule muistamaan siitä mitään, mutta muut kyllä ottaisin mukaan. Ja toivoisin myös jonkun muun läheisen aikuisen vierelleni. Lapsille ja meille aikuisillekkin on tärkeää saada jättää hyvästit, jos ne jää pois, asia voi vaivata koko loppu elämän. On traumaattisempaa lapsille hyväksyä asia jota he eivät ymmärrä, eivät näe, kuin se että oma vanhempi on nyt kuollut rauhassa ja tilannetta tai kuollutta vanhempaa ei tarvtse pelätä. Aiheesta löytyy kirjallisuuttakin ja varmasti netistäkin juttua. Jätä nämä av-mammat jotka morkkaavat omaan arvoonsa. Voimia sinne ja rohkeutta.
Niin tarkoitin rauhallisuudella lähinnä sitä että kestät itse sen että lapset ovat paikalla. Murtuminen, sureminen, itkeminen on normaalia reagointia, jos sinä et aikuisena uskalla ns "murtua" lasten edessä, voi lapsikin luulla että ei hänkään saa tai että omat reaktiot on vääriä. voi olla lapsi leikii tilnteessa ja leikkii huoletonta sen jälkeenkin. Pienet käsittelee ne tavallaan ja erilailla kuin aikuiset. Ja sille pitää antaa tilaa. Mutta on parempi että näytät tunteet, silloin lapsikin voi tehdä niin turvallisesti.
Miehelleni sattui tapaturma ja sen seurauksena minun piti päättää annanko mieheni elää "kasviksena" ja kuolla itse ajallaan vaiko en. Päätin, etten halua pitkittää surua ja elätellä turhia toiveita, koska se oli varmaa, ettei mieheni koskaan palaisi ennalleen.
Lapset olivat paikalla (nuorin 1v 11kk) isän kuollessa ja minusta käsittivät isänsä kuoleman paremmin kun puoli vuotta aiemmin kuolleen toisen sukulaisemme kuoleman.
joka voisi auttaa lasten kanssa, jotta voit itse keskittyä paremmin tilanteeseen ja mieheesi.
Todella hurjia elämäntilanteita, ja ihan kauheaa että jotkut kehtaavat kyseenalaistaa kyseleeko joku toista kertaa tarina muutettuna.
Toivon teille alkuperäinen ja 16 voimia ja kaikkea hyvää lastenne kanssa hirveästä tragediasta selviämiseen.
psykiatrisen sairaanhoitajan kommentit olivat järkeviä.
En voi kun kuvitella mitä käytte läpi.
Teille, jotka väititte provoksi ym, niin menkää itseenne ja miettikää mitä kirjoitatte!
jos joku kysyy jotain, jos epäilee esim.provoksi niin vastataan huutamalla ja haukumalla, jos toinen sun mielestä käyttäytt ääliömäisesti älä itse käyttädy niin.
Ei luulisi, että kysyttäessä jotakin miehensä viikko sitten menettäneen reaktio olisi raivo ja huutaminen. Lähinnä kuvittelisi väsynyttä ja lohdutonta vastinetta. Toki voi käyttäytyä agressiivisesti, mutta erikoista että silloin jaksaisi nettikeskusteluihin osallistua.
Ap myös hävisi samalla kun (sattumalta juuri paikalle osunut) samantyyppisen viestin aikaisemmin lähettänyt tuli paikalle.
Pahoittelut näistä ihmettelyistä jos ne kaikki ovatkin vain sattumaa.
lupa käyttäytyä "ääliömäisestikin". Koittakaa kestää. Luulen että ei ole helppoa näillä kummallakaan. Ei ap:lla sen kummemmin kuin sillä toisen ketjun ap:lla.
Alkuperäisellähän on pieni vauva ja taapero, eiköhän heidän kanssa riitä puuhaa tai sitten saattaa olla sairaalassa miehensä luona. Ei kaikki ole av:lla 24/7
Ei luulisi, että kysyttäessä jotakin miehensä viikko sitten menettäneen reaktio olisi raivo ja huutaminen. Lähinnä kuvittelisi väsynyttä ja lohdutonta vastinetta. Toki voi käyttäytyä agressiivisesti, mutta erikoista että silloin jaksaisi nettikeskusteluihin osallistua.
Ap myös hävisi samalla kun (sattumalta juuri paikalle osunut) samantyyppisen viestin aikaisemmin lähettänyt tuli paikalle.
Pahoittelut näistä ihmettelyistä jos ne kaikki ovatkin vain sattumaa.
käykää vaan niin paljon ku mahdollista nyt ja voimia teille!
Olen pahoillani,
Minusta ei ehkä välttämättä ole viisasta viedä lapsia tuollaiseen tilanteeseen. 3v ei välttämättä käsitä tilannetta millään tasolla, ei sitä että siellä itketään surraan jne.. Hänelle voi tulla paniikki.
Lähinnä ehkä pitäisi kysyä kuinka vahvana sinä pystyt olemaaan? Meinaan sinun reagointisi heijastuu myös lapseen/lapsiin.
Ehkä itse en veisi lapiani tilanteeseen missä en voi olla 100% varma että itse pärjään. Toisaalta lapset vois anttaa hyvästinsä, sairaalan kappelissa avoimen arkun vieressä Silloin yleensä tilanne on kaunis.
Välttämättä meinaan "töpselin irroitus" ei ole tilanteena mitenkään kaunis.
T: moisia kokenut, niin lapsena kuin aikuisena ja lapsena näin tilanteesta pitkäään painajaisia.
Sen jälkeenkö oli onnettomuudessa?
Mitähän seuraavaksi..
En osaa sanoa mitään uutta. Ehkä itse jättäisin 2 pienintä kotiin hoitoon...
Ja te, jotka täällä ihmettelette näitä typeriä kysymyksiänne (kirjoitit jo kk sitten, oliko syöpä ekaks jne mitä seuraavaksi), hävetkää!
Nauttikaa vaan toisen kurjuudesta, toivottavasti ei käy paska omaan nilkkaan.
päivästä toiseen ja siitä on aikaa jo reilu 2,5v. Tästä en ole täällä aiemmin kysellyt.
ap
Jos tarina muuten ihan sama kuuin täällä aiemmin ollut (lasten määrä ja iät yms.) niin eikö ole syytä epäillä provoa? Itse en kyllä aiemmin ole tuollaista lukenut, saiskos linkkiä?
Vai oletko ap joka täällä itse sympatiseeraa omia kirjoituksiaan?
Jos tämä on tositarina, niin omasta puolestani pyydän epäilyjäni anteeksi ap:lta. Nyt on varmasti todella raskasta.
Saattaa kuulostaa todella tylyltä, mutta kyllä elämä helpottuu kun kaikki on ohi. Voitte lasten kanssa palata "normaliin" elämään, totutella uuteen tilanteeseen ja saatte surra ihan oikeasti. Muista ja uskalla pyytää apua läheisiltä aina kun vaan siltä tuntuu, ota aikaa myös itsellesi ja keskity hetki omaan suruusi, niin jaksat paremmin.
Mitäs luulet UUNO??!! Ei se sulle kuulu pätkääkään, mutta meillä oli mummo vahtina.
Mistä noitä urpoja oikein sikiää, jotka vaistailee tässäkin ketjussa.
T:16