Amk:ssa opiskelevat tai siellä opiskelleet? Oliko teidän koulussa rajoitus, että paljonko saa tulla opintopisteitä tutkintotodistukseen?
Itse aloitin opiskelut tammikuussa ja selvisi sitten monen pettymykseksi sellainen asia, että opintopisteitä ei saa kerätä todistukseen paljoa enempää kuin mitä tutkinnon opintopisteet on. Esim. meidän tutkinnon opintopisteet on 210 niin parilla kolmella saa mennä yli eikä enempää.
Moni on halukas tekemään campusonlinessa itsenäisesti kursseja kun riittää aikaa ja energiaa sellaiseen. Saahan niitä siis tehdä siellä niin paljon kuin sielu sietää, mutta omaan tutkintotodistukseen ei voi siirtää kuin niin, että op:t ei ylity kuin vähän.
Olikohan sairaanhoitaja-opiskelijat faceryhmässä missä luin, että joku amk sallii vapaasti valittavia rajattomasti. Kummallista kun jossakin sallitaan ja jossakin ei. Jossain varmaan joustetaan niin, että saa mennä enemmän yli kuin meillä.
Kommentit (27)
En osaa vastata kysymykseen, mutta kyseessähän on todistus juuri siitä tietystä tutkinnosta. Miksi siihen pitäisi saada kaikkea sälää mukaan. Voit erikseen hommata todistuksen kaikista muista korkeakouluopinnoista.
Näkyyhän ne opintosuoritusotteessa kuitenkin? Voi varmaan pyytää vaikka erillisen todistuksen opintokokonaisuudesta, joka ei kuulu tutkintoon?
Se on lakisääteinen tai joku muu korkeampi asetus. Yliopistossa on sama. Tuli voimaan muutama vuosi sitten ja sillä yritetään houkutella opiskelijoita valmistumaan nopeammin, mutta käytännössä se haittaa esim. aineenopettajien koulutusta.
Voi ihan vapaasti silti lukea niitä mielenkiintoisia kursseja, niitä ei vain lasketa sun tutkinnon laajuuteen. Opintosuoritusotteella näkyvät, jos tarvitsee todistaa, että olet käynyt jonkun tietyn kurssin.
Onpa kummallista. 15 vuotta sitten sain kaikki suorittamani asiat ja oli liikaa yli 50 opintoviikkoa.
Mutta ap voi pyytää erillisen todistuksen niistä ylimääräisistä.
Minun oppilaitoksessani on eri tutkinnoissa erilaiset käytännöt.
Sote-alalla (johon omani kuuluu) ei sallita yhtään ylimääräistä. Tutkinnossa on 15 op verran tilaa valinnaisille ja that's it. Campus Onlinessa voi toki tehdä kursseja, mutta jos ne kirjauttaa itselleen, niin menevät tuohon 15 op:een.
Sitten taas teknisellä alalla saavat tehdä runsaastikin - MUTTA tässä voi olla nyt se harha, että ehkä muissa tutkinnoissa on enemmän valinnaisia opintopisteitä ja ehkä kieliopinnot ja Campus Online -kurssit mahtuvatkin niihin?
Yliopistoissa tosiaan aiemmin saattoi tutkinto olla reippaasti yli vähimmäismäärän. Toisaalta kaiken tunkeminen yhteen tutkintoon saattaa olla myös haitaksi. Esim. hain tekemään maisterin eri yliopistossa kuin kandin. En saa sisällyttää maisterintutkintoon kursseja, jotka ovat jo kandissa, vaikka kandi on paljon yli vähimmäismäärän ja olen tehnyt kandissa ihan vastaavan kurssin kuin uudessa yliopistossa olisi maisterivaiheessa. Niitä kursseja, joita en sisällyttänyt kandin tutkintoon, voin käyttää uuteen tutkintoon. Vastaava tilanne on, jos aloittaa jatko-opinnot. Vaikka valmistuessa ajattelisikin, ettei missään tapauksessa ala tehdä jatko-opintoja, voi muutaman vuoden päästä tullakin tilanne, jossa olisi tarjolla kiinnostava paikka tohtorikoulussa ja ylimääräisiä kursseja, joita tuli tehdyksi maisterivaiheessa, voisi sisällyttää jatkotutkintoon.
Joku maininta ole että "mielellään ei hirveästi yli". Joku 20 pistettä ei haittaa mitään.
Vierailija kirjoitti:
En osaa vastata kysymykseen, mutta kyseessähän on todistus juuri siitä tietystä tutkinnosta. Miksi siihen pitäisi saada kaikkea sälää mukaan. Voit erikseen hommata todistuksen kaikista muista korkeakouluopinnoista.
Siis ihan oma alan juttuja sinne väki haluaisi eikä ties mitä.
MicMac kirjoitti:
Minun oppilaitoksessani on eri tutkinnoissa erilaiset käytännöt.
Sote-alalla (johon omani kuuluu) ei sallita yhtään ylimääräistä. Tutkinnossa on 15 op verran tilaa valinnaisille ja that's it. Campus Onlinessa voi toki tehdä kursseja, mutta jos ne kirjauttaa itselleen, niin menevät tuohon 15 op:een.
Sitten taas teknisellä alalla saavat tehdä runsaastikin - MUTTA tässä voi olla nyt se harha, että ehkä muissa tutkinnoissa on enemmän valinnaisia opintopisteitä ja ehkä kieliopinnot ja Campus Online -kurssit mahtuvatkin niihin?
Meillä on vapaasti valittavia ainoastaan 2op ja vähän vain saa mennä yli. Ihan on muualla saanut sairaanhoitaja-opiskelijat enemmän ottaa opintoja.
Korkeakoulut tienaavat rahansa näillä todistuksilla. Siksi opiskelijoille yritetään saada todistus kouraan liikaa viivyttelemättä.
Kyllä oli. Mielestäni myös siksi rajoitettiin paljonko kursseja saa tehdä.
Yliopistossa kursseja saa suorittaa kuinka paljon mielii mutta siihen lopulliseen todistukseen tulee vain se määrätty pistemäärä.
Kummastakin saa kuitenkin opinto-otteen, missä suoritetut kurssit näkyy.
Vierailija kirjoitti:
Korkeakoulut tienaavat rahansa näillä todistuksilla. Siksi opiskelijoille yritetään saada todistus kouraan liikaa viivyttelemättä.
Koulun suositus on, että opiskellaan vähintään kolme vuotta jos haluaa tutkinnolla työllistyä ulkomaille. Jos siinä kolmessa vuodessa ehtisi tekemään ylimääräisiä kursseja, niin mikä se ongelma olisi?
Niitä saa suorittaa 1,5v ilmaiseksi jos valmistuu tavoiteajassa, eli tekee itsenäisesti ja parin vuoden päästä voi pyöräyttää uuden tai korkeamman tutkinnon niin että aloittaessa on jo valinnaiset tehty.
Ihmettelevä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Korkeakoulut tienaavat rahansa näillä todistuksilla. Siksi opiskelijoille yritetään saada todistus kouraan liikaa viivyttelemättä.
Koulun suositus on, että opiskellaan vähintään kolme vuotta jos haluaa tutkinnolla työllistyä ulkomaille. Jos siinä kolmessa vuodessa ehtisi tekemään ylimääräisiä kursseja, niin mikä se ongelma olisi?
Tasa-arvo. Jos tekee omalla rahalla eli maksaa esim. kesäyliopistoon tms., niin voi tehdä. Korkeakoulun rahoilla saa tehdä saman määrän kaikki. Vielä muutama vuosi sitten korkeakoulut tienasivat siitä, että opiskelijat tekevät opintopisteitä. Nykyään raha tulee todistuksista, eli ylimääräisten opintojen tekeminen aiheuttaa kuluja, mutta ei tuota rahaa.
Minulla on kaksi AMK-tutkintoa ja molemmissa tutkintotodistuksissa (siis se yksisivuinen, allekirjoitettu todistus) lukee pelkästään suoritettu tutkinto ilman opintopisteitä. Todistuksen liitteenä tulevassa opintosuoritusotteessa lukee 210 op ja sen alla suoritettu 255 op.
Muistan itsekin, että sh-opintojen aikaan sanottiin, ettei valinnaisia opintoja saisi suorittaa mielinmäärin, tai siis vihjattiin että ne pitäisi suorittaa avoimessa maksullisina opintoina.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelevä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Korkeakoulut tienaavat rahansa näillä todistuksilla. Siksi opiskelijoille yritetään saada todistus kouraan liikaa viivyttelemättä.
Koulun suositus on, että opiskellaan vähintään kolme vuotta jos haluaa tutkinnolla työllistyä ulkomaille. Jos siinä kolmessa vuodessa ehtisi tekemään ylimääräisiä kursseja, niin mikä se ongelma olisi?
Tasa-arvo. Jos tekee omalla rahalla eli maksaa esim. kesäyliopistoon tms., niin voi tehdä. Korkeakoulun rahoilla saa tehdä saman määrän kaikki. Vielä muutama vuosi sitten korkeakoulut tienasivat siitä, että opiskelijat tekevät opintopisteitä. Nykyään raha tulee todistuksista, eli ylimääräisten opintojen tekeminen aiheuttaa kuluja, mutta ei tuota rahaa.
No me saamme tehdä campusonlinessa opintoja ilmaiseksi niin paljon kun halutaan, mutta niitä ei vain tuoda sieltä tutkintotodistukseen.
Eihän niitä kannatakaan laittaa tutkintotodistukseen enempää kuin tutkintoon tarvitaan. Näkyvät opintorekisteriotteessasi, jos tarvitsee työnantajille todistella hankittua osaamista ja voit hyödyntää niitä jos joskus innostut jatkamaan opintojasi.
Itsellä oli tutkintotodistuksessa tutkinnon pisteet ja sitten siina opintosuoritusotteessa ne kaikki ylimääräiset mainittuna. En muista että kukaan olisi ainakaan kommentoinut tai rajoittanut ylimääräisten pisteiden määrää. Hoitoalan opinnot on muutenkin omituiset kun muilla aloilla voi olla palkalliset harjoittelutkin
Tuo on opiskelijan eduksi, niinkuin täällä moni jo sanoo. Käytät tutkintoon tarvittavat, ja loput säästyy jos tarvitset toiseen tutkintoon. Siinä taitaa olla vanhentumisaika, mutta silti voi nopeuttaa seuraavaa tutkintoa.
Ei sillä todistuksella ole niin väliä. Tutkinnolla on, mutta ei sillä mitä todistuksessa on.
?