Minkä ikäisenä muutitte nuorena kotoa pois? Miten se kävi?

19v abikeväänä poikaystävän kanssa yhteen. Koulussa rehtorin mielestä ihan hirveä temppu, jouduin puhutteluun:D . Näin 70 luvulla.

Olin 17v. En minä hirveesti kotona ollut enää , kun täytin 16v.

Tuntuu, että nykyään nuoret ei osaa ottaa mitään vastuuta mistään.  EI osata mitään "aikuisten asioita"

Odotellaan, että kyllä ne vanhemmat hoitaa. EI pitäis odotella, vaan alkaa hoitaa kaikki asiat itse siinä 16v. jälkeen, että osaa toimia, kun muuttaa omaan kotiin.

Enkä tarkoita, että pitää 16v muuttaa mihinkään. Mutta, pitää alkaa harjottelemaan asioiden hoitamista.

Siinä , kun 2v harjottelee, niin alkaa hommat sujua.

Ettei tuu sit yllätyksenä.

Kahdeksantoista vuotiaana kotivävyksi tyttöystävän luo.  Sillä tiellä ollaan, muutimme omaan ensimmäisen asuntoomme kun olin 19. Ihana nainen, yhdessä ollaan vieläkin. Yhteisiä vuosia on nyt 45.

17vee olin, muutin opiskelijasoluun Joensuuhuun.

Minun mielestäni kannattaisi hommata työpaikka ennen muuttoa, koska mitäs ihmeen omillaan asumista sellainen on, että alkaa elelemään täysin yhteiskunnan tukien varassa. Liian moni nuori muuttaa työttömänä omaan kotiin ja sitten ollaan kroonisessa rahapulassa.

Vierailija kirjoitti:

19v abikeväänä poikaystävän kanssa yhteen. Koulussa rehtorin mielestä ihan hirveä temppu, jouduin puhutteluun:D . Näin 70 luvulla.

No miten pitkään olitte yhdessä?

Eikö meistä suurin osa asu kotonaan?

Jos ei sitten hotellissa satu asumaan.

Vai tarkoitetaanko tässä muuttamista vanhempien luota omaan kotiin?

20v olin kun muutin omaan kotiini pois vanhempieni luota.

Menin lastentarhaan harjoittelijaksi 16-vuotiaana, kun olin saanut keskikoulun käydyksi loppuun. Nykyisin keskikoulu vastaa yläastetta. Muutin serkkuni alivuokralaiseksi hänen olohuoneeseensa.

Kotioloni olivat sietämättömät isän fanaattisen uskonnollisuuden ja äidin vaikean päihdeongelman takia. Kiitos, Elisa-serkku!

Penkkaripäivänä poikakaverin kanssa yhteen. Siihen asti odotin kun kouluun kulkeminen kehyskuntaan olisi ollut hankalaa.

Kesällä siirsin kirjat takaisin äidin luo,  tuolloin ei saanut työttömyyskorvausta kun avopuoliso tienasi edes jotain.

Yläasteen jälkeen muutin 115km päähän kotoa opiskelijasoluun. Vuoden siellä asumisen jälkeen muutin poikaystäväni kanssa yksiöön.

!7-vuotiaana. Siihen aikaan sekä asunnon että työn saanti oli helppoa. Asunnon sai suunnilleen puhelinsoitolla eikä takuuvuokria tunnettu. Palkat, mutta myös vuokrat olivat hyvin pieniä. Oli ihan yleistä muuttaa kimppaan jonkun kanssa, siihen aikaan toki vain samaa sukupuolta olevan kanssa. Pärjäsin mutta toimeentulo hyvin vaatimatonta kun vertaa nykyiseen. Sosiaalitukia ei ollut.  Eipä olisi nykyään varaa asua Helsingin keskustassa, kuten silloin asuin. Olen sitä mieltä, että nuoren elämä niihin aikoihin oli paljon helpompaa kuin nykynuorten. Luottamus tulevaisuuteen oli vankka, ylellisyys joka puuttuu tämän päivän nuorilta.

16-vuotiaana. Kotona oli rankkaa. Elämä alkoi avautua poismuuton jälkeen pikkuhiljaa. Onneksi läksin ajoissa.

18 ja puoli -vuotiaana. 18-vuotiaana sain ensimmäisen kunnon kokoaikaisen kesätyöpaikkani ja säästin palkan siitä. Kesän jälkeen sain osa-aikaisen työn kaupan kassalta. Ilmoitin sitten muuttavani omilleni ja vuokrasin yksiön itselleni. Isä vastusti, oli sitä mieltä, että kerrostaloelämä on kurjaa eikä ole mielelle hyväksi. Taisi vain kaivata minua kotiin vielä. Huonekaluja en paljon tarvinnut, haalittiin niitä äidin kanssa kierrätyskeskuksesta ja muutettiin kaverini isän lainatulla pakettiautolla. Vanhemmat olivat maksaneet ajokoulun/kortin minulle vähän aiemmin. Äiti soitteli huolissaan, että paljonkos tililläni on rahaa ja paljonko saan palkkaa, käski kertoa jos tarvitsen apua etten jättäisi laskuja maksamatta. Itse sain kuitenkin maksettua. Sain myös opintotukea, lainaa en joutunut ottamaan. Pikkusisarusten muuttaessa omilleen tunsin itseni kuitenkin aika hölmöksi kun en vanhempien rahallista apua tullut hyödyntäneeksi kuten nuoremmat. Tosin minun muuttaessani vanhempien rahatilanteensa oli vielä tiukempi kun oli ne nuoremmatkin kotona. Aika huoletonta se omilleen muutto oli, ei mitään rakettitiedettä. Omaan luukkuun sai kutsuttua kavereita niin paljon ja niin usein kuin tahdoin. Pääasiassa nautin kyllä yksinolosta, mutta ainakin viikottain parhaat kaverit kävi käymässä. Samoin poikaystävä silloin tällöin, mutta mehän sitten erottiin.

25, sain töitä ulkomailta ja lähdin.

17v poikaystävän kanssa yhteen.

80 v vanhaja  hautausmaalle

18v poikaystävän kanssa muutettiin yhteen, meille oli jo siinä vaiheessa perheenlisäystä tulossa joten tilanne oli itsestään selvä.

Heti kun lukio loppui ja opiskelupaikka varmistui. Muutin yliopistopaikkakunnalle soluasuntolaan, jossa sijainti ja miljöö oli paras.

17v. Opiskelijaasuntoon, jossa ei valvontaa. Pistettiin heti kotiviinit käymään🙂. Kivaa oli, nykyään 40+ raivoraitis.

Yläasteen jälkeen, eli 15-vuotiaana 400 km päästä Helsinkiin, ensin kesätöihin ja sitten opiskelua. Silloin oli töitä alaikäisillekin vaikka miten paljon, sai valita mitä halusi tehdä ja mikä oli paraspalkkaisin paikka.

Siihen aikaan ei ollut opiskelijalla varaa edes lankapuhelimeen, eli aika luottavaisia vanhemmat olivat, mutta oma äitinikin oli lähtenyt saman ikäisenä, tosin hänellä oli vanhempi sisko silloin Helsingissä, mutta äitini sanoi että hän oli aikoinaan ihan ummikko minuun verrattuna. Minulla oli kyllä ystävätär (olimme molemmat perheemme esikoisia, joten vanhemmat uskalsivat päästää, vaikka eivät mielellään) joka muutti myös, että en ollut ihan yksin kuitenkaan, ja lähimmät sukulaiset asuivat Vantaalla, jos joku hätä olisi tullut.

Opintolainaa toki otin, en käynyt töissä, olin opiskellessa muutenkin väsynyt, luultavasti oli raudanpuute jo silloin, mutta hyvät arvosanat sain koulusta, ja valmistuin luokan parhaana, suoraan kortistoon. Sitten ei ollutkaan vuosiin töitä, ja koko työura meni pilalle.

Olihan se erilaista siihen aikaan, vaikka vähän pelättiin Jammu-setiä, mutta kyllä Helsingissä näki aika usein, nyt ajateltuna huolestuttavia juttuja, ihan julkisesti esim. ratikassa, jotkut joi menneniä ja toiset veti käteen... sitä oltiin vaan että huvinsa kullakin.