Hoitajana usassa
Ketkä ollut hoitajana usassa töissä? Kokemuksia? Palkat on hyviä.
Kommentit (4)
Aloitetaanpa vaikka ihan ensin viisumista. Työntekoa varten viisumin saanti ei ole ihan yksinkertaista.
Nclex-kokeen lisäksi vaaditaan ainakin kielikoe. Ja nippu vaikka mitä todistuksia ja papereita. Ja ties mitä muuta, riippuu osavaltiostakin. Mutta ne eivät ole se suurin ongelma, työviisumi on.
Kaverini opiskeli sairaanhoitajaksi Suomessa ja valmistuttuaan muutti Jenkkeihin puolison takia. Ymmärsin, että NCLEX:iä varten piti tosissaan opiskella, ja kone arpoo onko kysymyksiä 70 vai 200. Suomessa piti käännättää ja käyttää notaarilla kaikki mahdolliset koulutodistukset aina peruskoulun päästötodistuksesta lähtien.
Itse työssä on suurempi vastuu kuin Suomessa ja palkkaus on hyvä. Hoitajien osaaminen on korkeampaa kuin täällä. Sairaalat ovat liiketoimintakeskeisiä ja tulosvastuu on kova, ja välillä oli lomautusuhkaa kun potilaita ei riittänyt. Lomat olemattomia, joten jos hän halusi vaikkapa tulla kesäksi Suomeen piti hänen irtisanoutua työstään.
Ei taida ihan noin vain paasta hoitajaksi USAaan.