Menevätkö teidän lapset kouluun, jos OAJ menee lakkoon?
Alakoululaisen wilmaan pärähti just ilmoitus, että opet saattavat olla lakossa kuun vaihteessa kaksi päivää. Ja todennäköisesti ovatkin, mikäli yhtään oikein olet neuvottelutilannetta haistellut.
Asia oli muotoiltu viestissä jotenkin niin, että opetus järjestetään lukujärjestyksen mukaisesti mutta tukea ja ohjausta on vähemmän saatavana, sillä koulunkäynninohjaajia on rajoitetusti. Koulukuljetuksia ei ole.
Jollakin kaavakkeella voi ilmoittaa mahdollisesta poissaolosta.
Menevätkö teidän lapset kouluun? Mulle tuli heti olo, että meillä jäädään kyllä kotiopetukseen. Eihän sinne ole mitään järkeä lähteä pyörimään iso luokka keskenään. Ja opet ovat ihan oikealla asialla minusta, haluan tukea heidän lakkoaan.
Kommentit (31)
Ei mene lapset kouluun kun niitä ei ole eikä tule.
Mitä lapseni koululla tekisivät, jolleivat siellä saisi opetusta? - Tokihan voivat mennä koulun pihalle leikkimään tai pelaamaan kuten muulloinkin silloin kun ei ole koulupäivä. - Sitä olsi opettajien lakon aikana sitten vastattava itse lapsien opetuksesta ja oppimisesta vieläkin voimallisemmin kuin silloin kun oltiin koronasulkujen aikaan "vain" etäkoulussa.
Vai kuvitteleeko joku, että mahd. opettajien lakon aikana kouluille tulisi joukko jonka tehtävänä olisi huolehtia ja vastata niistä tehtäväistä ja toimista, joita tavallisena arkena kuuluu opettajien toimenkuvaan.
Ja kuten jo etäkouluvaiheessa saatoimme havaita, niin aika monille ennätti tulla kouluun pääsemistä (jo) ikävä.
No ei kyllä mene. Meidän lapsen koulusta on puuttunut opettajia koko ajan ja taas yksi ilmoitti lähtevänsä, joten joku siellä koulussa mättää ja pahasti. Lakkoon vaan ja kouluihin takaisin 2000-luvun alun meininki! Häröt tarkkiksille ja opettajat opettamaan!
Lapset menevät kaduille maleksimaan ja polttamaan pilveä ja ryöstelemään mummuja.
Lapseni tekevät jo pienimuotoista huumekauppaa ja haaveena on tulla roadmaniksi, joten pärjäävät kyllä ilman opetusta.
Vierailija kirjoitti:
No ei kyllä mene. Meidän lapsen koulusta on puuttunut opettajia koko ajan ja taas yksi ilmoitti lähtevänsä, joten joku siellä koulussa mättää ja pahasti. Lakkoon vaan ja kouluihin takaisin 2000-luvun alun meininki! Häröt tarkkiksille ja opettajat opettamaan!
Opettajia lähtee nyt kaikista kouluista, joten mitään erityistä ei tarvitse olla.
Ruotsissa on jo vaikeuksia löytää opettajia kouluihin. Siksi sikäläiset opettajat ovat paljolti epäpäteviä. Palkka on huono, työolosuhteet surkeat, kouluissa levottomuutta ja väkivaltaa.
Siinä Suomenkin tulevaisuus, Kokoomuksen rakentama unelma.
No mitä varten ne lapset sinne koululle menisivät, jos on lakko?
Samaan aikaan ovat lakossa muutkin kunta-alan työntekijät, eli tämän kuun viimeisnä päivinä.
Eihän koulussa saa edes ruokaa, koska myös he ovat lakossa, samoin kiinteistö-ja siivouspuoli.
Myöskään mitkään koulukuljetukse eivät kulje.
Kaksi päivää sinne tai tänne, ei juuri mitään vaikuta. Ollaanhan sitä sairaankin kotona, jopa useampia päiviä,
Tietenkään lapset eivät lakkopäivinä lähde kouluun.
Ja lakkohan kestää vain ja ainoastaan kaksi päivää, eikä lakko ole samoina päivinä kaikissa paikoissa.
Vierailija kirjoitti:
Ei mene lapset kouluun kun niitä ei ole eikä tule.
Ihan hyvä ettei, jos olet noin seurankipeä että tännekin pitää ängetä asiasta kertomaan, et kestäisi heidän lähtöään.
Opetusta ei saa lakon aikana joten en ymmärrä miksi koulu olisi edes auki. Kukaan muu ei saa tehdä lakossa olevan työtä. Koulunkäynninohjaajistakin osa on ehkä lakossa. Kko ei saa olla oppilaiden kanssa ilman opettajaa eikä tietenkään opeta.
Ei ole tiedotettu mitään mutta en usko että meidän lukiolainen menee sinne notkumaan. Tehokkaampaa se opiskelu kotona on.
Mistä lähtien bussikuskit on OAJ:ssä?
Vierailija kirjoitti:
Mistä lähtien bussikuskit on OAJ:ssä?
Muutkin kuin opettajat ovat menossa lakkoon.
Mitähän ne kersat tekee siellä koulussa, jos opettajia ei ole kuin lakkovahteina?
Menevät. Liian pieniä jäädäkseen yksin kotiin. En ole työtön joten joudun menemään itse töihin.
Vierailija kirjoitti:
Menevät. Liian pieniä jäädäkseen yksin kotiin. En ole työtön joten joudun menemään itse töihin.
Kuka heistä siellä pitää huolta?
Vierailija kirjoitti:
Menevät. Liian pieniä jäädäkseen yksin kotiin. En ole työtön joten joudun menemään itse töihin.
Alahan suunnitella tukilakkoon menemistä, jotta voit jäädä kotiin omia lapsiasi hoitamaan...
En tiedä, mutta vauvapalstan russofobia häipyy, jos CIA menee lakkoon.
Onneksi ne suunnittelee että opiskelu tulee tulevaisuudessa tapahtumaan virtuaalisesti niin kuin terveydenhoitokin. Alkaa muillekkin selviämään miksi niin määrätietoisesti ajetaan alas niin terveydenhoitoa kun koulutustakin...
Meille ei vielä ole tullut mitään tiedotetta asiasta, mutta jos lakko tulee, niin eivät mene. Isoja koululaisia jo, järjestän jotakin taksvärkkiä kotona.