Uusperhe- uhka vai mahdollisuus?

Miksi ei parisuhde riitä, miksi pitää saada uusperhe?

Parisuhde riittää hyvin. En tarvitse tai oikeastaan haluakaan enempää lapsia. Sillä ei olisi väliä onko miehellä ennestään lapsia vai ei. Uusperheellä tarkoitin sitä, että mies tulisi osaksi meidän perhettä. Ei mulla ole aikaa eikä haluja yrittää elää erillistä elämää lapsilleni ja mahdolliselle uudelle miehelle vaan niiden täytyisi pakostakin yhdistyä.

Mites olet tempaissut kaksi lasta miehelle, joka ei heidän elämäänsä ollenkaan osallistu? Vai pletko tarkoituksella vieraannuttanut?

Et kerro ikääsi. Silläkin on paljon merkitystä oletko 20-vuotias vai 40-vuotias.

Enpä tajunnut lapsia tehdessä, että jos erottaisiin hän päättäisi muuttaa ulkomaille. Joo, valitsin lasteni isän huonosti. Oisko neuvoja miten tehdä jatkossa parempia ratkaisuja?

Ei oo mahdotonta. Hankalaa ehkä, mutta ei mahdotonta.

Oma isäpuoleni ollut elämässä jo 13 vuotta, rakastui äitiini jolla 4 lasta

Ikää on 34-vuotta. En kyllä tiedä miten tämä vaikuttaa.

No siis voihan siellä "markkinoilla" olla joku sellainen, joka mielellään alkaisi tuohon, mutta jos siinä haluaa onnistua, niin armottoman rehellinen pitää olla. Se, että lasten isä ei ole kuvioissa, voi olla samaan aikaan hyvä ja huono asia. 

Ja kyllä tuossa kuviossa on aika paljon riskitekijöitä, lähtien jo miehen lähipiiristä, onko kokemusta lapsista/omia lapsia jne. Mutta niinhän ne kaikki suhteet on arpapeliä, täytyy vaan heti alusta asti olla rehellinen niin itselleen kuin miehellekin, mitä suhteelta odottaa ja minkälaista roolia perheessä.

No suoraan sanottuna aika paljon vaadittu sille miehelle. Hyvin harva riemusta kiljuen ottaa vastaan kaksi noin pientä, jonkun muun lasta. Sekin riski tuossa on, että kun lapset kiintyvät isäkokelaaseen, hän lyökin hanskat tiskiin ja katoaa lasten elämästä. Mahdollisuus on, mutta ihan oikeasti MALTTIA ja kärsivällisyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Ikää on 34-vuotta. En kyllä tiedä miten tämä vaikuttaa.

Minkä ikäisiä haluaisit deittailla? Nelikymppinen tuskin haluaa enää ainakaan ryhtyä pikkulapsiarkeen.

Miksi kukaan mies haluaisi tuohon osallistua, jos et edes ikinä saa lapsille hoitajaa? Painajainen.

Saatko lapsia minnekään hoitoon? Eihän tuossa voi alkaa treffailla, jos lapset aina pyörii jaloissa.

Vierailija kirjoitti:

Miksi kukaan mies haluaisi tuohon osallistua, jos et edes ikinä saa lapsille hoitajaa? Painajainen.

On muuten olemassa oikeasti lapsirakkaita miehiäkin, ja joku voi olla herännyt omien lasten tekemiseen vähän liian myöhään ja olisi valmis ottamaan "valmiin paketin". Jollain tavalla noin pienet on helpompiakin kuin esim. teinit. 

Niin mäkin vähän ajattelin, että ainakin useimmille miehille se tuntuu olevan painajainen. Koska se (eli tasainen lapsiperhearki) on kuitenkin mulle se suurin unelma ja kaukana painajaisesta niin mietin voisko miehistä myös löytyä henkilöitä, jotka näkisivät sen mukavana elämänä eikä ainoastaan mun mukana tulevana pakollisena pahana?

Kyllä lapset toisinaan on mun vanhemmilla hoidossa, mutta yökylässä ehkä kerran kuussa jos sitäkään. Heikosti on siis omaa aikaa. Lounastreffeille sentään pääsisin arkena yksin.

Vierailija kirjoitti:

Niin mäkin vähän ajattelin, että ainakin useimmille miehille se tuntuu olevan painajainen. Koska se (eli tasainen lapsiperhearki) on kuitenkin mulle se suurin unelma ja kaukana painajaisesta niin mietin voisko miehistä myös löytyä henkilöitä, jotka näkisivät sen mukavana elämänä eikä ainoastaan mun mukana tulevana pakollisena pahana?

Miksi tuolla ei voisi olla miestä, joka ajattelee samalla tavalla, on haaveillut perheestä, mutta ei sitä syystä tai toisesta olisi saanut. Yritän siis kannustaa, että ei kannata etukäteen päättää, että ajatus on tuhoontuomittu, vaan mennä sitä haavetta kohti ja ainakin kokeilla. 

Vierailija kirjoitti:

Niin mäkin vähän ajattelin, että ainakin useimmille miehille se tuntuu olevan painajainen. Koska se (eli tasainen lapsiperhearki) on kuitenkin mulle se suurin unelma ja kaukana painajaisesta niin mietin voisko miehistä myös löytyä henkilöitä, jotka näkisivät sen mukavana elämänä eikä ainoastaan mun mukana tulevana pakollisena pahana?

Miksei voi toki löytyä sellainen mies. Suurimmalle osalle siinä on kyllä aika iso ero, onko lapset omia vai ei. Mikä on täysin ymmärrettävää.

Vierailija kirjoitti:

Niin mäkin vähän ajattelin, että ainakin useimmille miehille se tuntuu olevan painajainen. Koska se (eli tasainen lapsiperhearki) on kuitenkin mulle se suurin unelma ja kaukana painajaisesta niin mietin voisko miehistä myös löytyä henkilöitä, jotka näkisivät sen mukavana elämänä eikä ainoastaan mun mukana tulevana pakollisena pahana?

Sulla on lähtökohtaisesti väärä ajattelutapa. Yrität väkisin ujuttaa miehen siihen exän tilalle. Ei se kyllä tule menemään niin. 2. kierroksella parisuhde on se ensisijainen asia, lapset tulevat vasta sen jälkeen.

Toisten jämät. Ei kiitos. Haluan tuoretta, ensiluokkaista!

Minulla ja tyttöystävälläni on suhde ollut nyt 3v. Molemmilla lapsia. Minulla 1 ja hänellä 2. Ei asuta yhdessä, mutta tehdää asioita silti yhdessä. Molemmilla omat kodit. Vietetään kaikki yhdessä aikaa ja ollaan toistemme luona välillä ja välillä ei olla. Kun me kaksi aikuista tiedetään, että meillä hyvä olla yhdessä, niin hommat toimii. Ei toista tarvitse nähdä 24h. Kun halutaan olla kahden, niin järkätään asiat niin, että saadaan olla. Hänen lasten isää ei kiinnosta lapset, mutta minun lapsi on äidillään. Hänen lapset menee mummille hoitoon jos se sopii. Mutta meillä on exäni kanssa niin hyvät välit, että on myös ottanut nykyisen kumppanin lapset hoitoon itselleen. Tosin minulla on asiat kyllä poikkeukellisen hyvin näiden asioiden kanssa. Yhteen muuttoa ollaan suunniteltu vasta, kun lapset on jo niin omatoimisia ettei niitä tarvi kytätä ja hoitaa sen kummemmin. Kaikki on järjestelykysymyksiä.