Miten ihmeessä ihmiset uskaltavat paljastaa romanttiset tunteensa?

Minä olen sellainen suolapatsas vissiin ja joudun aina selittämään perinpohjin kaikki normaalista poikkeavat tekemiseni ja sanomiseni. En vaan jaksa joten olen sitten "normaalisti" itsenäni niin ettei kukaan ihmettele.

Nyt kun mietin, niin monesti alkoholilla on ollut osuutta asiaan. On jossain koulussa tai duunissa tutustuttu ja lähennytty, flirttailtu jne. Ja sitten on tullut ne bileet tai pikkujoulut ja alkoholin vaikutuksen alaisena estot ovat lentäneet nurkkaan ja on päädytty pussailemaan ja siitä edetty seurusteluunkin.

Toinen vaihtoehto on ollut, että mies on vaan ollut tosi innokas ja olen sitten mennyt mukana ja lämmennyt itsekin matkan varrella.

Ihan luonnollisen tuntuisesti tilanteet ovat edenneet.

Juo itsesi känniin ja juota ihastuksesi känniin. Se on aina auttanut mulla.

Kun olen päässyt kiinnostavan miehen kanssa tanssimaan, niin se on ollut siinä. Sanoja ei tarvita, kun kaksi ihmistä, joilla on kemiaa, pääsee koskettamaan toisiaan. Silloin kaikki on ilmiselvää molemmille.

Ihmettelen samaa. Olen elämässäni tasan yhden kerran tunnustanut tunteeni pitämälleni miehelle, ja silloin olin räkäkännissä. Motiivini oli ennemminkin saada pakit ja jatkaa elämää, sillä olin tullut siihen tulokseen, että olin miehelle vain ystävä, niin kuin olinkin. Halusin saada päätöksen sille raastavalle ihastukselle.

Elämäni ainoaan suhteeseen päädyin, koska mieheni ihastui minuun ja teki sen myös hyvin selväksi. Hänen kanssaan ei tarvinnut arvuutella hänen tunteitaan. Hän teki aloitteen, kävimme treffeillä ja rupesimme seurustelemaan. En varsinaisesti "paljastanut" tunteitani hänelle koskaan, se oli selvää muutenkin. 

Olen muuten ihan reipas ja sosiaalisesti pätevä, mutta ihastuksesta kertominen on kammottavinta mitä tiedän. 

Koskaan elämässäni ei ole ollut tilannetta jossa joku olisi tullut kertomaan minulle ihastuksestaan tai olisin itse mennyt kertomaan. Silti olen päätynyt suhteisiin ja avioonkin. Yleensä se ihastus kommunikoidaan flirtillä, pienillä teoilla ja fyysisesti. Suhteessa sitten voidaan avautua tunteista.

Olisi tosi outoa, jos ensimmäinen asia, joka tapahtuisi välillämme, olisi tällainen puun takaa tuleva tunnustus. Itse en tunnustaisi mitään, ennen kuin olen varma siitä, että saan vastakaikua.

Vierailija kirjoitti:

Koskaan elämässäni ei ole ollut tilannetta jossa joku olisi tullut kertomaan minulle ihastuksestaan tai olisin itse mennyt kertomaan. Silti olen päätynyt suhteisiin ja avioonkin. Yleensä se ihastus kommunikoidaan flirtillä, pienillä teoilla ja fyysisesti. Suhteessa sitten voidaan avautua tunteista.

Olisi tosi outoa, jos ensimmäinen asia, joka tapahtuisi välillämme, olisi tällainen puun takaa tuleva tunnustus. Itse en tunnustaisi mitään, ennen kuin olen varma siitä, että saan vastakaikua.

Miten itsestäänselvältä tuo kuulostaakaan, nyt kun sanoit. Hitsi jos osaisi vielä flirttaillakin (kyllähän mä tiedän miten se tehdään, mutta kun menen ihan lukkoon sitten tositilanteessa..😖)

Vierailija kirjoitti:

Kun olen päässyt kiinnostavan miehen kanssa tanssimaan, niin se on ollut siinä. Sanoja ei tarvita, kun kaksi ihmistä, joilla on kemiaa, pääsee koskettamaan toisiaan. Silloin kaikki on ilmiselvää molemmille.

Mietin myös että miten ihmiset uskaltavat muuttaa yhteen. Olen asunut yksin koko elämäni ja minulla on pieniä lemmikkejä ja rikkimeneviä asioita joilla hurjasti tunnearvoa.

Miten voi ikinä luottaa siihen ettei toinen kilahda jostain syystä ja tee eläimille jotain, riko esineitä yms? En ikinä selviäisi sellaisesta.

Vierailija kirjoitti:

Mietin myös että miten ihmiset uskaltavat muuttaa yhteen. Olen asunut yksin koko elämäni ja minulla on pieniä lemmikkejä ja rikkimeneviä asioita joilla hurjasti tunnearvoa.

Miten voi ikinä luottaa siihen ettei toinen kilahda jostain syystä ja tee eläimille jotain, riko esineitä yms? En ikinä selviäisi sellaisesta.

Riittää kun valitsee kumppanikseen normaalin mukavan ihmisen. Sellaisilla ei ole tapana tehdä eläimille pahaa tai rikkoa muiden esineitä.

Vierailija kirjoitti:

Mietin myös että miten ihmiset uskaltavat muuttaa yhteen. Olen asunut yksin koko elämäni ja minulla on pieniä lemmikkejä ja rikkimeneviä asioita joilla hurjasti tunnearvoa.

Miten voi ikinä luottaa siihen ettei toinen kilahda jostain syystä ja tee eläimille jotain, riko esineitä yms? En ikinä selviäisi sellaisesta.

Onko esineet niin tärkeitä? Ja toisaalta eihän kuin tosi harva ole niin sekaisin että satuttaisi eläimiä. 

Pahinta mitä voi käydä on että toinen ei ole lainkaan kiinnostunut, eikä sekään ole mitään erityisen vakavaa, sellaista sattuu ja elämä jatkuu. Jos tunteistaan ei kerro ei voi ikinä löytää kumppania...

Voi olla, että tapahtuu käytännössä helpommin kuin miltä paperilla näyttää.  Jos oikeasti välittää toisesta, niin silloin varmaan luottamuskin on huippuluokkaa, jolloin ei pitäisi olla mitään vaikeutta toiselle paljastaa herkkiä tunteitaan. Ja monesti ne tunteet näkyvät eleissä ja teoissa, eikä sanoissa.

Vierailija kirjoitti:

Pahinta mitä voi käydä on että toinen ei ole lainkaan kiinnostunut, eikä sekään ole mitään erityisen vakavaa, sellaista sattuu ja elämä jatkuu. Jos tunteistaan ei kerro ei voi ikinä löytää kumppania...

Kerroin jo aloituksessa peloistani. Ja pahinta mitä voisi käydä, olisi että menettäisin tuon miehen kokonaan.

Minä odotin niin kauan, että mies kertoi tunteistaan. Tuo tuntui itselleni tärkeältä ja oikealta tavalta toimia asiassa. Halusin tietää, että mies on niin tosissaan, että tekee aloitteen. Näin lopulta kävi ja olemme olleet yhdessä nyt noin 20 vuotta.

Pääasia on, ettet toimi asiassa itseäsi vastaan ja pakota itseäsi johonkin väkisin.

Vierailija kirjoitti:

Juo itsesi känniin ja juota ihastuksesi känniin. Se on aina auttanut mulla.

Ihan suotta alapeukutatte, kun tämä on ihan totta. Varmasti kaikkein tehokkain tapa. Alkoholi liittyy kiinteästi todella monen parisuhteen alkuvaiheisiin.

Itse olin selvin päin, kun tapasin mieheni, joka puolestaan oli sen verran ottanut, että uskalsi tulla juttelemaan. Siitä on nyt yli 30 vuotta ja vieläkin ollaan kimpassa. Jos hän olisi ollut selvänä, voisi hyvin olla, että emme olisi ikinä puheisiin päätyneet.

Jos on ihastustunut, kannattaa yrittää järjestää kunnon kekkerit tai osallistua juhliin, joissa tietää kohteen olevan. Sitten kannat kattoon ja pysytellään lähituntumassa. Jos mitään kiinnostusta vastapuolella on, se kyllä sitten illan mittaan ilmenee.

Vierailija kirjoitti:

Minä odotin niin kauan, että mies kertoi tunteistaan. Tuo tuntui itselleni tärkeältä ja oikealta tavalta toimia asiassa. Halusin tietää, että mies on niin tosissaan, että tekee aloitteen. Näin lopulta kävi ja olemme olleet yhdessä nyt noin 20 vuotta.

Pääasia on, ettet toimi asiassa itseäsi vastaan ja pakota itseäsi johonkin väkisin.

Miesparat. Kyllä nainenkin voi aloitteen tehdä, eikä se tee suhteesta huonompaa. Ihan keskiaikainen näkemys.

Kun muutaman kerran saa pakit niin ei se sit sen jälkeen enää maata kaada.

Ennen itsekin olin tosi sulkeutunut/ en kertonut tunteistani juurikaan mitään. Vasta sit avioeron jälkeen kun tässä on alkanut (joutunut) laittaa itseään likoon löytääkseen jonkun niin olen muuttunut sen myötä paljon. Nykyään kerron aika alkuun omat fiilikset ja jos toinen ei sit tunne samoin niin kurjaa - Mut ei maailma siihen oo vielä kertaakaan kaatunut. Melkeinpä nykyään vaikeampaa sanoa toiselle et en ole kiinnostunut. Kun en haluaisi kellekään pahaa mieltä aiheuttaa. Mut eihän niidenkään maailma siihen kaadu…

"who dares wins"

Ne harvat kerrat kun olen rohkaistunut ja kertonut kiinnostuksestani, on rukkaset läpsyneet. Jotkut muut kertoo vahvistuvansa tällaisesta, minun jo ennestään heikolle itsetunnolle ne teki sen ettei koskaan enää.