Miten ihmeessä ihmiset uskaltavat paljastaa romanttiset tunteensa?

Vierailija kirjoitti:

Ne harvat kerrat kun olen rohkaistunut ja kertonut kiinnostuksestani, on rukkaset läpsyneet. Jotkut muut kertoo vahvistuvansa tällaisesta, minun jo ennestään heikolle itsetunnolle ne teki sen ettei koskaan enää.

Ymmärrettävä reaktio, käyhän se kipeää. Mutta tuolla päätöksellä sinetöit sen että tulet jäämään yksin. Jospa nuolisit haavasi ja keräisit itsesi ja yrittäisit kuitenkin uudestaan. Vain osallistumalla voit voittaa.

Vierailija kirjoitti:

Juo itsesi känniin ja juota ihastuksesi känniin. Se on aina auttanut mulla.

Unohdin vastata tähän. Eli alkoholi ei ole minun juttuni enää, eihän siitä tule kuin paha olo. Vähän aikuisempia vinkkejä siis kiitos.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun mietin, niin monesti alkoholilla on ollut osuutta asiaan. On jossain koulussa tai duunissa tutustuttu ja lähennytty, flirttailtu jne. Ja sitten on tullut ne bileet tai pikkujoulut ja alkoholin vaikutuksen alaisena estot ovat lentäneet nurkkaan ja on päädytty pussailemaan ja siitä edetty seurusteluunkin.

Toinen vaihtoehto on ollut, että mies on vaan ollut tosi innokas ja olen sitten mennyt mukana ja lämmennyt itsekin matkan varrella.

Ihan luonnollisen tuntuisesti tilanteet ovat edenneet.

Eli et ole selvinpäin koskaan uskaltanut tehdä aloitetta?

Ihmetyttää myös etenkin silloin kun ei koskaan olla juteltu mitään ja heti ensimmäinen asia on tuo 😑

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietin myös että miten ihmiset uskaltavat muuttaa yhteen. Olen asunut yksin koko elämäni ja minulla on pieniä lemmikkejä ja rikkimeneviä asioita joilla hurjasti tunnearvoa.

Miten voi ikinä luottaa siihen ettei toinen kilahda jostain syystä ja tee eläimille jotain, riko esineitä yms? En ikinä selviäisi sellaisesta.

Riittää kun valitsee kumppanikseen normaalin mukavan ihmisen. Sellaisilla ei ole tapana tehdä eläimille pahaa tai rikkoa muiden esineitä.

Ennen kuin on sisäistänyt tämän, on paljon isompia ongelmia setvittäväksi kuin aloitteentekemisen tuska. 

Speden tyyli ei ainakaan kannata.

En suositellut yleisohjeeksi, sitä, että antaa miehen tehdä aloitteen. Pointti on siinä, että ihminen kuuntelee itseään ja tekee niinkuin itselle tuntuu luontevalta. Koin itse oikeaksi odottaa aloitetta tietyltä mieheltä, jonka kanssa oli vahvaa molemminpuolista kiinnostusta ilmassa. En siis odottanut ylipäätänsä jonkun kenen tahansa miehen lähestymistä.

Minulla on ystäviä, jotka ovat itse lähestyneet miestä, jonka kanssa ovat sitten alkaneet pitkään sitoutuneeseen parisuhteeseen. Se on täysin ok, kunhan ihminen kuuntelee sisintään, eikä riko itseään vastaan tekemällä esim. väkinäisiä lähestymisiä. Tai vastaavasti jää passiivisesti odottelemaan, että joku tulisi ja hakisi.

Miehellä, josta olin kiinnostunut, oli useampi hänestä kiinnostunut nainen ympärillä piirittämässä.

Mm. siitä tilanteesta johtuen halusin varmistua, että hän on kiinnostunut juuri minusta. Miestä piirittäneet naiset tekivät kyllä hänelle niitä aloitteita. Sekin on ihan ok. Tulipahan heille ainakin reilusti ja rehdisti selväksi, että kiinnostus ei ollut molemminpuolista.

En minäkään pidä itseäni ”minään” tai kuvittele ketään sen syvemmin kiinnostavan, mutta en minä menetä siinä mitään jos yritän tutustua ihastukseeni.

Yksinkertaisesti tuollaisessa tilanteessa _ei ole_ mitään menetettävää.

Joko sitä ihastusta ei sen kummemmin kiinnosta, tai sitten se haluaakin tutustua minuun paremmin, mutta joka tapauksessa en menetä mitään ja yrittänyttä ei laiteta.

Eipähän tarvitse jäädä miettimään tai jossittelemaan, että mitä jos sitä olisikin kiinnostanut jne.