Miksi minulle on tullut epäluottamus lääkäreitä kohtaan? Jos lääkäri sanoo jotain, en usko!

Kannattaa olla tarkkana hypokondrian kehittymisen kanssa... Totta kai elämän ja kuoleman kysymyksissä on aina epävarmuutta, mutta tuskin sinä parempi asiantuntija olet lääketieteessä kuin ne lääkärit, joilla käyt.

Tämä ilmiö on minulle uusi, noin vuoden sisällä tullut.



ap

Mutta meillä on perustelut. Omalle kohdalle tullut hoitovirheitä. Puolison kohdalle tullut 2 hoitovirhettä. Lapsien kohdalla hoitovirheet oli lähellä, onneksi vaadin lisää tutkimuksia. Sukulaisille tullut hoitovirheitä.



Emme ravaa jatkuvasti lääkärissä. Menemme sinne vasta kun on pakko. Luen kirjallisuutta, googletan netissä, olen hankkinut Pharmaca Fennican kotiin, luen Duodecimin lehteä ja kirjoja.



Ei vaan ole enää luottamusta. Joskus oli. Kunpa jostakin löytyisi lääkäri, joka oikeasti on taitava ja työnsä vakavasti ottava. Ärsyttää, kun joutuu inttämään lääkärin kanssa. Lopulta lääkäri konsultoi kollegaansa, ja itsehän sitä taas oli oikeassa. Vitu**aa vaan inttää joka kerta jonkun vastavalmistuneen kanssa asiasta, joka on itselle tuttu, mutta lääkärille vieras. Lääketiede on laaja alue, joten lääkärikin tarvitsisi vähän nöyryyttä. Joskus vain potilas tuntee oman sairautensa paremmin.

on hyvä asia... mutta kannattaa kuitenkin muistaa tiukka lähdekritiikki netistä luettaessa... suuntaan jos toiseenkin.. ja kannattaa muistaa lopputuloksessa että asiast vaikuttavat toisiinsa.. näin myös kehossa..

mitä lääkärit sanovat.



Uskon, että tiedän itseni ja lapseni parhaiten. Eli suhtaudun joskus hiukan kyseenalaistaen lääkärien diagnooseihin, jos itse uskon tietäväni todellisen syyn.



Toki useimmiten lääkärit ovat oikeassa ja harvoin olen törmännyt ylimieliseen tai liian itsevarmaan lääkäriin, vaan yleensä tunnustavat, jos eivät ole varmoja diagnoosista ja laittavat jatkotutkimuksiin.

"asioihin tutustuminen on hyvä asia... mutta kannattaa kuitenkin muistaa tiukka lähdekritiikki netistä luettaessa... suuntaan jos toiseenkin.. ja kannattaa muistaa lopputuloksessa että asiast vaikuttavat toisiinsa.. näin myös kehossa.."



Siksi luen monista lähteistä. Netistä, kirjoista, lehdistä. Ja jos vielä on aihetta mennä lääkäriin, menen. En kerro lääkärille epäilyjäni, oireet/ongelman vain. Katson mitä sanoo. Sitten kerron epäilyni. Pyydän perustelut. Jos olemme erimieltä toimin seuraavasti: jos asia ei ole minulle tuttu annan olla. Jos asia tuttu, ja olen erimieltä, pyydän konsultoimaan kollegaa/erikoislääkäriä tai pyydän lisätutkimuksia.



esim. erikoistuva lääkäri kieltäytyi kirjoittamasta moniallergiselle lapselleni epipen-kynää, koska en kuulema osaisi käyttää sitä. Väittelimme asiasta hetken. Pyysin häntä konsultoimaan erikoislääkäriä. Hän teki niin ja sain reseptin. Puoli vuotta myöhemmin tuo epipen-kynä pelasti todennäköisesti lapseni hengen.

ellei kyseessä ole jokin tietty oma tai lapsen sairaus. Minullakin on pitkäaikaissairaus, josta kyllä tiedän paljon. Onneksi kyseessä on melko harmiton vaiva, joka ei vaadi jatkuvaa lääkärissä käyntiä.



Mutta noin yleisellä tasolla en usko, että eri sairauksiin tai oireisiin perehtyminen auttaa kaltaistani luulotautiin taipuvaista ihmistä yhtään. Päin vastoin! Mitä enemmän tietää jonkin verran, sitä enemmän ahdistuu. Se että lukee jotain Therapia Fennicaa ei tee lääketieteen asiantuntijaa, joka pystyisi esim. suhteuttamaan yksittäiset oireet johonkin kokonaisuuteen.



Jos saisin valita, niin haluaisin mieluummin olla ihminen, jota terveysasiat eivät edes kiinnosta ja joka ei tiedä sairauksista mitään. Silloin tulisi elettyä onnellisempana ja mentyä lääkäriin vain tosi hädässä. Kummasti ne tällaisetkin ihmiset elävät ihan terveinä ja ennen muuta onnellisina, kun ei tarvitse pelätä joka aivastusta, hypätä lääkärissä "turhaan" ja vieläpä epäillä kaikkea, mitä lääkärit sanovat...



ap