Hinnat nousee mutta tuet ei
Tällä hintojen nousulla saadaan sosiaalituet laskettua minimiin kun niitä ei nosteta samaan tahtiin kuin mitä on hintojen nousu. Palkat tulee kyllä nousemaan varmasti.
Kommentit (281)
Mielestäni tukia tulisi pienentää. Periaate, että jokainen elättäisi itse itsensä.
Pitää harkita juoksusapuskoita tulevaisuudessa.
Näinhän se on. Itsellänikin palkka nousi juuri, toki vastuun mukana 5500euroon/kk.
Nousua Tammikuun kk-palkkaan noin 700euroa. Onneksi myös päiväraha nousi 45euroon/pv. Se tekee tässä kuussa 1035euroa verotonta tuohon palkan päälle. Kyllä sitä pärjäilee, kun nuukasti elelee.
Not true. Joten menehän siitä trölli takaisin sinne trölli metsään ja provoile itseksesi.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni tukia tulisi pienentää. Periaate, että jokainen elättäisi itse itsensä.
Se on minustakin aikuisen ihmisen tuntomerkki, itsensä elättäminen. Jos ei siihen pysty, ei tarvitse aikuisen oikeuksiakaan.
Ihmisen kannattaa miettiä että mikä mahtaa olla itsessä pielessä ja väärin jos ei onnistu työpaikkaa löytämään tai pyytämään sellaista palkkaa työstään että joutuu siten häpeällisesti ja nolosti elämään muiden rahoilla. Varsinkin tällaisena aikana kun valtion taloudella menee huonosti ja verokassa tyhjenee on äärimmäisen typerää kinuta ja kerjätä korotuksia tukiin kun sitä rahaa ei ole meillä muillakaan jolloin ainoa vaihtoehto olisi ottaa lisää valtionlainaa ja rahoittaa sosiaaliturvaa veljarahoilla.
Poistetaan tuet, niin saadaan lisää työpaikkoja kun aletaan tarvita lisää vartijoita, ja jokaisella täytyy olla oma.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni tukia tulisi pienentää. Periaate, että jokainen elättäisi itse itsensä.
Sitten kannattaa varautua maksamaan mm. lääkkeet 100% ja kaikki lääkäri- ja sairaalakustannukset kokonaisuudessaan! Ja vähennykset yms. tuet kannattaa uhohtaa.
Tehohoitokin maksaa maltaita / vrk.
-----
Taysissa käytettävä kallein lääkeannos maksaa 41 500 euroa – Selvitimme hoitojen, leikkausten ja lääkkeiden hinnat
Sairaalahoidon todelliset kustannukset ovat kaukana potilaan maksamasta hinnasta. Synnytys maksaa 2 192 euroa ja keisarileikkaus virka-aikana 4 332 euroa.
https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000007421866.html
-----
Oletko valmis?
Korotukset päätetään syksyllä. Valitettavasti venäjä ei ilmoittanut viime syyskuussa että aiheuttavat tälle vuodelle odotettua reippaamman hintojen nousun.
Vierailija kirjoitti:
Ihmisen kannattaa miettiä että mikä mahtaa olla itsessä pielessä ja väärin jos ei onnistu työpaikkaa löytämään tai pyytämään sellaista palkkaa työstään että joutuu siten häpeällisesti ja nolosti elämään muiden rahoilla. Varsinkin tällaisena aikana kun valtion taloudella menee huonosti ja verokassa tyhjenee on äärimmäisen typerää kinuta ja kerjätä korotuksia tukiin kun sitä rahaa ei ole meillä muillakaan jolloin ainoa vaihtoehto olisi ottaa lisää valtionlainaa ja rahoittaa sosiaaliturvaa veljarahoilla.
Mitä se auttaa että tietää mikä on pielessä? Eikä ole häpeä tai nolostumisen aihe jos joutuu elämään tuilla. Jos ei pysty ni ei pysty työelämään.

Kyllä ihmisen pitäisi pyrkiä tekemään viimeiseen voiman pisaraan asti kaikkensa löytääkseen töitä ja pysyäkseen työkykyisenä. Ei saa siis luovuttaa ja heittää pyyhettä kehään tai rukkasia naulaan. Kuvittele jos lääkärit ja kirurgit hoitaisi samalla mentaliteetilla potilaita ja luovuttaisivat heti kun potilas astuu sisälle tutkimushuoneeseen.

Samaa mieltä olen. Mutta mikään ei ole auttanut. Minkäs teet?
Eipä sillä ole väliä. Seuraavan 8 vuoden aikana helvetti tulee ja vain harva sen pystyy välttämään.
Älä luota keneenkään muuhun kuin herraasi Jeesukseen.

Eli et ole itsekään onnistunut pyytämään riittävää palkkaa kun sanot että "sitä rahaa ei ole meillä muillakaan". Varo ettet joudu työttömäksi ja putoa halveksimaasi paarialuokkaan. Siinä on se vaara että muutut empatiakykyiseksi ja inhimilliseksi.
Vierailija kirjoitti:
Eipä sillä ole väliä. Seuraavan 8 vuoden aikana helvetti tulee ja vain harva sen pystyy välttämään.
Älä luota keneenkään muuhun kuin herraasi Jeesukseen.
No siihen en ainakaan luottaasi. Kovin narsistinen ihminen ja kiristää ihmisiä sillä, että jos häneen ei uskota, joudut kärsiä. Toihan on laiton uhkaus.
Vierailija kirjoitti:
Ihmisen kannattaa miettiä että mikä mahtaa olla itsessä pielessä ja väärin jos ei onnistu työpaikkaa löytämään tai pyytämään sellaista palkkaa työstään että joutuu siten häpeällisesti ja nolosti elämään muiden rahoilla. Varsinkin tällaisena aikana kun valtion taloudella menee huonosti ja verokassa tyhjenee on äärimmäisen typerää kinuta ja kerjätä korotuksia tukiin kun sitä rahaa ei ole meillä muillakaan jolloin ainoa vaihtoehto olisi ottaa lisää valtionlainaa ja rahoittaa sosiaaliturvaa veljarahoilla.
Juuri noin, paitsi että jos palkka on todella pieni, on mielestäni täysin oikein, että saa siihen päälle tukia.
Joistakin töistä ei pystytä maksamaan sellaista palkkaa, että se riittäisi minkäänlaiseen elämään, vaikka kyseiset työt ovat tarpeellisia ja jokainen meistä haluaa, että ne tehdään.
Arvostan todella ihmisiä, jotka pyrkivät elättämään itsensä työllä. Ja näin siihen katsomatta. millainen palkka on. En katso pienipalkkaiselle maksettavaa välttämätöntä lisää verotuloista minkäänmoiseksi "sossutueksi" vaan palkan osaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä sillä ole väliä. Seuraavan 8 vuoden aikana helvetti tulee ja vain harva sen pystyy välttämään.
Älä luota keneenkään muuhun kuin herraasi Jeesukseen.
No siihen en ainakaan luottaasi. Kovin narsistinen ihminen ja kiristää ihmisiä sillä, että jos häneen ei uskota, joudut kärsiä. Toihan on laiton uhkaus.
Kulta, sinulle ei taida Jumala olla lainkaan tuttu. Hän ei ole ihminen (ei siis narsistinen ihminen).
Olen nyt opiskelija enkä ole saanut oheen töitä, mikä onkin ehkä parempi siinä mielessä että stressitasot on jo valmiiksi katossa. Pelkään vain pahoin ettei mitään töitä tule tämänkään jälkeen koska taloustilanne ei ainakaan ole tässä parantunut.
Olen ollut myös jonkin aikaa työttömänä Sipilän hallituksen aikaan, jolloin sai jatkuvasti kuulla muun muassa lehtijuttujen muodossa kuinka hirveä ihminen on kun kehtaa nostaa työttömyystukea. Oli niin helpotus päästä pois siitä tilanteesta jossa sai olla jatkuvasti haukuttavana, kytättävänä ja miettiä tuleeko mitään tukea ollenkaan, aktiivimallista puhumattakaan. En tosiaan siihen vapaaehtoisesti halua takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisen kannattaa miettiä että mikä mahtaa olla itsessä pielessä ja väärin jos ei onnistu työpaikkaa löytämään tai pyytämään sellaista palkkaa työstään että joutuu siten häpeällisesti ja nolosti elämään muiden rahoilla. Varsinkin tällaisena aikana kun valtion taloudella menee huonosti ja verokassa tyhjenee on äärimmäisen typerää kinuta ja kerjätä korotuksia tukiin kun sitä rahaa ei ole meillä muillakaan jolloin ainoa vaihtoehto olisi ottaa lisää valtionlainaa ja rahoittaa sosiaaliturvaa veljarahoilla.
Mitä se auttaa että tietää mikä on pielessä? Eikä ole häpeä tai nolostumisen aihe jos joutuu elämään tuilla. Jos ei pysty ni ei pysty työelämään.
Kyllä ihmisen pitäisi pyrkiä tekemään viimeiseen voiman pisaraan asti kaikkensa löytääkseen töitä ja pysyäkseen työkykyisenä. Ei saa siis luovuttaa ja heittää pyyhettä kehään tai rukkasia naulaan. Kuvittele jos lääkärit ja kirurgit hoitaisi samalla mentaliteetilla potilaita ja luovuttaisivat heti kun potilas astuu sisälle tutkimushuoneeseen.
Samaa mieltä olen. Mutta mikään ei ole auttanut. Minkäs teet?
Katso peiliin ja kysy tuo itseltäsi. Älä muilta.
Karensseja paukkuu jo täysin mielivaltaisesti.