Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Ihmiset mauttomia, joilla aikaa näpytellä omia selfieitä tai tavaroidensa kuvia someen mutta samalla eivät onnittele lapsen syntymästä tai muiden merkkipäivistä

Vierailija
11.03.2022 |

Itse seuraan (jostakin syystä) paria tämmöistä
Ihmistä somessa, joiden toiminta on herättänyt huomiota, negatiivista😑

Nainen +35 kuvailee laukkuja ja yltäkylläisyyttään samalla mutta jättää onnittelematta mm. toisen ihmisen lapsen syntymän. Tulee mieleen että on narsisti, omaa isoa laukkuaan ehtii kuvailemaan ja postailemaan eri kulmista, mutta vauvan syntymää ei onnittele. Nolo

Mies +50 ehtii postailemaan oman naamansa kuvia, mutta ei ehdi näpytellä tekstiviestiä kiittämään hänen perheelleen ja vaimolleen annetusta avusta. Ihmeteltiin vain kun ei kiitosta ole kuulunut (hyvänä tapana on esim tekstiviestillä kiittää kun on saanut jotain) ja samaan aikaan kuitenkin somessa postailee omia kuviaan, eli kiire ei näytä olevan. Ei vain arvosta apua ja viitsitä kiittää🙈

Tulee molemmista todella oudot fiilikset🙄
Onko teillä tämmöisiä ”kavereita” tai tuttuja, joilla käytös pyörii oman itsensä ympärillä muiden tähtihetkistä viis?

Kommentit (32)

Vierailija
1/32 |
11.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaikkia kun ei vaan ne syntymät ja syntymäpäivät kiinnosta.

Vierailija
2/32 |
11.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oli, ei ole enää. En ole myöskään somessa enää. Suosittelen, hermot säästyy.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/32 |
11.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se on sunkin jo hyvä nähdä ettei ihmisiä kiinnosta kuin se oma napansa.

Vierailija
4/32 |
11.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kaikkia kun ei vaan ne syntymät ja syntymäpäivät kiinnosta.

Mutta oma naama ja ruoka-annoksen kuva kiinnostaa? 🙈

Vierailija
5/32 |
11.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ensimmäiseen samaistun. 

Mua ei vaan kiinnosta puolituttujen lapset yhtään ja ensimmäinen ajatus niistä on lähinnä vaan kauhu ja sääli. Itselleni raskaaksi tuleminen olisi kamalaa joten en myöskään osaa iloita muiden lapsista. En näe vauvassa mitään "Voi miten suloinen ihana päivänsäde", näen vain oudonnäköisen mini-ihmisen joka huutaa ja kakkaa ja luultavasti tappaa vanhempiensa parisuhteen.

Tuoreita koiranomistajia kyllä onnittelen uudesta perheenjäsenestä. :D

Vierailija
6/32 |
11.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yleensä 15-vuotiaat postaavat kuvia laukuistaan. Noloa materian esittely.

Seuraan paljon mieluummin perheiden yhteisiä tekemisiä ja fiksua tekemistä muutenkin kuin annosten kuvia tai oman laukun tai oman naaman kuvailua.

Ei jatkoon. Unfollow

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/32 |

Harvalla 15 V:llä on rahaa ostella laukkuja. Ellei sitten pappa betalar.

Vierailija
8/32 |
11.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

On erittäin noloa että 50-kymppisenä mies ei osaa kiittää ja samalla postailee oman naaman kuvia🙈

35+ naiselta laukun kuvat jotenkin ymmärtää jos on huono itsetunto, ja saanut sitä pönkitettyä nyt uudella Chanelilla tai Luiskalla. Pitäähän siitä äkkiä saada kuva someen. 🤣

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/32 |
11.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä en ainakaan seuraa juuri, mitä muut tekee tai milloin niillä on syntymäpäivä. Ei mulle tule mitään ilmoitusta, että tänään Pertti täyttää 50.

Ja itse postaan mitä haluan, milloin haluan. Mua seuraa kuka haluaa tai on seuraamatta. Itse seuraan aktiivisesti lähinnä muutamia valokuvaajia. Feed-uutiset menee usein ohi ja tarinatkin.

Vierailija
10/32 |
11.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oma napa on kaikkein tärkein.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/32 |
11.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikkia kun ei vaan ne syntymät ja syntymäpäivät kiinnosta.

Mutta oma naama ja ruoka-annoksen kuva kiinnostaa? 🙈

Kannattaa seurata tilejä jotka OIKEASTI kiinnostaa. Eikä seurata velvollisuudesta jotain kumminkaimoja ja naapureita. Näin mä oon tehny. 

Vierailija
12/32 |
11.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihmiset mauttomia, jotka olla-verbin hylkäävät.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/32 |
11.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tulee mieleen että nainen 35+ on kateellinen lapsen syntymästä ja sen takia ei voi onnitella. Paikkaa omaa pahaa oloaan sillä että ostaa turhaa tavaraa ja sitten hehkuttaa niistä postauksia.

Vierailija
14/32 |
11.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mua hämmentää nämä somekyttääjät ja moraalinvartijat. Missä oma elämä? Sillä laukkutyypillä on näemmä enemmän omaa elämää kuin sulla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/32 |
11.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tulee mieleen että nainen 35+ on kateellinen lapsen syntymästä ja sen takia ei voi onnitella. Paikkaa omaa pahaa oloaan sillä että ostaa turhaa tavaraa ja sitten hehkuttaa niistä postauksia.

Juu. Ihan varmaan. Tai sitten ei vaan ole noteerannut koko syntymää, koska miksi pitäisi?

Vierailija
16/32 |

Mammat luulee, että se lapsen saaminen on joku saavutus mistä pitäisi onnitella :'''D

Vierailija
17/32 |
11.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mua hämmentää nämä somekyttääjät ja moraalinvartijat. Missä oma elämä? Sillä laukkutyypillä on näemmä enemmän omaa elämää kuin sulla.

Mua taas hämmentää se tarve postailla. Jos on elämää ja kiva bileilta, niin ei varmaan ehdi koko iltaa näpyttää ja laittaa päivityksiä 😅🙈

Vierailija
18/32 |
11.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikkia kun ei vaan ne syntymät ja syntymäpäivät kiinnosta.

Mutta oma naama ja ruoka-annoksen kuva kiinnostaa? 🙈

Tarkoitatko ihan oikeasti, että ihmisen pitäisi olla kiinnostuneempi jonkun muun perhe-elämästä kuin omista asioistaan? Voiko noin itsekeskeistä ihmistä olla olemassa vai trollaatko? TOTTA KAI olen kiinnostuneempi ruoka-annoksestani kuin puolitutun perheenlisäyksestä, vaikka en kuvia aterioistani otakaan.

Vierailija
19/32 |
11.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua hämmentää nämä somekyttääjät ja moraalinvartijat. Missä oma elämä? Sillä laukkutyypillä on näemmä enemmän omaa elämää kuin sulla.

Mua taas hämmentää se tarve postailla. Jos on elämää ja kiva bileilta, niin ei varmaan ehdi koko iltaa näpyttää ja laittaa päivityksiä 😅🙈

Tuohan on sama kuin ihmettelisi miten joku viitsii jutella niille kavereilleen siinä pöydän ympärillä jos kerran on kiva bileilta.

Vierailija
20/32 |
11.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikkia kun ei vaan ne syntymät ja syntymäpäivät kiinnosta.

Mutta oma naama ja ruoka-annoksen kuva kiinnostaa? 🙈

No kyllä se oma naama ja ruoka-annokset on tärkeämpiä kuin puolitutun kissanristiäiset.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän kuusi neljä