Ihmiset mauttomia, joilla aikaa näpytellä omia selfieitä tai tavaroidensa kuvia someen mutta samalla eivät onnittele lapsen syntymästä tai muiden merkkipäivistä
Itse seuraan (jostakin syystä) paria tämmöistä
Ihmistä somessa, joiden toiminta on herättänyt huomiota, negatiivista😑
Nainen +35 kuvailee laukkuja ja yltäkylläisyyttään samalla mutta jättää onnittelematta mm. toisen ihmisen lapsen syntymän. Tulee mieleen että on narsisti, omaa isoa laukkuaan ehtii kuvailemaan ja postailemaan eri kulmista, mutta vauvan syntymää ei onnittele. Nolo
Mies +50 ehtii postailemaan oman naamansa kuvia, mutta ei ehdi näpytellä tekstiviestiä kiittämään hänen perheelleen ja vaimolleen annetusta avusta. Ihmeteltiin vain kun ei kiitosta ole kuulunut (hyvänä tapana on esim tekstiviestillä kiittää kun on saanut jotain) ja samaan aikaan kuitenkin somessa postailee omia kuviaan, eli kiire ei näytä olevan. Ei vain arvosta apua ja viitsitä kiittää🙈
Tulee molemmista todella oudot fiilikset🙄
Onko teillä tämmöisiä ”kavereita” tai tuttuja, joilla käytös pyörii oman itsensä ympärillä muiden tähtihetkistä viis?
Kommentit (32)
Miksi kukaan laittaisi omaan someen onnitteluja toisen vauvasta? Vai oletko seurannut ettei ole kommentoinut vauvan saaneen someen? Mistä tiedät ettei ole onnitellut henk.koht.?
Ja mistä sä tiedät mitä viestejä tämä +50 mies on lähettänyt?
”Seuraat” näitä ihmisiä somessa – mutta seuraavatko he sinua? (Tai siis näitä lapsen saaneita, merkkipäivää viettäviä, ym.)
Esim. Instagramiin monet käyvät postaamassa omat juttunsa, vilkaisevat ehkä parhaiden kavereidensa stoorit, ja sitten kirjautuvat ulos. Sama Facebookin kanssa, käydään tarkistamassa yksityisviestit ja ehkä se oma suosikkiryhmä, ja taas kirjaudutaan ulos.
Monet eivät edes törmää muiden (tiettyihin, kuten vaikka noihin lapsensaanti)julkaisuihin, elleivät lähde niitä erikseen etsimään.
Ap, se lapsen syntymä on varmasti iso juttu sinulle, mutta ei kaikille muille.
Juuri tämän takia en ole missään somessa, kuin joissain keskustelupalstoilla joskus käymässä. Ihmiset, joista välitän saavat minulta aina onnitteluja, viestejä jne. jotakin muuta kautta. Laukkujen tai ruoka-annosten kuvia en jaksaisi katsella yhtään, joten sellaisia olisi turha lähetelläkään minulle, missään muodossa.
Ai kun joku ei kiitellyt sinua julkisesti, niin valitat täällä, kuinka "mauttomia" ihmiset on?
Se on kuule niin, että jokainen postaa mitä itse haluaa, ei ole mitään säännöstöä mistä kuuluu postata ja ketä kiittää tai onnitella.
Itse en onnittele kuin perheenjäsenien merkkipäivinä, ja kiitokset toimitan ihan henkilökohtaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Juuri tämän takia en ole missään somessa, kuin joissain keskustelupalstoilla joskus käymässä. Ihmiset, joista välitän saavat minulta aina onnitteluja, viestejä jne. jotakin muuta kautta. Laukkujen tai ruoka-annosten kuvia en jaksaisi katsella yhtään, joten sellaisia olisi turha lähetelläkään minulle, missään muodossa.
Ihminen tulee somepalstalle, someaiheiseen keskusteluun kommentoimaan että some ei kiinnosta häntä yhtään...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua hämmentää nämä somekyttääjät ja moraalinvartijat. Missä oma elämä? Sillä laukkutyypillä on näemmä enemmän omaa elämää kuin sulla.
Mua taas hämmentää se tarve postailla. Jos on elämää ja kiva bileilta, niin ei varmaan ehdi koko iltaa näpyttää ja laittaa päivityksiä 😅🙈
Ketä sä sit kyttäisit ja paheksuisit, jos kukaan ei postaa mitään?
Joo, tuollaisia on. Välttämättä eivät näe monia muita feedissään. Joidenkin antavat mennä ohi, oletan.
Nimenomaan vaikka 10 jutun postaaminen ilman vastaavasti muiden tapahtumista tykkäämistä on melko tyypillistä. Jotkut voivat aktivoitua tykkäämään muiden jutuista saadakseen lisää tykkäyksiä omilleen, mutta yllättävän monet eivät sitäkään tee.
En ymmärrä, miten joku voi olla niin huomionhakuinen, että hakee joltain sometuttavuuksilta jotain onnitteluita!
Mistä tiedät, että ei onnittele somessa vauvan saamisesta? Minä ainakin valitsen sieltä raidalta jonkun kivan kuvan ja kommentteihin laitan, että Lauralle ja Renelle onnea vauvasta. Siellä se on jonkun ranskalaisen Michellen somekommenteissa, Laura on hyvä ja käy sieltä lukemassa.
Kaikkien elämä ei pyöri kakkavaippojen ympärillä. Minusta on mauttomampaa se, että vaatii kaikkien olevan kiinnostunut vaan siitä omasta kiinnostuksen kohteesta.