Tunteeko kukaan tällaista "lapsen hylkääjää"

ja mm. lähtivät baariin kun vauva oli 4viikkoa. vaimo siis lähti heittämään bileporukan baariin ja jättivät vauvan kotiin. Muija istuskeli baarissakin kaikessa rauhassa puolisen tuntia eikä ollut mitään kiirettä kotiin.

Äitini toimi noin toistuvasti. "Parhaina" hetkinä minä odotin äitiä kotiin puoli kolmelta yöllä ollessani itse 9-vuotias, ja vastuullani oli paitsi äitini kissat, myös 7-vuotias pikkusiskoni, 2-vuotias pikkusiskoni ja 1-vuotias pikkuveljeni. Tai sitten juoksin aamuyöllä viiden aikoihin vuorotellen lastenhuoneessa rauhoittelemassa pikkusisaruksia takaisin unten maille, ja vessassa tarkistamassa, ettei äiti ole tukehtunut oksennukseensa ja herättämässä pää pönttöön sammuneen äidin.



Viina vie, valitettavasti, ja siitä tulee tärkeämpää kuin mikään muu maailmassa. Mun äitini esimerkiksi ei ollut edes mitenkään toimintakykyinen selvinpäin, koska hän oli juonut jo niin kauan, että taisi kärsiä jostakin kroonisesta alkoholimyrkytyksestä, ja ihan selvistä vieroitusoireista silloin, kun veressä ei ollut alkoholia. Aamu alkoi muutamalla kaljalla, mutta toimintakykyä ylläpitääkseen oli alkoholia saatava pitkin päivää, mikä taas johti siihen, että iltaan mennessä äiti oli suhteellisen hyvässä huppelissa. Ja hänen mielestään ei ollut mikään ongelma jättää lapsia keskenään yöksi kotiin - nehän nukkuivat, ei niillä mitään hätää ollut, ja jos olikin, kyllähän isosisarukset (ts. minä) pystyivät ongelman hoitamaan.

Itse en kuitenkaan pysty mitenkään edes kuvittelemaan, että voisin toimia kuten äitini aikoinaan. Omat lapseni ovat melkein 1- ja 5-vuotiaita, eikä mielestäni mikään asia ole niin tärkeä, että lasteni olisi pakko selvitä keskenään.



Alkoholin kanssa mulla on hyvin vaikea suhde. Täysin absolutisti en mielestäni ole, mutta lasten syntymän jälkeen en ole juonut pisaraakaan alkoholia, koska en kykene. Tarvittiin myös monta vuotta sekä terapiaa, jotta pystyin hyväksymään esim. mieheni alkoholinkäytön (joka sekään ei runsasta ole, luokkaa saunakalja kerran viikossa) enkä pyrkinyt kontrolloimaan sitä. Minun on kuitenkin edelleen vaikea sulattaa kenenkään alkoholin käyttöä, oli se miten vähäistä tai runsasta tahansa, vaan ahdistun siitä, kun näen jonkun juovan. Ihan neutraalia suhtautumista alkoholiin tuskin pystyn koskaan saavuttamaan, vaikka tietysti tahtoisin.

ystäväni jätti vauvan vaunuihin ja lähti baariin. Olin järkyttynyt, kun minulle selvisi vasta hänen raskausaikanaan hänen alkoholi- ja lääkeriippuvuutensa. Hänkin on hyvässä ammatissa, koulutettu, otti välillä viinaa opiskeluaikoinamme kunnolla, mutta edes minä toisena parhaana ystävänään en tajunnut kuinka pohjamudissa kotona neljän seinän sisällä olikaan. Isä sai lapsen yksinhuoltajuuden ja nyt 7 vuoden jälkeen ystäväni on raitistunut. Niin ja nuoruuden typeryydestä tuskin on kyse, kun hänelläkin oli ensisynnyttäjänä ikää 30v.