Onko teillä aina-niin-sairaita tuttuja

Jos koko ajan kolottais ja särkis niin valittaisit itsekkin.

Lääketiede on vieläkin kovin alkeellisella tasolla monessa asiassa.

.

Edes kivunhoitoon et saa apuja.

Minulla on pahasti mt-ongelmainen täti, jonka koko elämä on yhtä somatisaatiota ja hypokondriaa.

Mitään ei ole, ei ole ollutkaan koskaan, mutta koko ajan kuolemaa tekee. Ahdistusta kokee kehollaan ja keskittyy siihen. Pelkää valitusta, kipuja, oireita ja muka heti tulevaa kuolemaa.

Käyttää ihan hirveästi tk-palveluita ja myös tk-päivystystä. Kuitenkin se luuppi pyörii koko ajan päässään niin siihen ei auttaisi edes arkkiatrin vakuuttelu taikka koko kehon magneetti tai ct-kuvaus, ei vaikka joka päivä pääsisi tämmöisiim.

Ne oikeat asiat, jotka hänen vaikeiden mt-ongelmiensa lisänä (ja osin syinäkin) häntä ahdistavat, eivät tule ikinä ratkaistua, koska täti ei kykene niitä asioita katsomaan kohti ja ratkaisemaan niitä.

Se on tätä hautaan asti. Varmaan elää kaikista pisimpään meistä ja tajuaako edes sitten, että miten meni ja miten hemmetin raskas hän suvulleen oli.

Hänhän on kaiken lisäksi sairaalla tavalla kateellinen, kun joku toinen sairastuu ja saa diagnoosin. Se on jotenkin häneltä pois!

Ja hän myös matkii toisten oireita. Kun joku on esim leikattu ja istutaan iltaa, hänelle tulee ne ihan samat kivut ja koko keskustelu kääntyy niihin hänen oireisiin.

Huvittavinta/ärsyttävintä on se että tämmöisessä tilanteessa joka vasta oli niin vastaleikatun äitini piti ryhtyä siskolleen etsimään jotain (lievää) kipulääkettä :D

On ihan sikaitsekäs ihminen eikä todellakaan auta ketään. Lupaa mutta sitten peruu. Aina vailla meidän apua.

Olen tosi väsynyt. Mutta hänellä on vaikeat diagnoosit ja me koitetaan aina vaan jaksaa. Äitiähän tuommoinen sisko tietenkin kuormittaa eniten.