Mitkä ovat yleisimmät alkavan Anoreksian oireet

syomishairioliitto.fi

Siellä on tietoa

Se että kyselee ja etsii tietoa anoreksiasta.

Liiallinen liikunta.

"On aina syönyt jo". Tai siis väittää jo syöneensä. Ilo häviää elämästä ja vähitellen kaverit. Erilainen suorittaminen puskee pintaan. Suorittaminen voi näkyä koulutyössä, urheilussa, siivoamisessa, oikeastaan ihan missä vaan. 

Minulla se, että työkaverit alkoivat huomautella. Minusta vain oli ihan normaalia unohtaa syödä pari kolme päivää putkeen.

Jatkuva painon mittailu.

Ajatukset siitä, että on liian iso ja pitäisi laihduttaa. Se, että alkaa pitämään kirjaa syömisistään ja painostaan, etsii netistä aiheeseen liittyviä juttuja, lisää ehkä pikkuisen liikuntaa, karkkilakko (joka pikku hiljaa laajenee ja sallittuja ruokia on enää muutama hassu), hyvänolontunne siitä kun huomaa laihtuneensa...

Onhan näitä, ja kaikkien kohdalla sairaus alkaa omalla tavallaan eikä kaikilla ole samoja oireita välttämättä missään kohtaa sairautta. Itselläni alkoi siitä, että olin mielestäni liian iso ja halusin laihduttaa. Asetin itselleni painotavoitteen ja aloin syödä "terveellisemmin" eli skippasin koulussa lounaan, kotona väitin jo syöneeni ja aloin korvata aterioita pelkällä omenalla ja kahvilla. Aloin lenkkeillä ja lenkkien pituus ja tempo kasvoivat pikku hiljaa. Aloin ravata vaa'alla jatkuvasti vaikka ennen ei olisi voinut vähempää kiinnostaa.

Mulla alkoi syömishäiriöoireilu jo alle murrosikäisenä, muttei se aivan anoreksiaa ollut. En ihaillut sairaalloista laihuutta eikä kehonkuvanikaan ollut vielä mitenkään vääritynyt, negatiivinen vain. Skippailin aterioita ja valehtelin syöneeni, heitin esim. ruokaa roskiin, kannoin roskiksille ja väitin syöneeni. Treenasin mm. vatsalihasliikkeitä. Päiväkirjaan kirjasin painoni ja joitain mittoja joka viikko ja kirjoitin listan kielletyistä ruoista juomista, kaikkein epäterveellisimmistä siis kuten karkista. Niitä välttelin tosissani.

Selvä anoreksiavaihe minulle tuli lukion lopulla. Olin laskenut kaloreita jo pitkään, mutta kotoa muutettuani laihduttamisesta tuli helpompaa kun pystyin vaikuttamaan omiin ruokaostoksiini eikä salailu ollut nii vaikeaa. Siihen aikaan sattui pari erittäin traumaattista tapahtumaa, en usko, että olisin muuten oireillut yhtä vahvasti. Olin ja olen myös hyvi itsekriittinen ja kaikki kasautui, kävi sitten niin.

Anoreksiaan sairastuessani en nähnyt enää kavereita. Välttelin näyttäytymästä missään, jottei laihtumiseeni kiinnitettäisi huomiota ja jotten vain joutuisi syömään mitään spontaanisti. Ruokakaupassa saatoin sahata oikeasti puolituntia eineshyllyjen välissä paketteja käännellen kunnes lopulta en ostanut mitään koska en osannut päättää, kaikessa oli liikaa kaloreita tai en saanut ympättyä muuten ravintoaiarvoiltaan sopivanlaista annosta päivääni. Välillä tunsin itseni turvonneeksi ja verhouduin telttoihin. Välillä olin tyytyväinen laihtumiseeni ja pukeuduin laihtumista korostavasti, en mitenkään järkevästi siis koskaan. Vanhemmilla syödessä annoskokoni olivat naurettavan niukkoja, yritin asetella ruoan lautaselle siten, että annos näyttäisi isommalta kuin olikaan. Yritin keskustella normaalisti, mutta samalla koitin laskea mielessäni kaloreita miljoonaan kertaan ollakseni aivan varma, että arvioin kalorit oikein. Laihtumisesta tuli aluksi hyvä olo, se on kai ihan biologistakin kun nopeasti paino laskee. Lopulta ei ollut mitään muuta kuin se pakkomielle syödä mahdollisimman vähän, kuluttaa energiaa liikkumalla ja itseään rääkkäämällä ja pitää paino alhaisena. Mistään en voinut nauttia enkä mihinkään keskittyä enää kunnolla.

Mikähän tuossa erottuu selkeimmin, eristäytyminen, muille siinä olotilassa näyttäytymisen välttely, syömisen välttely, nopea laihtuminen, mielenkiinnottomuus nuorille normaaleihin asioihin (ei kiinnostanut käydä missään, en nauttinut mistään), omituinen pukeutuminen

Pahinta kesti alle vuoden, paranin aika nopeasti kuitenkin vaikka bmi laski vain 14:een. Painon sain normaalin rajoille siitä noin vuodessa. Pelkäsin, että moni muu unelmani jäisi toteutumatta jos en yrittäisi alkaa syödä oikeasti terveellisesti ja olisi varmasti jäänytkin.