Tunnetteko ihmisiä, jotka kehittävät pakkomielteen jonkun toisen lapsesta, koska omat lapset ovat niin surkeita?
Kommentit (9)
Meillä isämme oli valitettavasti tällainen.
Hänen mielestään muiden lapset olivat aina onnistuneempia kuin minä ja sisarukseni, ja jos itse onnistuimme jossain (esimerkiksi luokan paras arvosana kokeesta), se oli "sattuman kauppaa" tai hyvää tuuria. Vastapainoksi, hänellä oli aina tapana alleviivata esimerkiksi naisystävänsä lapsien taitoja, olisipa sitten ollut kyseessä aika arkinenkin juttu. Pienessä mielessä vaan pyöri ajatus siitä mitäköhän voisin tehdä jotta ihmisarvo yltäisi samaan, ja tämä jätti jälkeensä aika ikävän huijarisyndrooman.
Muistan myös kuinka isä kehui joidenkin ystäviemme kauneutta, joka oli samalla myös aika ahdistavaa ja seksististäkin. Olin noin 7 vuotta itse. Kauan kesti päästä pinnalisen arvottavista itsesyytöksistä eroon, mutta tie oli kivinen, johon mahtui mm. syömishäiriötä, läheisriippuvuutta ja laaja itseinho.
Vaikka isän suhtautuminen ja kotikulttuuri oli aika musertavaa, sain paljon iloa teatterista ja pääsinkin koulun teatteriesityksen päärooliin. Se kannusti kovasti, kunnes sain kuulla isän sanat
1. Vastanäyttelijät olivat huomattavasti minua lahjakkaampia, ja epäselväksi jää miksi ohjaaja ei ollut tarpeeksi ammattitaitoinen ymmärtämään että en ollut tarpeeksi hyvä rooliin
2. Puheestani ei saa selvää
Kivusta olen päässyt aikuisiässä eteenpäin ymmärtämällä sen, että nämä ovat hänen ongelmiaan,
eikä sinänsä mitään henkilökohtaista - saman olisi kokenut kuka vain hänen lapsekseen syntynyt.
En tunne kyllä tuollaisia, kuulostaa oudolta :o paitsi lapseton siskoni on lievästi ylikiinnostunut esikoisestani ja tahtoisi lainata häntä aina välillä, mutta kun ei voi luottaa ei voi lainata lasta.
Täsmennän, että siskoni on lapseton narkomaani kun joku jo kiukustui. /4
Minulla tuo sama tarina että isäni ihannoi naisystävänsä poikia. He ovat tohtoreita jne. Puhuu heidän saavutuksistaan jatkuvasti. En paljon piittaa, isäni on tittelinkipeä hölmö ja ollut aina liian vaativa minua kohtaan. Naisen pojat eivät hänestä tykkää koska juopotellessaan rähinöi.
Mieheni isä vaikuttaa vähän tuollaiselta tai siis kuopuspoika on hönen selvä suosikkinsa, esikoistyttö ei kiinnosta. Pieni ikäero ja sama äiti siis lapsilla. Miehen siskoon panostettiin lapsena vähemmän kun miestäni kuskattiin harrastuksiin ja maksettiin pelit ja vehkeet. Mieheni oli lapsinero kun sisko lahjaton ja arvoton. Seurustelun alussa vähän ihmettelin siskon ja appiukon etäisiä välejä, mutten ihmettele enää yhtään. Sisko on pärjännyt todella hyvin elämässä ja on aina ollut suosittukin, mutta isälleen se ei ollut mitään, hän oli vain tyttö ja tytöt eivät ole mitään. Aivan ääneen vertailee usein lapsiaan, kehuu poikaansa ja vähättelee tyttöä. Anoppi aivan alisteinen kynnysmatto ja häneltä en ole koskaan kuullut minkäänlaista mielipidettä mihinkään asiaan. Lapsensa ovat kuitenkin molemmat aivan fiksuja ja pärjääviä aikuisia, tekevät asiat vähän eri tavoin ja miehenikin on todella rakastava ja kannuatava isä molemmille tytöillemme. Oli aivan pähkinöinä jo ultrissa, erilainen kuin isänsä onneksi.
No en tiedä tarkoittaako aloittaja nyt tätä, mitä minä kerron mutta kälyni. Yrittää väkisin saada omista lapsistaan samanlaisia kuin meidän lapsistamme, opintoja, uravalintoja ym myöten. Ja kun ei heidän lapsensa ole kiinnostuneet samanlaisista asioista, eikä heillä ole niissä asioissa lahjoja, joissa meidän lapsilla on. Miksei antaisi olla omiensa onnellisia sellaisina kuin ovat eikä vääntää heistä väkisin serkkujen kopioita.
Muutenkin eläisivät omaa elämäänsä eivätkä matkasi meitä...
Ihan omien hermoille käyn ja ovat ihan tolkuttomia. En halua että toistaa kaikki minun mokani vaan tekisi jotain uusia.
🙈🙉🙊🤡⛄