Suomi on kammottavan ahdasmielinen maa!

Siis poikasi ei todellakaan ole ainut. Kuten aik.mainitsin, olen lapsena asunut paljon ulkomailla. Muutin n.10 vuotiaana Tanskasta Suomeen, jonka ei luulisi olevan mikään suuri muutos, mutta kyllä se tavallisen ala-asteen meninki on aivan erilainen kuin kansainvälisessä koulussa.



Jos on pokkaa siinä porukassa pukea mitä mieli tekee, se on jo erikoinen tapaus. Aika pian lapsi tietää että on joko muututtava samanlaiseksi (tai ainakin samannäköiseksi) kuin muut, tai tottuva luuserin asemaan.



Mutta niinkuin joku jo sanoi, Suomi on koulukiusauksen luvattu maa.





***************





Kai se vaan on, että jos Suomessa tahtoo asua, ei kannata koskaan asua muualla. Palatessa huomaa et laput tippuu silmiltä eikä Suomeen syntyminen vaikutakaan enää lottovoitolta. Itse yritän varmistaa että oma lapseni saa kokemusta muustakin maailmasta...

- Suomen asema kansainvälisissä "vapaamielisyysindeksi"-vertailuissa: Indeksit on indeksejä, ja vertailut tehdään juuri esim. poliittisia järjestelmiä, lehdistön vapautta yms. vertaamalla. Ihmisten empaattisuudesta, auttamishalusta, jne. ne eivät kerro todellakaan mitään. Sellaisessa indeksivertailussa Aasian (ja todennäköisesti Afrikan) maat kiilaisivat kärkeen, Eurooppa pahnannpohjimmaisena, Suomi todennäköisesti häntäpään pitäjänä.

Etpä ole tainnut juuri asua Afrikassa. Minä olen. Siellä ketju menee näin: Minä-perhe-klaani-heimo. Jo et kuulu tähän ketjuun et ole mitään. Nepotismi jyrää.

Se paljon puhuttu yhteisöllisyys yltää vain tuohon ketjuun, ei sen pidemmälle: ja sen kääntöpuolena on täydellisen toimimaton yhteiskunta, sillä toimiva yhtyeiskunta perustuu näkemykseen sen hoidosta, ei sukulaisuus- tai heimosuhteeseen.

Ja lopuksi: Oisko meillä jotain opittavaa siinä, että opittaisiin enemmän kunnioittamaan ja tavoittelemaan 'hyvää ihmisyyttä', eikä ihannoitaisi sitä vittuilukulttuuria ihan niin paljon? Luulen, että Suomi 50 vuotta sitten oli pajon nöyrempi ja inhimillisempi maa. Ei ehkä ollut materiaa ihan niin paljon, mutta ehkä henkistä pääomaa sitäkin enemmän?

En usko köyhyyden jalostavaan olemukseen. Kaikki ne kehittyvät maat, joissa olen asunut tai työskennellyt ovat todella raadollisia paikkoja. Suomessa ihmisistä pidetään huolta.

jos hän vertaa muualla asuneena reaalimaailmaa siellä jossain ja tätä rinnakkaistodellisuutta täällä, niin eivät tietenkään ole edes verrannollisia. Eri asia sitten, jos on "palstaillut" muualla vastaavilla palstoilla. Itsekin tyrmistyn usein täällä kielenkäyttöön ja ajatusmaailmojen erilaisuuteen, mutta IRL ympärilläni ei näy samanlaista. Joten tämä nettitodellisuus ei mielestäni ole yleistettävissä suomalaisuuteen.



Mitä tulee esim. koulukulttuuriin, niin varmasti on eroja puolin ja toisin. Itse en ole ajatellut, että olisi mitenkään suomalaiskansallinen tapa kummeksua erilaisuutta, mutta kaipa se voidaan sellaisenakin nähdä.

ja meidän kohdalla on kyllä niin, että miehen kotimaassa ei suvaita erilaisuutta läheskään niin paljon kuin Suomessa. Se on maa Euroopassa, mutta kaikkien pitäisi olla samasta puusta veistettyjä muotinukkeja. Suomessa on sen sata erilaista tyyliä, joista voi omansa valita, siellä taas kaikki tytöt ja pojat viimeisen päälle muotikuvastoista. En voikuvitellakaan, että näkisin siellä esim. punkkariteinin.

Lapsi on ihan tavallisessa suomalaisessa peruskoulussa ekaluokalla. Luokalla on muutamia ulkomaalaista alkuperää olevia, enkä ole kuullut koskaan mitään, että ei saisi olla erilainen. Pojalla on paitaa punaista, oranssia, raitaa, keltaista. Häntä ei kiinnosta pätkääkään, mitä pistää päälle, ainakaan sillä perusteella nauretaanko sille. Tukkakin on ollut sänki ja polkka. Luokallaan on yksi poika, jolla on puoliselkään letti. Ei ole kuulunut kiusanteosta.

En tiedä, missä teidän muksut käy koulussa, mutta ei täällä tuollaista ole, että tukan oltava millisiili ja vaatteiden sinisiä.

Otin täältä hyvin ansaitun palstatauon vuodeksi varmaan, ja teki ihan hyvää. En tule tänne liian usein, koska tuo mollaaminen ja päteminen, ja kärkkäästi toisten mielipiteiden teilaaminen lopulta alkaa ahdistamaan ihan oikeasti.



Ja syy miksi oikeassa elämässä ei paljon tällaisia ihmisiä tapaa on se, että nämä palstan provoilijat asuvat palstalla päivästä toiseen, eräät varmasti nettiriippuvaisia ihmisiä. Elämä on palstalla, ja tiedetään kaikki parhaat ketjut tyyliin 10 vuotta sitten. En minä ainakaan halua samaistua sellaiseen, arvostan ihan oikeaa tervettä sosiaalista elämää enemmän. Ja mun elämänarvot päättää MINÄ, eikä av-raati.



Ja tämäkin viesti varmaan teilataan, mutta tiedätte kuitenkin, että totta tämä on.



t. av-akkojen kynsistä karannut, ja ylpeä siitä! :D

Lastenvaatteita ei saa tilata USAsta, kun se on brassailua; lastenvaatteet pitää tilata viimeisen muodin mukaan USAsta, kun muuten on juntti; olohuoneessa ei saa pitää kirjoja näkyvillä, kun se on niin kammottavan epäesteettistä; kirjat on oltava näkyvillä, sillä muuten on sivistymätön moukka, jne., jne. Asumme ulkomailla, ja pelottaa jo palata Suomeen tämän mm. Vauva-palstalta huokuvan ahdasmielisyyden vuoksi! Eikö voi vain hyväksyä, että ihmisillä on erilaisia mieltymyksiä ilman, että pitää vetää syvälle meneviä johtopäätöksiä näiden omista mieltymyksistä poikkeavien ihmisten älystä, tunne-elämästä, lastenkasvatuskyvyistä, estetiikan tajusta tai mistään muustakaan. Huoh.

Itse ulkomailla pari vuotta lasten kanssa asuneena kaikkein kovin paikka takaisintulon jälkeen on ollut suomalainen koulumaailma. Toiset lapset osaavat olla täällä Suomessa todella huonokäytöksisiä, rumapuheisia ja ajattelemattomia. Kaikkien tulee olla samasta muotista tai siitä kiusataan tai ihmetellään kovaan ääneen. 8-vuotias poikani oli ulkomailla onnellinen omassa koulussaan, jossa kaikki olivat erilaisia ja saivat olla sellaisia. Koskaan häntä ei kiusattu ulkomaalaisuuden, huonomman aksentin tai väärän tukanvärin takia. Suomessa joutui heti silmätikuksi, kun vaatteet eivät olleet sinimustaruskeaa, tukka lyhyeksi koneella leikattu ja poika tiennyt kaikkia suomalaisen koulun tapoja. Kukaan ei auttanut, ilkkuivat vain. Kesti kauan ennenkuin hän sulautui joukkoon ja sekin tapahtui ainoastaan sitä kautta, että hänen piti muuttua. Nyt meillä mietitään kaikki koko ajan sen mukaan, että kukaan ei voi nauraa mistään. Lapseni ei kestä enää erottumista vaan pitää olla kuin kaikki muutkin. Kauhean surullista. Mistä tämä tällainen suvaitsemattomuus suomalaisissa lapsissa on peräisin? Kyllä se on vanhemmista, niistä jotka tälläkin palstalla ilkeitä kirjoittavat. Ihan pelkkään vitsiä tai provoa tämä palsta ei ole.

Omat lapseni ovat iloisia, valoisia, hauskoja... Eikä koulussa kiusata, vaikka ovatkin suomalaisia pellavapäitä. Ei ole myöskään niin väliä onko päällä addut, levikset, jamekset tai mitkä lie. Ei myöskäään ole haitaksi, vaikka hiukset on "stailattu" myös pojalla. Minä olen lasten luokkatovereille "Mrs. Smith". Vallattomuuksiin koulussa puututaan heti. Ei kuulu haistattelua, kiroilua. Ja lapset rakastavat mennä kouluun (taidan olla sikakurja mutsi!).

En usko, että lapset olisivat yhtä onnellisia suomalaisessa koulumaailmassa.

Aika pian lapsi tietää että on joko muututtava samanlaiseksi (tai ainakin samannäköiseksi) kuin muut, tai tottuva luuserin asemaan.

Kerrohan, mikä se on se kulttuuri, jossa sosiaalista normittamista ja rooliodotuksia ei ole?

Voisiko asia olla niinkin, että kun suomalaisia usein kehutaan siitä, että sanovat asiat suoraan kiertelemättä, niin samalla unohdetaan se, että kuulija voi näistä "totuuksista" loukkaantua. Muissa kulttuureissa ei sanota esim. toisen vaatteista, että kaamea kolttu, vaikka mielipidettä kysyttäisiinkin. Tai ravintolassa suureen ääneen,kuinka pahaa ruokaa tulikin syötyä. Tarjoilijakin taisi olla homo.



Ja sitten suomalaiset väittävät, että ellei mielipidettään tuo selvästi esille, niin silloin se on suoranaista valehtelua. Suomenkielestä ei löydy sanalle please ja sen käytölle vastinetta, mikä useista kielistä löytyy. Tämän puute tuo myös töykeän vaikutelman, kun sanota töksäytetään puolisolle: "anna suolaa." , silmiin katsomatta.



Olen ap:n kanssa samaa mieltä, että suomalaiset ovat itsekeskeisiä, minä-minä-tyyppejä. Mutta samalla me olemme yksinäisyydestä hiljaa kärsiviä, joille on vaikea kohdata toista ihmistä, sellaisena kuin kukin sattuu olemaan.



Ei kaikista tule sydänystäviä, ei edes kavereita. Mutta onko pakko arvottaa kaikki vastaantulijat johonkin tiettyyn lokeroon?

MISSÄ piireissä te oikein liikutte?? Mä olen kotoisin maalta, viettänyt nuoruuteni yliopistopiireissä ja nykyään tuttavapiiriin kuuluu kaikenlaisia ihmisiä bättre folkista perushoitajiin. En ole kuullut kenenkään heistä puhuvan noin kuin vitsillä!

Anteeksi, yksi tuttuni itseasiassa puhuu joskus noin. Hän on kehitysvammainen, jonka sosiaaliset taidot ovat vähän niin ja näin. :O

Voisiko asia olla niinkin, että kun suomalaisia usein kehutaan siitä, että sanovat asiat suoraan kiertelemättä, niin samalla unohdetaan se, että kuulija voi näistä "totuuksista" loukkaantua. Muissa kulttuureissa ei sanota esim. toisen vaatteista, että kaamea kolttu, vaikka mielipidettä kysyttäisiinkin. Tai ravintolassa suureen ääneen,kuinka pahaa ruokaa tulikin syötyä. Tarjoilijakin taisi olla homo.

Ja sitten suomalaiset väittävät, että ellei mielipidettään tuo selvästi esille, niin silloin se on suoranaista valehtelua. Suomenkielestä ei löydy sanalle please ja sen käytölle vastinetta, mikä useista kielistä löytyy. Tämän puute tuo myös töykeän vaikutelman, kun sanota töksäytetään puolisolle: "anna suolaa." , silmiin katsomatta.

Olen ap:n kanssa samaa mieltä, että suomalaiset ovat itsekeskeisiä, minä-minä-tyyppejä. Mutta samalla me olemme yksinäisyydestä hiljaa kärsiviä, joille on vaikea kohdata toista ihmistä, sellaisena kuin kukin sattuu olemaan.

Ei kaikista tule sydänystäviä, ei edes kavereita. Mutta onko pakko arvottaa kaikki vastaantulijat johonkin tiettyyn lokeroon?

en mäkään ole koskaan törmännyt ylläkuvatun kaltaisiin ihmisiin Suomessa..niitä varmaan löytyy ihan joka kansakunnasta, eivät ne edusta mitään majoriteettia täällä.

Toista on esimerkiksi Saudi-Arabiassa. Siellä naisella on tilaa olla ja hengittää, toteuttaa itseään.

Aina löytyy joku, jolla menee huonommin, mutta ei se silti oikeuta käyttäytymään huonosti tai olemaan kiinnittämättä huomiota omaan käytökseen.

Tämähän oli sitä sarkasmia, josta todettiin, että se ei Suomessa onnistu. Ihan oikeasti; millä tahansa mittarilla mitattuna Suomi kuuluu maailman kymmenen vapaamielisimmän maan joukkoon. Skandien kanssa siellä kärjessä ovat Hollanti, Kanada, Australia ja Uusi-Seelanti. Että silleen.

että on normaalimpaa olla homo ja lesbo, kuin hetero. Vaikka Hollanti on vapaamielinen maa, silti sanoisin että se on paljon normaalimpi maa homouden ja lesbouden suhteen kuin Suomi.

Voisiko asia olla niinkin, että kun suomalaisia usein kehutaan siitä, että sanovat asiat suoraan kiertelemättä, niin samalla unohdetaan se, että kuulija voi näistä "totuuksista" loukkaantua. Muissa kulttuureissa ei sanota esim. toisen vaatteista, että kaamea kolttu, vaikka mielipidettä kysyttäisiinkin. Tai ravintolassa suureen ääneen,kuinka pahaa ruokaa tulikin syötyä. Tarjoilijakin taisi olla homo. Ja sitten suomalaiset väittävät, että ellei mielipidettään tuo selvästi esille, niin silloin se on suoranaista valehtelua. Suomenkielestä ei löydy sanalle please ja sen käytölle vastinetta, mikä useista kielistä löytyy. Tämän puute tuo myös töykeän vaikutelman, kun sanota töksäytetään puolisolle: "anna suolaa." , silmiin katsomatta. Olen ap:n kanssa samaa mieltä, että suomalaiset ovat itsekeskeisiä, minä-minä-tyyppejä. Mutta samalla me olemme yksinäisyydestä hiljaa kärsiviä, joille on vaikea kohdata toista ihmistä, sellaisena kuin kukin sattuu olemaan. Ei kaikista tule sydänystäviä, ei edes kavereita. Mutta onko pakko arvottaa kaikki vastaantulijat johonkin tiettyyn lokeroon?

Suomalainen rehellisyys on juuri tätä, että sanotaan suoraan päin naamaa, että onpas ruma vaate, olipas kamalan makuista ruokaa ym. Ja tätä IHANNOIDAAN rehellisyytenä!! Rehellisyys maan perii.

Asumme nyt ulkomailla, Aasiassa, ja paluu Suomeen mietityttää minuakin. Harkinnassa, on jatkammeko täällä, vai palaammeko Suomeen.



Muutama kommentti:



- Asioiden hoitamisen sujuvuus on Suomessa tietysti plussaa, kuten joku mainitsikin, siinä suhteessa parempaa maata saa todellakin hakea! Asiat rullaa, mutta järkevää joustavuuttakin tarvittaessa löytyy.



- Suomen asema kansainvälisissä "vapaamielisyysindeksi"-vertailuissa: Indeksit on indeksejä, ja vertailut tehdään juuri esim. poliittisia järjestelmiä, lehdistön vapautta yms. vertaamalla. Ihmisten empaattisuudesta, auttamishalusta, jne. ne eivät kerro todellakaan mitään. Sellaisessa indeksivertailussa Aasian (ja todennäköisesti Afrikan) maat kiilaisivat kärkeen, Eurooppa pahnannpohjimmaisena, Suomi todennäköisesti häntäpään pitäjänä.



- Toisten ilkkuminen ja mollaaminen verhotaan Suomessa just "rehellisyyteen". Mutta kokemani perusteella en voi kyllä olla ihailematta enemmän kanssakäymisessä toisen kunnioittamisen lähtökohtaa aasialaisissa kulttuureissa.



- Oisko aasialaisissa uskonnoissa oleva uudelleensyntymisen ajatus taustana sille, että 'hyvänä ihmisenä' oleminen on paljon tavoiteltavampaa kuin länsimainen 'cooli vittuilu'? Myös materaalinen köyhyys (ja sen läsnäolo, näkeminen, vaikkei itse köyhä olisikaan) tekee ihmisistä mielestäni nöyrempiä, ei olla niin nokka pystyssä suhteessa toisiin.



Ja lopuksi: Oisko meillä jotain opittavaa siinä, että opittaisiin enemmän kunnioittamaan ja tavoittelemaan 'hyvää ihmisyyttä', eikä ihannoitaisi sitä vittuilukulttuuria ihan niin paljon? Luulen, että Suomi 50 vuotta sitten oli pajon nöyrempi ja inhimillisempi maa. Ei ehkä ollut materiaa ihan niin paljon, mutta ehkä henkistä pääomaa sitäkin enemmän?

itsetuntoa ja liiallista itsekritiikkia täältä löytyy kyllä kasakaupalla.



Täällä on liikaa amerikkameininki materian ja aseman tärkeyden suhteen, tämä johtaa kansanluonteen kierouden kanssa ongelmiin. Ei taas olla amerikkalaisen iloisia toisen menestyksestä.

Ei kai tätä kukaan TOSISSAAN ota? Jos ap ahdistuu huumorista, ei kannata palata. Suomalaiset osaavat kyllä myös naamakkain kärjistämisen ja ärsytyspisteen haun aika hyvin. Tunnen aika paljon eri kansallisuuksia edustavia ihmisiä, ja vain englantilaiset pääsevät Suomen parhaimmiston tasolle sarkasmissa ja pokan pitämisessä (ja ne Suomen parhaathan ovat savolaisia).

Tää on se paikka jonne kaikkia paha olo ja harmitukset puretaan.

Erityisen mukavaa on omien heikkouksien parjaaminen. Eli mollataan esim. merkkivaatteiden käyttäjiä, vaikka itsekin ostelee niitä.

Täähän on täynnä provoja. Minäkin ihan huvikseni teen aloituksia ja katson, minkä onnistuin kirjoittamaan niin ärsyttävästi, että siitä mammat tinkaa koko päivän:D.

kuin palstalla näyttää, lähtisin todella kauas pois.

Onneksi täälläkin aina pari järjen ääntä on joukossa.

Lastenvaatteita ei saa tilata USAsta, kun se on brassailua; lastenvaatteet pitää tilata viimeisen muodin mukaan USAsta, kun muuten on juntti; olohuoneessa ei saa pitää kirjoja näkyvillä, kun se on niin kammottavan epäesteettistä; kirjat on oltava näkyvillä, sillä muuten on sivistymätön moukka, jne., jne.

Asumme ulkomailla, ja pelottaa jo palata Suomeen tämän mm. Vauva-palstalta huokuvan ahdasmielisyyden vuoksi!

Eikö voi vain hyväksyä, että ihmisillä on erilaisia mieltymyksiä ilman, että pitää vetää syvälle meneviä johtopäätöksiä näiden omista mieltymyksistä poikkeavien ihmisten älystä, tunne-elämästä, lastenkasvatuskyvyistä, estetiikan tajusta tai mistään muustakaan. Huoh.

Itse ulkomailla pari vuotta lasten kanssa asuneena kaikkein kovin paikka takaisintulon jälkeen on ollut suomalainen koulumaailma. Toiset lapset osaavat olla täällä Suomessa todella huonokäytöksisiä, rumapuheisia ja ajattelemattomia. Kaikkien tulee olla samasta muotista tai siitä kiusataan tai ihmetellään kovaan ääneen. 8-vuotias poikani oli ulkomailla onnellinen omassa koulussaan, jossa kaikki olivat erilaisia ja saivat olla sellaisia. Koskaan häntä ei kiusattu ulkomaalaisuuden, huonomman aksentin tai väärän tukanvärin takia. Suomessa joutui heti silmätikuksi, kun vaatteet eivät olleet sinimustaruskeaa, tukka lyhyeksi koneella leikattu ja poika tiennyt kaikkia suomalaisen koulun tapoja. Kukaan ei auttanut, ilkkuivat vain. Kesti kauan ennenkuin hän sulautui joukkoon ja sekin tapahtui ainoastaan sitä kautta, että hänen piti muuttua. Nyt meillä mietitään kaikki koko ajan sen mukaan, että kukaan ei voi nauraa mistään. Lapseni ei kestä enää erottumista vaan pitää olla kuin kaikki muutkin. Kauhean surullista. Mistä tämä tällainen suvaitsemattomuus suomalaisissa lapsissa on peräisin? Kyllä se on vanhemmista, niistä jotka tälläkin palstalla ilkeitä kirjoittavat. Ihan pelkkään vitsiä tai provoa tämä palsta ei ole.

pelkkää vitsiä ja provoa ei palstan kommentit ole. Ja toisaalta mitä se kertoo palstan 'huumorintajusta', jos parhaat naurut saa vain toisten valintoja mollaamalla, muiden makua ilkkumalla? Joo, ja sarkasmi on sitten asia IHAN erikseen.

Lastenvaatteiden ulkomailta ostamista käsitellyt ketju sai sittemmin kumppanikseen pari aloitusta tyyliin 'ulkomaisia telkkariohjelmien seuraaminen on brassailia'; silloin puhutaan sarkasmista. Ja sarkasmissakin parasta on itseironia. Sitä taitoa tällä palstalla ei todellakaan osata. Joku viittasi brittihuumoriin, sehän on just itseironiaa parhaimmilaan! Ei todellakaan kannata sotkea mitään vauva-palstan mollaamismeininkiä brittihuumoriin..

Mistä tämä tällainen suvaitsemattomuus suomalaisissa lapsissa on peräisin? Kyllä se on vanhemmista, niistä jotka tälläkin palstalla ilkeitä kirjoittavat. Ihan pelkkään vitsiä tai provoa tämä palsta ei ole.