Suomi on kammottavan ahdasmielinen maa!

Toista on esimerkiksi Saudi-Arabiassa. Siellä naisella on tilaa olla ja hengittää, toteuttaa itseään.

Toista on esimerkiksi Saudi-Arabiassa. Siellä naisella on tilaa olla ja hengittää, toteuttaa itseään.

Aina löytyy joku, jolla menee huonommin, mutta ei se silti oikeuta käyttäytymään huonosti tai olemaan kiinnittämättä huomiota omaan käytökseen.

Saudi-arabialaiset ovat erittäin empaattisia ja lämminhenkisiä ihmisiä. Suomessa ei vastaavanlaisia ihmisiä usein kohtaa.

tekee ihmisistä ahdistuneita byrokratian pelinappuloita, joilla ei ole aloitteellisuutta pätkän vertaa. Ja miksi oliskaan, kun tuet juoksee.

joku ihan oma rinnakkaistodellisuutensa. En ole koskaan oikeassa elämässä törmännyt mihinkään mikä vastaisi lähellekään tätä palstaa. Eli ihan reippaasti vaan Suomeen ap, aika oudon kaveripiirin saat kerätä, jos aiot päästä lähellekään tämän palstan ilmapiiriä.

täällä on naiset ja äidit. Kansassamme on muitakin ihmisiä, onneksi.

vaikka provoilu on pelkästään huomionhakuista narsismia, netiketin henkisen alennustilan ilmentymä.

saman ahdasmielisen ilmapiirin. Vaan aina kun ääneen asiasta mainitsen, ei kukaan muu ole huomannut yhtään mitään ;)

Asumme ulkomailla, ja pelottaa jo palata Suomeen tämän mm. Vauva-palstalta huokuvan ahdasmielisyyden vuoksi!

Nettikeskusteluissa mielipiteet kärjistyy. Samasta asiasta livenä keskustellessa mielipiteet on harvoin näin jyrkkiä. On kai jotenkin helpompi ymmärtää toisen ihmisen näkemys, kun se ihminen on "todellinen".

täytyy sanoa, että kyllä paluu oli aivan yhtä iso järkytys kuin aikanaan lähtömuuttokin oli. Kesti aikansa tottua siihen, että ihmiset eivät hymyile, tervehdi, juttele mukavia, kiitä ja pyydä anteeksi, auta, tee tilaa ja huomioi muutenkaan toisiaan.



Onhan Suomessa toki hyviäkin puolia, kuten se että asiat sujuvat kohtuullisen helposti viranomaisten kanssa. Vastaavasti sitten yhteisöllisyys ja toisista välittäminen puuttuu, ja jos jollekin tulee mieleen epäillä, että syy johtuukin minusta itsestäni, niin kaikin mokomin :D

se suomi josta mulle lapsena kerrottiin, jonka joka kesä näin, olikin ihan eri kuin se todellisuus jossa nyt asun. ala-asteella oli kyllä aika vaikeeta olla se yksi erilainen, kun oli tottunut että KAIKKI sai olla erilaisia ja ihan omia itseään.



ja kyllä tää palsta mun mielestä näyttää puolen suomesta jonka olemassaoloa vähätellään. katkeroituneita äitejä jotka vittuilevat milloin mistäkin, haukkuvat julkkikset ja maahanmuuttajat ja komentoivat seksifantasioistaan (joita tuskin yrittävät toteuttaa).



mut hei, semmoista on nykyisin länsimaalaisen keskiluokan kulttuuri - ahdasmielisyys on IN. toisaalta, nyt onkin lama ;)

meneviä johtopäätöksiä tämän palstan perusteella. Löysää vähän pipoa.

[/quote]

Itse ulkomailla pari vuotta lasten kanssa asuneena kaikkein kovin paikka takaisintulon jälkeen on ollut suomalainen koulumaailma. Toiset lapset osaavat olla täällä Suomessa todella huonokäytöksisiä, rumapuheisia ja ajattelemattomia. Kaikkien tulee olla samasta muotista tai siitä kiusataan tai ihmetellään kovaan ääneen. 8-vuotias poikani oli ulkomailla onnellinen omassa koulussaan, jossa kaikki olivat erilaisia ja saivat olla sellaisia. Koskaan häntä ei kiusattu ulkomaalaisuuden, huonomman aksentin tai väärän tukanvärin takia. Suomessa joutui heti silmätikuksi, kun vaatteet eivät olleet sinimustaruskeaa, tukka lyhyeksi koneella leikattu ja poika tiennyt kaikkia suomalaisen koulun tapoja. Kukaan ei auttanut, ilkkuivat vain. Kesti kauan ennenkuin hän sulautui joukkoon ja sekin tapahtui ainoastaan sitä kautta, että hänen piti muuttua. Nyt meillä mietitään kaikki koko ajan sen mukaan, että kukaan ei voi nauraa mistään. Lapseni ei kestä enää erottumista vaan pitää olla kuin kaikki muutkin. Kauhean surullista. Mistä tämä tällainen suvaitsemattomuus suomalaisissa lapsissa on peräisin? Kyllä se on vanhemmista, niistä jotka tälläkin palstalla ilkeitä kirjoittavat. Ihan pelkkään vitsiä tai provoa tämä palsta ei ole.

[/quote]

Me olemme asuneet Suomessa koko ajan, mutta samaa olen ihmetellyt. Meilläkin 8-vuotias poika ja koko ajan miettii, ettei vaan toiset nauraisi. Nauretaan esim. erilaisille harrastuksille tai vääränpituisille hiuksille tai sille ettei tämä lapsi saa esim. katsoa K13 elokuvia.

Minkäänlaista erilaisuutta ei hyväksytä yhtään. Joko olet samaa massaa tai sitten kiusattu

joiden mielestä muut kuin porvarit ovat paskasakkia, eivät tiedä mistään mitään ja logiikka on se että kaikki epäonnistuneet ovat itse syypäitä epäonneensa, esimerkiksi ihan kaikki työttömät ovat itse syypäitä työttömyyteensä ja pelkkiä aloitteettomia toimeentulotuella nautiskelijoita. Suomessa on "lyö lyötyä" ja "rankaise rikoksen uhria" -linja.

tekee ihmisistä ahdistuneita byrokratian pelinappuloita, joilla ei ole aloitteellisuutta pätkän vertaa. Ja miksi oliskaan, kun tuet juoksee.

täytyy sanoa, että kyllä paluu oli aivan yhtä iso järkytys kuin aikanaan lähtömuuttokin oli. Kesti aikansa tottua siihen, että ihmiset eivät hymyile, tervehdi, juttele mukavia, kiitä ja pyydä anteeksi, auta, tee tilaa ja huomioi muutenkaan toisiaan.

En ole asunut ulkomailla, mutta mun mielestä ihmiset hymyilevät, tervehtivät, juttelevat mukavia, kiittävät ja pyytävät anteeksi, auttavat, tekevät tilaa ja huomioivat toisiaan. En mä tosin tuntemattomilta mitään virnuilua tai höpinöitä odotakaan, mutta mistään muusta en ole kokenut olevan puutetta. Tylyimmät ihmiset, jotka olen kohdannut, ovat muuttaneet Kreikasta ja Saksasta... Mutta ehkä heidän ennakkoasenteensa oli se, että suomalaiset ovat tylyjä, joten he ovat tylyjä takaisin? En tiedä, mutta kukaan suomalainen ei kehtaisi käyttäytyä niin huonosti.

..löytyä Saksasta!! Ottavat asiakseen sanoa/huutaa ihan mitä vaan, ventovieraallekin ihmiselle. Tuijottavat ihan avoimesti myös päästä jalkoihin, vaikka takaisin katsoisi. Esimerkkejä olisi monia.

Olen täällä jo 15 vuotta asunut.

Esim. meillä lapsi oli pienessä ruotsinkielisessä päiväkodissa ja nyttemmin on pienessä ruotsinkielisessä koulussa Helsingissä ja näissä erilaisuudet on hyväksytty ihan luontevasti. Tuttavapiirimme on monikansallinen, joten erilaiset tavat ja tyylit eivät omaakaan lastamme hetkauta.



Suvaitsemattomimmat kokemukset omassa perhepiirissämme ovat tulleet pikkupaikkakunnilta. Miehelläni oli nuorempana pitkät hiukset mikä aiheutti kaikenlaista kommenttia ja riidanhaastoa. Toisille se ruotsin kieli on myös ollut punainen vaate, heti kuviteltu että noinen ajattelee olevansa jotain bättre folkia, vaikka mies on elänyt lapsuutensa pienituloisen yh-äidin hoivissa ja on sitä mieltä että pakkoruotsin voisi poistaa. Itse olen saanut kommenttia mm. kaupunkilaisuudesta yleensä ja erityisesti helsinkiläisyydestä, valitsemastani alasta ja pukeutumisesta (huoliteltu muttei mitään merkkivaatteita).

Lastenvaatteita ei saa tilata USAsta, kun se on brassailua; lastenvaatteet pitää tilata viimeisen muodin mukaan USAsta, kun muuten on juntti; olohuoneessa ei saa pitää kirjoja näkyvillä, kun se on niin kammottavan epäesteettistä; kirjat on oltava näkyvillä, sillä muuten on sivistymätön moukka, jne., jne. Asumme ulkomailla, ja pelottaa jo palata Suomeen tämän mm. Vauva-palstalta huokuvan ahdasmielisyyden vuoksi! Eikö voi vain hyväksyä, että ihmisillä on erilaisia mieltymyksiä ilman, että pitää vetää syvälle meneviä johtopäätöksiä näiden omista mieltymyksistä poikkeavien ihmisten älystä, tunne-elämästä, lastenkasvatuskyvyistä, estetiikan tajusta tai mistään muustakaan. Huoh.

Itse ulkomailla pari vuotta lasten kanssa asuneena kaikkein kovin paikka takaisintulon jälkeen on ollut suomalainen koulumaailma. Toiset lapset osaavat olla täällä Suomessa todella huonokäytöksisiä, rumapuheisia ja ajattelemattomia. Kaikkien tulee olla samasta muotista tai siitä kiusataan tai ihmetellään kovaan ääneen. 8-vuotias poikani oli ulkomailla onnellinen omassa koulussaan, jossa kaikki olivat erilaisia ja saivat olla sellaisia. Koskaan häntä ei kiusattu ulkomaalaisuuden, huonomman aksentin tai väärän tukanvärin takia. Suomessa joutui heti silmätikuksi, kun vaatteet eivät olleet sinimustaruskeaa, tukka lyhyeksi koneella leikattu ja poika tiennyt kaikkia suomalaisen koulun tapoja. Kukaan ei auttanut, ilkkuivat vain. Kesti kauan ennenkuin hän sulautui joukkoon ja sekin tapahtui ainoastaan sitä kautta, että hänen piti muuttua. Nyt meillä mietitään kaikki koko ajan sen mukaan, että kukaan ei voi nauraa mistään. Lapseni ei kestä enää erottumista vaan pitää olla kuin kaikki muutkin. Kauhean surullista. Mistä tämä tällainen suvaitsemattomuus suomalaisissa lapsissa on peräisin? Kyllä se on vanhemmista, niistä jotka tälläkin palstalla ilkeitä kirjoittavat. Ihan pelkkään vitsiä tai provoa tämä palsta ei ole.

vaan haluaa kulkea massan mukana. Minulla neljä lasta, joista ketään ei ole koskaan kiusattu vaikka eivät luokkalaistensa kannssa samasta muotista olekkaan. Heillä on oma tyylinsä pukeutumisessa ja muissa, eivät mene muodin mukana.

Jos itse pelkäät erottua ja olet herkkä arvostelulle saattaa lapsesi saada siitä käsityksen, että ympäristö sanelee vaatteet ja aatteet. Ehkä lapsesi liikkuu väärissä porukoissa?

Olen itse asunut vuosia ulkomailla enkä allekirjoita väitettäsi, että muuaalla olataisiin sen suvaitsevaisempia ennemmin sanoisin päinvastoi.

Juurihan kerroin, kuinka hän todella erottui ulkomailla massasta: aksentti, tukka, ulkomaalaisuus. Siellä, jos missä, hän erottui ja kesti sen hyvin, koska erilaisuus oli hyväksyttyä. Suomessa pienistäkin erilaisuuksista hän joutui heti silmätikuksi: oranssi T-paita, pitkä tukka, puheliaisuus. Nyt hän on sopeutunut, mutta muuttumisen kautta. Enää ei erotu. Oppi sen kantapään kautta.



Ja lapseni ei liiku missään porukoissa vaan käy koulua, jossa luokkatoverit ovat olleet niitä palautteenantajia. Emmekä asu edes pienellä paikkakunnalla.

Huonoina päivinä tekisi mieli muuttaa ulkomaille niin saisi olla rauhassa tämän ahdistavan yhteiskunnan vaatimuksilta. Ihmiset ovat raukkamaisia, pelkäävät. Jos bussissa joku keski-ikäinen känniläinen soittaa suutaan pienen lapsen äidille, kukaan ei puutu siihen vaikka vieressä istuu mm. alokas (tämä todistettu eilen, olisin avannut suuni mutta olin puhelimessa). Bää bää lampaani...