Sopiva ala selkävaivaiselle?
Hei, otsikossa tuo kysymys tulikin. Ongelmana minulla on neljä vuotta sitten urheilussa loukkaantunut selkä, joka vaivaa nykyisinkin niin että joudun vaihtelemaan vartin välein asentoa istumisen, makaamisen ja kävelyn välillä. Selkä myös "räjähtää" useamman kerran vuodessa joka useimmiten tarkoittaa 3-5 viikoksi vuodelepoa ja ainoa liikunta tällä ajalla on konttaaminen vessaan. Mikä voisi olla semmoinen ala jolle sopisin? Etätyötä olen miettinyt mutta sekin on turhaa ilman tietoa alasta. Toisaalta etätyökään ei ole pakollista mutta tällöin työn on oltava aikavälillä 8.30-16.50 tai en pääse kotiin julkisilla.
Matemaattisesti tai kielellisesti en ole lahjakas, Atk-taidot rajoittuu lähinnä Exceliin. Ja näin karrikoidusti sanottuna 6 vuotta puhelinmyyjänä opetti sen että asiakaspalveluun tai ihmisten kanssa tehtävään työhön en enää ala. Siinä työssä oppi todella vihaamaan ihmisiä. En käytä sosiaalista mediaa joten nämä influesserijutut tai mitkä lie voi jättää ehdotuksista pois. Kommentteja kaipaan ja saa kysellä jos jotain infoa jäi tekstistäni uupumaan.
N30
Kommentit (39)
En varsinaisesti osaa neuvoa mutta oletko kokeillut Gabrion lääkettä? On kolmio lääke mutta ei sekoita päätä.
Millainen koulutus sinulla on ja oletko harkinnut uudelleen kouluttautumista?
Vierailija kirjoitti:
En varsinaisesti osaa neuvoa mutta oletko kokeillut Gabrion lääkettä? On kolmio lääke mutta ei sekoita päätä.
En ole kokeillut, enkä ihan mielelläni lääkkeitä popsi. Kivun ollessa pahimmillaan mistään lääkkeestä ei ole apua, vain rauhallinen hengittäminen ja siihen keskittyminen ovat ainoa keino pysyä tajuissani ja hallita sitä polttavaa tuskaa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Millainen koulutus sinulla on ja oletko harkinnut uudelleen kouluttautumista?
Artesaani korupuolelta, joten käytännössä katsoen ei mitään. Yrityksen perustaminen on hankalaa, ellei mahdotonta, sillä "rakas" eksäni teki pelihimoissaan sellaiset velat että luottotiedot on poissa vielä ainakin 10 vuotta.
Millaisissa tilanteissa se sinun selkäsi sitten menee, tai mitä pystyt tekemään kivun sallimissa rajoissa?
Kuntoutatko selkää mitenkään? Harrastatko liikuntaa?
Vierailija kirjoitti:
Kuntoutatko selkää mitenkään? Harrastatko liikuntaa?
Kävelyä läheisellä pururadalla silloin kun pystyn ja kevyitä lihaskuntoharjoitteita kotona. Silloin 2017 loppuvuodesta selkäni hajotessa kävin työterveyden kautta fysioterapeutilla muutaman kerran, mutta sekin loppui lyhyeen sillä työpaikallani (puhelinmyyntifirma) oli aika suppeat työterveyspalvelut. Olen tässä vuosien mittaan käynyt lääkärillä kun selkä on ollut kipeimmillään mutta tutkimuksien sijaan lähden sieltä aina resepti kourassa kotia kohti. Sen takia elättelenkin toiveita tuosta työttömien terveystarkastuksesta, jos sitä kautta joku viimein lähtisi selvittämään asiaa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Millaisissa tilanteissa se sinun selkäsi sitten menee, tai mitä pystyt tekemään kivun sallimissa rajoissa?
Se menee tilanteessa kun tilanteessa, ja jos tässä pari mainitsen viime vuodelta. Istuin tuolilla keittiössä leipomassa, otin voipakettia pöydältä ja se oli siinä. Silmissä sumenee se kipu vyöryy koko kropan läpi tuntuen tuhansilta sähköiskuilta, polttavan kirvelevältä sekä siltä että joku iskee puukolla tuhannesti eikä siinä tilanteessa osaa kuin toivoa kuolemaa. Tällöin myös loukkasin lonkkaani sillä kivun tullessa se pakottaa väkisin lattialle. Syksyllä taas hain postia ja auringon paisteessa silmiin aivastin, lopputuloksena tästä olin kyljellään mutalammikossa. Noloa tuosta jälkimmäisestä tekee sen että naapurin 96v. papparainen kävi auttamassa minut pihalta kotiin rollaattorinsa kanssa. Selän ollessa kipeimmillään toimintakykyni on olematonta, ja helpoimpina aikoina pystyn suoriutumaan kotitöistä ym. tosin hitaasti ja kroppaa kuunnellen.
Työttömien terveystarkastus - nyt taidat ladata vähän liikaa tälle tavalliselle tk-käynnille. Toivon että kohdallesi osuu hyvä lääkäri.
Taviksena sanoisin että kaikkiin vaivoihin auttaa jonkin verran tai hyvässä lykyssä erittäin paljon liikunta, painonhallinta, tupakoimattomuus ja alkon vähäinen käyttö.
Tuo kipuprofiili näyttää hermoperäiseltä ja siihen tuo aiemmin mainittu Gabrion on erittäin sopiva. On sitä paitsi hyvin siedetty, eikä siinä ole koukuttavia komponentteja.

Ensin siinä tarkastuksessa on hoitajan käynti joka tarvittaessa laittaa lähetteen lääkärille. Ja mielestäni tämä vaiva myös sen lääkärin vaatii. Liikun tosiaan sen verran minkä pystyn, mitat on 171cm/61kg, en tupakoi ja alkoholia juon vain yhden oluen lauantaisin. Ruokavalionkin pitäisi olla kunnossa sillä syön monipuolisesti kaikkea ja oliivit on ainoa asia mitä en suuhuni laita.
Ap
Vierailija kirjoitti:
prostituutio
Tätä me miesystävänkin kanssa vitsillä pohdittiin kun välillä helpoin asento selän kannalta on olla makuulla jalat koukussa levällään jotta saa "lonkat auki". :D
Lähde opiskelemaan fysioterapeutiksi. Jos ei muuta, niin ainakain muilla opiskelijoilla on erittäin vapaaehtoinen harjoituskappale aina paikalla. Vähän kuin huhu mt-puolen ammattilaisista, joista hyvä osa huhun mukaan kuuluisi olla potilaana, jos ei apua saa niin pitää opiskella itse ammattilaiseksi.
Minulle, syntymästä selkävammaiselle, jankutettiin varastohommia kunnes sain eläkepaperit. Aina kysyin millä selällä niitä asioita varastossa siirtelen, koskaan vastausta saamatta.
Suosittelen kysymään lääkäriltä, tutkitaanko enemmän vasta kun on jo halvaantunut, siihen asti vain määräävät päätä sekoittavia nappeja ilman että kipu menee niillä pois?

Fysioterapeutti ammattina kiinnostaa minua yhtä paljon kun Trumpin peräpukamat. Ymmärrän kyllä jälkimmäisen pointtisi, sillä minullekin on työkkäristä osoitettu noita varastotöitä joissa jo ilmoituksessa mainitaan työn vaativan hyvää fyysistä kuntoa. Olen näihin hakenut, mutta rehellisesti myös kertonut työnantajalle jo alkuvaiheessa tilanteeni. Pakkohan se on, säälin tässä kohtaa myös työnantajaa sillä ei ole tehokasta palkata työntekijää joka parhaimmillaan pystyy suoriutumaan työtehtävistä välttävästi ja on 6-8 viikkoa sairaslomalla usean kerran vuodessa.
Ap
Mulla on kans selkä menny kun kaaduin pahasti pyörällä. Samalla meni myös oikea käsi joka vaivaa enemmän kuin selkä, sain vaikean nivelrikon ja käsi on tosi kivulias ja jäykkä. En yhtään tiiä mitä hittoa tekisin, pelkään että vaikka löytyisi joku ammatti mitä olisi edes fyysisesti mahdollista tehdä niin sitten kukaan ei uskalla palkata. Ja just tuo että en oo yhtään matemaattisesti lahjakas ja introvertti, suorastaan pelkään esim lapsia ja nuoria kiusaamistaustan vuoksi. Opiskelin aikoinaan ammatit joista selviän hyvin mutta ne on sellaisia mitä en pysty enää ikinä tekemään. Todella ahdistavaa.
Vierailija kirjoitti:
Tuo kipuprofiili näyttää hermoperäiseltä ja siihen tuo aiemmin mainittu Gabrion on erittäin sopiva. On sitä paitsi hyvin siedetty, eikä siinä ole koukuttavia komponentteja.
Onko tuo jatkuvasti käytettävä lääke? Haittavaikutusten ja niiden yleisyyden perusteella kuulostaa taas siltä että hoidetaan kipua muttei sairautta. Selän räjähtäessä saan muutaman tunnin hengittelyllä laskemaan kivun 0-10 asteikolla sieltä kymmenestä kahdeksaan. Tällä hetkellä selkäni kipu on asteikolla 7 ja se on ihan siedettävää. Kipuunkin näköjään tottuu, ennen olisin itkenyt.
En tässä nyt sikäli kaivannut neuvoja selkääni vaan heitelkää aloja jotka voisivat soveltua minulle näillä rajoitteilla. Onko kukaan ollut esimerkiksi tietojensyöttäjänä, ja jos on niin missä?
Ap
Lisään tähän vielä että silloin kun selkäni hajosi niin olin työelämässä sekä työterveyden piirissä, mutta siellä ongelma kuitattiin iskiaksena ja hoidoksi sain vain päätä sekoittavia kipulääkkeitä joista ei ollut mitään apua. Te-toimiston kautta olen vihdoin pääsemässä työttömien terveystarkastukseen ensi kuussa ja toivon että sitä kautta asioita selkenee. Haluaisin vain kuulla teidän ajatuksia tai ideoita sillä oma pää lyö täysin tyhjää mahdollisten työmahdollisuuksien suhteen.
Ap