Lue keskustelun säännöt.
Gallup: vanhempi ja aikuinen lapsi, onko yhteydenpito aikuisen lapsen vastuulla?
21.02.2022 |
Olen kolmekymppinen ja törmännyt tähän ilmiöön sekä omalla että monen ikätoverini kohdalla: Vanhemmat ajattelevat, että yhteydenpito on aikuisen lapsen vastuulla. Aikuisen lapsen tehtävä on ottaa vanhempiinsa yhteyttä. Aikuisen lapsen tehtävä on ehdottaa tapaamista vanhempiensa kanssa ja sopia esimerkiksi kyläilyistä. Osa näistä vanhemmista on jopa odottanut, että aikuinen lapsi matkustaa aina vanhempansa luokse, koska "ei sitä ennenkään vanhemmat matkustaneet lapsensa luo kylään". Vanhemmat siis vastaavat yhteydenottoihin, mutta yhteydenoton oletetaan tulevan aikuiselta lapselta.
Omalla kohdallani tämä näkyy vähän lievemmin siten, että äitini ei koskaan soita minulle. Aina vetoaa siihen, että ei viitsi soittaa, jos soittaakin huonoon aikaan. Olen sata kertaa sanonut, että jos hetki on huono niin en vastaa puheluun ja soitan takaisin, kun ehdin. Silti äiti ei soita, vaan odottaa minun soittavan hänelle.
Kiinnostaakin kuulla, onko tämä ilmiö muille tuttu? Onko aikuinen lapsi vastuussa yhteydenpidosta vanhempiinsa? Olisi mielenkiintoista kuulla, miten omassa perheessäsi tämä menee?
Kommentit (10)
Ei kai minkään ylläpidon arvoisen ihmissuhteen yhteydenpiti voi olla vain toisen osapuolen vastuulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Normaalitilanteessa sen pitäisi olla molemminpuolista. Eli se ottaa yhteyttä, jolla on asiaa tai joka haluaa jutella/tavata.
Poikkeustilanteessa, esim. jos välit ovat menneet poikki jommankumman yksipuolisella päätöksellä, se ottaa yhteyttä, joka päätti laittaa välit poikki.
Vastasin tuon tasavertaisen.
Mutta joo, en yleensä soita vuorotyötä tekevälle aikuiselle tyttärelleni, koska hänellä on kyllä aina äänet päällä ja en halua herättää häntä. Pistän viestiä että soita kun ehdit (ja jos olen kiireinen kerron lähipäivien aikatauluni, että koska mulle voi soittaa). Muutenkin yleensä puolin ja toisin heti puhelun aluksi kysytään toiselta että onko sulla nyt huono hetki vai pystytkö puhumaan.
Puistattaa ajatuskin että tällaisesta asiasta pitäisi tehdä joku hiljainen vääntö ja vihanpito. Miksei asiasta voisi sitten jutella suoraan, jos joku jostain syystä muodostunut käytäntö jompaa kumpaa haittaa.
Mieheni poika odottaa nykyään että isänsä soittaisi. Isänsä ei ole aina arvannut soittaa, kun vielä kahdeksan vuotta sitten sama poika vastasi isänsä puheluihin kiukkuisesti, että oliks jotain, moi. Kyllähän sitä pitäisi ymmärtää nuoren aikuisen lapsensa vaiheita, mutta ei se aina niin helppoa ole.
En ole tullut ajatelleeksi, että se on jonkun vastuulla. Omassa suvussani ja muutenkin tuttavapiirissäni sekä vanhemmat että lapset pitävät yhteyttä, se enemmän kelle se on helpompaa töiden tms takia. Sitten jos toinen osapuoli ei sairauden tai vanhuuden vuoksi ota yhteyttä, silloin se on terveen osapuolen tehtävä.
Pitäisi olla molemminpuolista.
Toisaalta kuitenkin koen, että vanhempi on aina vanhempi suhteessa omaan lapseensa. Vaikka lapsi olisi aikuinenkin, niin kyllä siinä silti se vanhempi-lapsi-suhde on. Tällä logiikalla vanhemmalla on musta hieman isompi vastuu yhteydenpidosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieheni on vanhempiensa ainoa lapsi. Miehen äiti olettaa poikansa/minun hoitavan yhteyden pitämisen heihin. Mies on joutunut pitämään tosi yksipuolisesti yhteyttä vanhempiinsa koko aikuisikänsä. Jos mies laittaa vanhemmilleen joskus kuvan meidän vauvasta, niin vanhemmat saattavat laittaa jonkun "kiva juttu :)" viestin seuraavana päivänä. Mies ihmetteli tässä taannoin, kun vanhempansa eivät olleet ottaneet yli kuukauteen yhteyttä. Mies soitti äidilleen ja kysyi asiasta, niin äitinsä vastasi "no et sinäkään ole soittanut". Ihan oikeasti: itselläni ei kävisi äitinä mielessäkään, että sitten aikanaan lapseni ollessa iso en soittaisi ja kysyisi, mitä lapselle kuuluu.
Minulla on rajaton takertuva äiti ja inhoan sitä rajattomuutta yli kaiken.
Kun esikoinen lähti opiskelemaan, sanoin erilseen että pitää yhteyttä kun hänestä siltä tuntuu mutta että me annamme hengitystilaa nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vastasin 'tasavertaista', mutta todellisuudessa ei aina toteudu. Minä olen omaan isääni harvoin yhteydessä, pääasiassa isäni soittaa minulle. Isällä on alkoholin kanssa ongelmia, enkä halua olla yhteydessä hänen kanssa, silloin kun ei ole selvänä, joten isän harteilla on yhteydenpito. Äitini kanssa hoidetaan yhteydenpito tasavertaisesti, ovat eronneet isän kanssa.
Appivanhemmat taas ovat enemmän yhteydessä mieheeni, kuin hän heihin, he soittelevat lähes päivittäin, ihan kyllästymiseen asti. Kukaan meistä ei kaipaisi niin tiivistä yhteydenpitoa, kuin mitä heidän suunnasta tulee. Eikä heillä ikinä ole edes mitään asiaa.
Ihannetilanteessa tasaveroinen vastuu, mutta vanhempi on aina vanhempi. Jos lapsi ei ota vastuuta, vanhemmalla on tottakai suurempi vastuu.