Saanko elämän jättää "tauolle" hetkeksi, toipuakseen vain? Olen ihan irrallaan elämästäni masennuksen vuoksi.

Onko joku muu uskaltanut vain irrottautua kun ei voi enää muutakaan?

Mua ehkä pelottaa se, että jos sitten tässä käy jotenkin vielä huonommin ja syrjäydyn kokonaan.

Toisaalta en vain pysty olemaan tässä tilanteessa, jotain on tehtävä ja tuntuu, että paras vain käsitellä asiansa ja miettiä vasta sitten.

Ap

Kannattaa hakea sairauslomaa koulusta, saat hetken levätä ja miettiä jatkoa. Ehkä jonkinlainen helpotettu suunnitelma olisi myös mahdollista järjestää. Panosta nyt pitkiin yöuniin ja toivottavasti saat myös keskusteluapua ongelmiisi, eiköhän se siitä kun otat vaan tarpeeksi pieniä askelia eteenpäin.

Vastaan vain otsikkoon. Kyllä saa ja pitääkin.

Suunnitelmallisuus on avainsana, eikä tuollainen päättömänä kanana joka suuntaan sinkoilu.

Päätät ensin mitä haluat elämältä ja sitten pilkot reitin siihen pieniin palasiin ja alat kyllä vain, suorittamaan.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa hakea sairauslomaa koulusta, saat hetken levätä ja miettiä jatkoa. Ehkä jonkinlainen helpotettu suunnitelma olisi myös mahdollista järjestää. Panosta nyt pitkiin yöuniin ja toivottavasti saat myös keskusteluapua ongelmiisi, eiköhän se siitä kun otat vaan tarpeeksi pieniä askelia eteenpäin.

Niin, kiitos.

Kävin terveydenhoitajalla, hän ymmärsi minua vaikka en mielestäni osannut olla kovin johdonmukainen sanoissani. Tehtiin kartoituslomake, selvä masennus mutta eihän se tietenkään yllättänyt. Enkä halua tavallaan edes diagnoosia tai olla täysin sen pauloissa, haluaisin vain eroon tästä olotilasta.

Siksi yritän nyt vain ottaa kaiken vastaan mitä tarjotaan. Ainakin lupaava alku on avun saamiselle ja muutaman päivän päästä pääsen taas juttelemaan.

Täytyy varmaan kertoa suoraan, ettei voimavaroja ole nyt oikeasti, ei edes esittämään nyt ja ajattelemaan, että on pakko jaksaa. En vain jaksa nyt, en halua nyt suorittaa mitään. Minulle on ihan sama vaikka koulu loppuisi. Sekin taisi olla vain virhe, että aloitin, oli kai yksi pakokeino taas lisää. Sanoin tuon viimeksi ääneenkin kyllä vastaanotolla, etten edes ole varnaan nyt oikeista syistä opiskelemassa.

En tajua enää mistään mitään, tekisi mieli vain räjähtää ja huutaa, itkeä ja raivota niin, että joku päässä aukeaisi. Mutta en pysty.

Olen niin pitkään ollut vain hiljaa, kiltisti tehnyt ja auttanut muita velvollisuudentunteesta. Hymyillyt ja tehnyt parhaani, sättinyt itseäni kaikista virheistä ja tapaani elää tätä elämää.

Jospa nyt joku muuttuisi, pääsisi elämään itsensä takana, omilla jaloillaan, vahvana vielä mutta kuitenkin aidosti omana itsenään.

Ap

Kyllä, ehdottomasti saa. Kutsutaan myös sairaslomaksi. Itse olen tällä hetkellä ja kalenteri tyhjätty. Tärkein tavoite on ottaa lääkkeet ja nukkua, syödä riittävästi. Saunon ja peseydyn muutaman kerran viikossa, paljon istuskelen ja tuijotan ikkunasta ulos luontoon. Joskus käyn kävelyllä. Vähitellen huomaa kuinka toipuminen alkaa, parasta on tajunnanvirta joka kuljettaa hiljaisuudessa yhä syvemmälle omiin ajatuksiin. Se on ihanaa.

Aikaa vie, viikkoja ja kuukausia, mutta on kaiken sen arvoista.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, ehdottomasti saa. Kutsutaan myös sairaslomaksi. Itse olen tällä hetkellä ja kalenteri tyhjätty. Tärkein tavoite on ottaa lääkkeet ja nukkua, syödä riittävästi. Saunon ja peseydyn muutaman kerran viikossa, paljon istuskelen ja tuijotan ikkunasta ulos luontoon. Joskus käyn kävelyllä. Vähitellen huomaa kuinka toipuminen alkaa, parasta on tajunnanvirta joka kuljettaa hiljaisuudessa yhä syvemmälle omiin ajatuksiin. Se on ihanaa.

Aikaa vie, viikkoja ja kuukausia, mutta on kaiken sen arvoista.

Ihana kuulla toisen ihmisen toipumisesta, onneksi olet hyvällä tiellä. Tuohon täytyy itsekin tähdätä.

Paljon hyvää eteenpäin!

Ap

Voi viedä vuosia, että paranee tai voi olla ettei parane koskaan, mutta tauko sinun tulee ehdottomasti pitää ja saada sairaslomaa ja lääkkeet.

Vierailija kirjoitti:

Voi viedä vuosia, että paranee tai voi olla ettei parane koskaan, mutta tauko sinun tulee ehdottomasti pitää ja saada sairaslomaa ja lääkkeet.

Mun on pakko parantua. Itken vaikka vuoden putkeen jos se saa tunteeni käsitellyksi.

Ihan sama kunhan saan itseni takasin, ainakin siihen kohtaan ennen kuin tapasin tuon miehen. Olisin ylpeä ja rakastava itseäni kohtaan. Se on tavoitteeni. Sitten työt ja muu elämä.

Nyt en halua muuta kuin "sammua" hetkeksi tästä ulkoisesta maailmasta ja mennä syvälle sisälleni hakemaan ratkaisua ja korjaamaan tämän kipukohdan, jota olen oirellut jo reilun yli kymmenen vuotta ja josta ongelmat lähtivät lumipalloefektin lailla vyörymään. Päätän olla sisukas ja itsekäs tämän asian kanssa, muuten olen seuraavan kymmenen vuoden aikana joko pahasti alkoholisoitunut, työtön ja syrjäytynyt tai kuollut.

Pakko vain tehdä nyt jotain tälle, haluan oman elämäni. Haluan ajatella, että teen nyt töitä itseni kanssa ja tulevaisuudessa voi odottaa jotain sellaista hyvää, josta en osaa uneksiakaan vielä.

Olen jo menettänyt niin paljon, että on selvää, että nyt on aika pysähtyä ja katsoa miksi tämä kaikki on tapahtunut.

Ap

Sinun täytyy pitää taukoa kaikista stressaavista asioista. Näin paraneminen alkaa pikkuhiljaa

Kyllä. Paras päätökseni oli antaa elämän "romahtaa", päästää siis irti niistä asioista, joita olin tehnyt, koska toiset niitä arvostivat. Olin kurkkuani myöten täynnä huonoa oloa ja esittämistä, että muka hyvin menee. Ainoa, mikä mua enää kiinnosti, oli parantua traumoistani. Sen arvokkaampaa tietä en olekaan kulkenut. Vaikeaa on ollut, mutta kummasti on myös oikealla hetkellä tullut vastaan niitä kantavia tekijöitä, joiden olemassaoloonkaan en ennen luottanut yhtään. Hyvä siitä tulee, ap. Halaus sinulle.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Paras päätökseni oli antaa elämän "romahtaa", päästää siis irti niistä asioista, joita olin tehnyt, koska toiset niitä arvostivat. Olin kurkkuani myöten täynnä huonoa oloa ja esittämistä, että muka hyvin menee. Ainoa, mikä mua enää kiinnosti, oli parantua traumoistani. Sen arvokkaampaa tietä en olekaan kulkenut. Vaikeaa on ollut, mutta kummasti on myös oikealla hetkellä tullut vastaan niitä kantavia tekijöitä, joiden olemassaoloonkaan en ennen luottanut yhtään. Hyvä siitä tulee, ap. Halaus sinulle.

Kiitos ♥ tämä oli hienoa kuulla.

Tuota tietä aion itsekin käydä.

Olen nyt siinä tilanteessa, että asiat ovat vain kulminoituneet siihen, että kaikesta vuosien pakenemisesta olen päätynyt umpikujaan, monella elämäni osa-alueella. Tästä ei ole muuta tietä kun tehdä muutos ja jättää kaikki muiden mielipiteet pois kokonaan, ehkä siitä avautuu tie eteenpäin, taaksepäinkään en voi enää mennä koska se on tuhoavaa, koettu useaan kertaan. Elän nyt omaa elämääni ja käyn läpi tämän, otan sen avun vastaan ja käsittelen asiani, rukoilen ja toivon, että minun eheytymisen tieni alkaa nyt ja kestän kaiken tuskan joka lopulta parantaa.

Kaikki saa nyt jäädä.

Tapanani on hävetä itseäni, ajattelen jopa vanhempiani, kuinka pettyvät minuun kun "luovutan", vaikka olen aikuinen. Ovat itse kyllä alkoholisteja, joten ei pitäisi välittää. Enkä enää aiokaan.

Keskityn vain itseeni nyt, minulle aivan sama mitä minusta enää ajatellaan. Tiedän jossain syvällä sisälläni, että minun on käytävä tämä läpi.

Hyvää sinun jatkoosi myös!

Ap

Minua pahoinpideltiin ja se jatkuu koulussa, joten ei edes pysty menemään sinne. Porukassa on ihmisiä, jotka ovat väittäneet minua sairaaksi siitä asti, kun olen ollut lapsi. Jos otan taukoa, ei tarvitse saada aivovammaa heistä eli ei ole huonoa omaatuntoa. He ovat kaikkialla. Täyttä rupusakkia.

Minun vainoajani ovat "huolissaan" ja haluavat "auttaa" niin, että ensin pahoinpitelevät minut sairaaksi ja sitten itse neuvovat minua hakeutumaan hoitoon.

Mulla auttoi pieni paussi, mutta kaikella on aina kääntöpuolensa. Syrjäydyin tosiaan enemmän ja joitankin hyviä ystävyyssuhteita on mennyt pilalle.  Se, että on ollut kiltti ja mielyttävä on myös tuonut paljon hyvää elämään, siitä huolimatta että on ollut tuskallista olla sellainen. Eihän se varmasti mikään ideaali tilanne ole, siksi kannattaakin siis miettiä, millä tavalla voi olla kiltti ja toteuttaa sitä omaa arvomaailmaa, mutta samalla kuitenkin pitää ne omat rajat selvinä.

Vierailija kirjoitti:

Minun vainoajani ovat "huolissaan" ja haluavat "auttaa" niin, että ensin pahoinpitelevät minut sairaaksi ja sitten itse neuvovat minua hakeutumaan hoitoon.

Täällä emme voi auttaa noin akuuttiin tilanteeseen. Sinun täytyy soittaa ja kertoa tuo virkavallalle. Ole siis poliisiiin yhteydessä, menen terveyskeskukseen ja hae apua, nyt.

Mulla on ollut elämä paussilla viimeiset 10 vuotta masennuksen takia. 

up

Kylläpä kuulostaa tutulta, huh.

Ite oon päättänyt vihdoin antaa elämän mennä vaan omalla painollaan päin persettä. Ei jaksa enää yrittää

Vierailija kirjoitti:

Onko joku muu uskaltanut vain irrottautua kun ei voi enää muutakaan?

Mua ehkä pelottaa se, että jos sitten tässä käy jotenkin vielä huonommin ja syrjäydyn kokonaan.

Toisaalta en vain pysty olemaan tässä tilanteessa, jotain on tehtävä ja tuntuu, että paras vain käsitellä asiansa ja miettiä vasta sitten.

Ap

Luulin ensin, että joku kirjoittaa täällä minun elämästani....niin tutulta kuulostaa. En kuitenkaan voi ottaa taukoa lasten takia. Turvaverkkoa ei ole, sukulaiset kaukana. Askelia pienentämällä eteenpäin.