Saanko elämän jättää "tauolle" hetkeksi, toipuakseen vain? Olen ihan irrallaan elämästäni masennuksen vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos ♥ tämä oli hienoa kuulla.

Tuota tietä aion itsekin käydä.

Olen nyt siinä tilanteessa, että asiat ovat vain kulminoituneet siihen, että kaikesta vuosien pakenemisesta olen päätynyt umpikujaan, monella elämäni osa-alueella. Tästä ei ole muuta tietä kun tehdä muutos ja jättää kaikki muiden mielipiteet pois kokonaan, ehkä siitä avautuu tie eteenpäin, taaksepäinkään en voi enää mennä koska se on tuhoavaa, koettu useaan kertaan. Elän nyt omaa elämääni ja käyn läpi tämän, otan sen avun vastaan ja käsittelen asiani, rukoilen ja toivon, että minun eheytymisen tieni alkaa nyt ja kestän kaiken tuskan joka lopulta parantaa.

Kaikki saa nyt jäädä.

Tapanani on hävetä itseäni, ajattelen jopa vanhempiani, kuinka pettyvät minuun kun "luovutan", vaikka olen aikuinen. Ovat itse kyllä alkoholisteja, joten ei pitäisi välittää. Enkä enää aiokaan.

Keskityn vain itseeni nyt, minulle aivan sama mitä minusta enää ajatellaan. Tiedän jossain syvällä sisälläni, että minun on käytävä tämä läpi.

Hyvää sinun jatkoosi myös!

Ap

Kiitos 🤍

On inhimillistä välittää siitä, mitä muut meistä ajattelevat. Jossain määrin se on meille elinehto, että tulemme muiden hyväksymäksi. Siitä täytyy vain päästää irti silloin, kun ne muiden ajatukset, odotukset ja ehkä jopa vaatimukset ovat terveydellemme haitallisia. Mä jouduin jopa katkaisemaan välit muutamaksi vuodeksi vanhempiini, jotka pyrkivät sabotoimaan terapiaprosessini. Siihen asti olikin ollut elämäni tärkeimpiä asioita pitää perheemme sairaat kuviot salassa. Tuostakin välirikosta selvisin, vaikka se olikin yksi elämäni kivuliaimpia kokemuksia ja tunsin silloin valtavaa syyllisyyttä. Ei vain ollut enää muita vaihtoehtoja, minun oli pelastettava itseni. Nykyään on taas jonkinlaiset välit vanhempienkin suuntaan mahdolliset.

Kun voit paremmin, voit taas antaa itsestäsi muillekin, jos haluat, ja terveemmällä tavalla kuin aikaisemmin, hylkäämättä itseäsi ja omaa hyvinvointiasi.

Kiitos edelleen kertomastastasi ja tsemppaamisestasi.

Voi olla, että joudun myös jäädyttämään välejä, siinä tapauksessa ainakin jos minua yritetään liikaa painostaa tai kuulen vähättelyä tilanteestani. Toisaalta meillä on myös paljon perheessä noita piiloon tungettuja asioita, joita ei saanut käsitellä. Minusta tuli läheisriippuvainen, ongelmia oli niin paljon perheemme sisällä, ettei vanhempani osanneet itsekkään käsitellä ja viina vei. Ymmärrän sen enkä ole vihainen mutta luulen, kun alan itse käsittelemään asioita kunnolla, niin etäisyys tulee olemaan vääjämättä hyväksi, sillä tarvitsen oman tilan ja rauhan näiden asioiden käsittelemiseksi persoonassani.

Ilman, että minua yritetään hiljentää tai vähätellä. Saatika, että minun tulee olkapäänä heille, senkin tulee loppua joksikin aikaa.

Olit rohkeas ja tärkeän vaiheen käynyt elämässäsi. Onneksi nyt on asiat paremmin.

Ap

Kirjoittelen tänne nyt kuulumisiani varmaan alkuun päivittäin itselleni osana prosessia. Ehkä myöhemmin viikottain.

Tämä vain on yksi voimavara, päässä on niin paljon monenlaisia asioita, että tämä rauhoittaa hetkellisesti.

Tänään heräsin "jo" yhdeksältä. Jaksoin tiskata eilen likoon laittamani tiskit ja kävin suihkussa. Kohta pitäisi käydä siellä kaupassa ja jaksaa laittaa jotain ruokaa muutamaksi päiväksi.

Ahdistaa ihan helvetisti välillä. Sitten taas turta olo ja hieman toiveikas, ja hoen, että antaa ajan nyt vain kulua ja että minun on pakko nyt vain kestää tämä yksin oleminen ja kaikenlaiset tunteet.

Haikailen välillä, että pääsisin miehen luo. En miehen vuoksi vaan en kestä olla tässä asunnossani enkä tätä hyödyttömyttääni, täällä minun on pakko vain kohdata asiat. Se joskus hieman pelottaa kun ei voikaan paeta enää omaa tilannettaan.

En kuitenkaan kestä sitä painostavaa ilmapiiriä joka siellä olisi, en enää kestä sitä vähättelyä ja haukkumista, suoranaista ivailua ja halveksuntaa sekä hurmaamista, ja sitten kodinkoneena pitämistä. En jaksa enää sitä.

Koko elämä tuntuu aivan epätodelliselta kun mietin tämän kahden maailmani väliä. Minä yksilönä ja toinen maailmani miehen toisena kätenä, minulle persoonana ei ollut siellä tilaa vaan joudun tukahduttamaan itseni.

Pakko pysyä vahvana vain ja muistaa, miksi olen tässä tilanteessa nyt.

Onneksi terveydenhoitaja vastasi ja kertoi ymmärtävänsä tilanteeni. Sairausloman myöntää jos joku siitä haluaa todisteen. Rivien välistä ymmärsin kuitenkin, että riittää, että olen hakenut apua ja ilmoittanut asioistani eikä tarvitse miettiä nyt muita asioita.

Onneksi pääsen huomenna keskustelemaan, voisin miettiä mitä asioita otan siellä esille, jotka ovat oleellisia tässä toipumisessa ja hoidon suunnittelussa.

Ap

Hyvä ap, että otat nyt vastuun toipumisestasi.

Nyt on aikasi tullut pysähtyä ja miettiä elämällesi rakentavaa ja kestokykyistä suuntaa.

Muista, että jonain päivänä helpottaa mutta sinun on nyt vain keskityttävä itsesi hoitamiseen, päihteettömyyteen ja hoitoon sitoututumiseen. Joskus voi tuntua ylitsepääsemättömältä mutta se kuuluu prosessiin.

Paljon voimia sinulle!

Kyllä. Ei sinulla taidakaan olla voimavaroja kaiken pyörittämiseen, joten se on ainoa viisas teko. Se,että pysähdyt, keskityt itsesi (ei velvollisuuksien tai puitteiden)kuntoon saamiseen, ja hoidat itseäsi ja sairauttasi, on keino päästä eteenpäin. Ei se ole epäonnistumista.

Onnea matkaan!

Hyvä että kerrot rehellisesti itse omasta tilanteestasi. Itse tiedän tapauksen missä täysin vieraat ihmiset ovat diagnosoineet erään, jonka kanssa eivät ole kertaakaan jutelleet ja vähänn niinku salaa sitten yritetään jotain "parannusta".

Kiitos tuesta ♥

Olen saanut jopa siivottua ihan kunnolla, tasot kiiltävät ja lakanat vaihdan. Pyykit kerätty lattialta. Keitto on valmistumassa.

Tänään siis parempi päivä onneksi.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kiitos tuesta ♥

Olen saanut jopa siivottua ihan kunnolla, tasot kiiltävät ja lakanat vaihdan. Pyykit kerätty lattialta. Keitto on valmistumassa.

Tänään siis parempi päivä onneksi.

Ap

Muista silti, että hyviä päiviä toipumisessa ei mitata kodin siisteydellä. Enemmänkin tavoittele sitä, että olet itseesi tyytyväinen silloinkin kun et jaksa hoitaa kaikkea just "oikein". Mutta toki,jos siivoukseen on aikaa itsesi hoitamisen jälkeen, niin tuleehan siitäkin kiva olo. Mutta se ei ole se mittari!

Käsitätköhän tuota uhriutumistasi itse ollenkaan? Pätevä terapeutti tai muu ammattilainen kykenee kyllä ottamaan sellaisen vastaan, mutta ymmärrät ehkä jollain tasolla että anonyymillä keskustelupalstalla monella "tavan tallaajalla" menee yksinkertaisesti hermot läheisriippuvaisen juttuihin. Yksi pahimmista koukuista mitä on, hyvä jos olet ottamassa vastuun elämästäsi ja hakenut apua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos tuesta ♥

Olen saanut jopa siivottua ihan kunnolla, tasot kiiltävät ja lakanat vaihdan. Pyykit kerätty lattialta. Keitto on valmistumassa.

Tänään siis parempi päivä onneksi.

Ap

Muista silti, että hyviä päiviä toipumisessa ei mitata kodin siisteydellä. Enemmänkin tavoittele sitä, että olet itseesi tyytyväinen silloinkin kun et jaksa hoitaa kaikkea just "oikein". Mutta toki,jos siivoukseen on aikaa itsesi hoitamisen jälkeen, niin tuleehan siitäkin kiva olo. Mutta se ei ole se mittari!

Niin, tämä on totta. Parempi päivä kuitenkin.

Tiedän kun olen hetken aikaa yksin ja olen levännyt, stressi alkaa tasapainottumaan niin tiedän, että romahdan hetkellisesti. En nyt manaa tuota itselleni vaan on vain tunne siitä, että tunteet tulevat vyöryämään ja voimat ovat hyvin koetuksella. Nyt vielä hengitän ja yritän vain olla hiljaa, kuulostella ja antaa luvan koko keholleni.

Tässä muutaman kuukauden aikana olen yksin ollessani olen kokenut todella kivuliaita tuskan hetkiä, tuntuvat kipuna ympäri kehoa ja itken vuolaasti, yöt mennyt valvoen ja synkissä oloissa. Sitten olen taas lähtenyt pakenemaan noita olotiloja, tällä kertaa en pakene. Annan luvan ja olen itsekseni.

Ap

Tänäänkin on ollut ihan hyvä päivä.

Ainakin sen jälkeen kun pääsin keskustelemaan. Se avasi näkökulmia ja antoi luottamusta tulevaan, että ehkä minä todella vielä selviän.

Olen kiitollinen, että hain apua ja että saan pysähtyä. Minulla on tunne, tai ainakin toiveikas ajatus siitä, että jonain päivänä löydän jälleen itseni, entistä eheämpänä kuin aikaisemmin.

Haluan alkaa jälleen rakastamaan itseäni, sitä pyrin vaalimaan toipumisprosessin aikana.

En kuitenkaan suorita, haluan edetä rauhassa.

Tuo on jo paljon tällä hetkellä, että edes haaveilen ja pyrin tuohon.

Ap

Kun olet paranemisvaiheessa, menet sieltä, missä aita on matalin. Itse olen kroonisesti sairas ja olen tehnyt kaiken mahdollisimman helpoksi yksin asuessa ilman apua. Käytän kertakäyttöastioita niin ei tarvitse tiskata. Pesen kaiken pyykin 1-2 kertaa kuussa ja heitän koneeseen värinkerääjälapun. Olen hankkinut varavaatteita niin paljon, että pärjään pitkiä aikoja pyykkäämättä. Hankin robotti-imurin niin ei tarvitse imuroida. Syön mitä tahansa saan vaan syötyä, erityisesti huonoina kausina. Tilaan kotiin ruokaa ja ostan paljon valmisaterioita (onneksi on varaa tähän). Jos en jaksa pestä hampaita 2 minuuttia, pesen 30 sekunttia, koska mikä tahansa tärkeä tekeminen on paras tehdä edes jotenkuten kuin jättää tekemättä.

Tähän on olemassa ns. Lusikkateoria. Sinulla on päivittäin käytössäsi tietty määrä lusikoita. Joku päivä niitä on 5, joku päivä 10, joskus vaan 2. Mietit kaiken tekemisen sen mukaan, montako lusikkaa se vaatii ja jaottelet tekemisen sen mukaan. Jos tiskaaminen vie 5:stä lusikasta 3, sinulla on enää 2 lusikkaa johonkin muuhun, kunnes olet kulutettu loppuun ja lepäät loppupäivän. Siksi tehdään asioita, jotka parantavat lusikoiden määrää, kuten se, ettei tarvitse tiskata, kun heittää kertakäyttöastiat roskiin, jolloin sulla on enemmän lusikoita käytössä.

Käy läpi kaikki sun elämässä, että montako lusikkaa sulla on ja paljonko ne vievät lusikoita.

Ei tarvitse aina pärjätä, jaksaa ja olla hyvä. Ei kukaan anna sulle mitään erikoispisteitä, elämä kaikkein vähiten, siitä, että jaksoit pärjätä ja väänsit kovasti ja et koskaan levännyt. Sinun arvosi ei riipu siitä, miten jaksat ja miten reippaasti ja hienosti suoriudut siitä ja tästä.

Luonto lepää. Se pyrkii aina säästämään energiaansa ja tekemään kaiken mahdollisimman helpolla. Se on sille ominaista ja me olemme osa luontoa.

Lisäksi sinulla kuulostaa olevan traumataustaa (narsistista ero?). Olisi typerää ajatella, ettei traumaattisten kokemusten jälkeen olisi hajalla ja tarvitsisi apua ja hoitoa. Ei murtuneelle jalallekaan sanota, että kyllä sulla voi juosta ihan normaalisti, mitä siinä kitiset.

Vierailija kirjoitti:

Tänäänkin on ollut ihan hyvä päivä.

Ainakin sen jälkeen kun pääsin keskustelemaan. Se avasi näkökulmia ja antoi luottamusta tulevaan, että ehkä minä todella vielä selviän.

Olen kiitollinen, että hain apua ja että saan pysähtyä. Minulla on tunne, tai ainakin toiveikas ajatus siitä, että jonain päivänä löydän jälleen itseni, entistä eheämpänä kuin aikaisemmin.

Haluan alkaa jälleen rakastamaan itseäni, sitä pyrin vaalimaan toipumisprosessin aikana.

En kuitenkaan suorita, haluan edetä rauhassa.

Tuo on jo paljon tällä hetkellä, että edes haaveilen ja pyrin tuohon.

Ap

Ihana kuulla, ap. Jo se on ollut rakastava teko itseäsi kohtaan, että hait apua.

Jim Carrey on sanonut että masis on sitä että keho tarvitsee deep rest (depressed) kaikesta suorittamisesta ja rooleista.