Uupuminen, burnout ym. ihmisille, joilla ei elämäntaitoa

Hienotunteisuutta ei ole, että pidät todellisen ikävän luonteesi sisälläsi. Se on kaksinaamaisuutta.

tämän kaksinaamaisuuden vuoksi muut pitävät sinua hienona ja empaattisena ihmisenä?

koskien omaa persoonaani. Että olen empatiakyvytön ja huono työtoveri? Jos asiaa kysyttäisiin työtovreiltani, he varmasti pyllähtäisivät pepulleen. Olen todellakin empatiakykyinen, kun siihen on aihetta ja olen erittäin hyvä työtoveri. teen omat työni, autan muita ja tarvittaessa teen heidänkin työnsä. Minä olen se vapaaehtoinen työpaikkallani, jos tarvitaan apua jossain työhön liittyvässä asiassa.

Koskaan en ole sanonut näitä mielipiteitäni työpaikallani ääneen, koska en halua pahoittaa työtoverieni mieltä tai aiheuttaa riitoja. Työpaikka on paikka, missä tehdään töitä kaikkien kanssa eikä siellä arvostella toisia. Tämä foorumi vain tarjosi minulle oivan tilaisuuden purkaa mieltäni. Huomaan myös, että ihan ainoa en näine mielipiteineni ole. Kenties kärjistin, mutta toivon, että jollekulle uupumisen uhkaamalle ihmiselle tämä ketju antaa eväitä lopettaa ylenmääräinen täydellisyyden tavoittelu. Emme voi pienten lasten äiteinä olla täydellisiä vaimoja, äitejä ja työntekijöitä. Kakkujen leipomiseen ja askarteluun riittää aikaa sittenkin kun lapset ovat jo hieman enemmän omillaan.

Kiitos kaikille kirjoittajille.

Ap.

Sekö on kaksinaamaisuutta, että ei kerro, mitä oikeasti ajattelee? Minusta se kyllä on hienotunteisuutta. Sellaset totuudentorvet, jotka kertoo kaiken päin naamaa, koska kyseessä on totuus, ovat todella raivostuttavia työkavereita.

Minullakin käsi vapisee, tulee rumaa käsialaa ja liimaa on joka paikassa. Kakun kuorrutus epäonnistuu.



Silti me ollaan ihan yhtä hyviä kuin muutkin :D Jos ei jopa parempia...

ristiriidassa nämä ap:n kommentit. Ensin hän moittii muita siitä, ettei osata sanoa ei ja seuraavaksi hän valittaa, että niiden uupuneiden työtovereiden työt kaatuvat nyt hänen päälleen. Miksei elämäänsä hallitseva ap osaa sanoa ei niille hänelle siirtyneille töille?

Vaan siitä, että uupumus ei tule yhdessä yössä, vaan kehittyy pitkän ajan kuluessa ja rakentuu pienistä palasista. Ennenkuin voidaan puhua varsinaisesta uupumuksesta, ihminen on jo ollut väsynyt jonkin aikaa. Luulen, että apkin tarkoittaa tässä sitä, että ihmisen tulisi osata asettaa oman jaksamisensa rajat ja karsia jotakin niistä ns.ylimääräisistä velvoitteista ennenkuin koko paketti yhdessä sysää sille sairauslomalle uupumuksen takia.

Mun mielestä nostit ap ihan asiallisesti tämän ilmiön esille ja siitä huolimatta saat todella ihmeellisiä vastauksia. Eihän tässä kyse ole kenenkään empatiakyvystä tai huonosta työilmapiiristä, vaan siitä että ihmiset uupuvat omaa syytään. Ihmisillä on erilaisia tilanteita ja kaikkiin asioihin elämässä ei voi vaikuttaa, mutta ei se silti voi toimia täysin oikeutuksena sille, että yksilö itse vapautuu täysin vastuusta oman uupumisensa suhteen.

Ihminen voi omaa syytään ajautua monenlaisiin tilanteisiin ja silloin ei ole syytä raivota siitä, että saavat yhteisöltään osaksi sääliä. Oikeasti jos ei osaa auttaa, niin silloin kannattaa pitää mölyt mahassaan.

koskien omaa persoonaani. Että olen empatiakyvytön ja huono työtoveri? Jos asiaa kysyttäisiin työtovreiltani, he varmasti pyllähtäisivät pepulleen. Olen todellakin empatiakykyinen, kun siihen on aihetta ja olen erittäin hyvä työtoveri. teen omat työni, autan muita ja tarvittaessa teen heidänkin työnsä. Minä olen se vapaaehtoinen työpaikkallani, jos tarvitaan apua jossain työhön liittyvässä asiassa. Koskaan en ole sanonut näitä mielipiteitäni työpaikallani ääneen, koska en halua pahoittaa työtoverieni mieltä tai aiheuttaa riitoja. Työpaikka on paikka, missä tehdään töitä kaikkien kanssa eikä siellä arvostella toisia. Tämä foorumi vain tarjosi minulle oivan tilaisuuden purkaa mieltäni. Huomaan myös, että ihan ainoa en näine mielipiteineni ole. Kenties kärjistin, mutta toivon, että jollekulle uupumisen uhkaamalle ihmiselle tämä ketju antaa eväitä lopettaa ylenmääräinen täydellisyyden tavoittelu. Emme voi pienten lasten äiteinä olla täydellisiä vaimoja, äitejä ja työntekijöitä. Kakkujen leipomiseen ja askarteluun riittää aikaa sittenkin kun lapset ovat jo hieman enemmän omillaan. Kiitos kaikille kirjoittajille. Ap.

En todellakaan ole mikään ylisuorittaja tai täydellisyyteen pyrkijä. En leivo enkä askartele, teen vain pakollisen ja senkin nykyään niin nopeasti kuin pystyn eli jälki on välillä huonoa. Siltikin töitä on liikaa enkä ehdi keskittyä mihinkään.

Teoriasi, ap, ei siis sovi minuun.

Nämä ketkä ovat edenneet urallaan ja päässeet hyville palkoille, ovat henkilöitä, ketkä osaavat ottaa rennosti, viittaavat kintalla asioille, mitkä voivat olla tärkeitä toisten mielestä. Tuon taidon kun osaisi, niin ehkä ei itsellänikään olisi näitä uupumisen oireita. Hällä väliä jos jotkut työt jää tekemättä, mitähän siitäkin tulisi.

Mutta minulle tuli mieleeni eräs entinen opiskelukaverini. Me saimme eräällä kurssilla tehtäväksi ryhmätyön, jonka me kolme opiskelijaa jaoimme yhdessä kolmeen osaan. Jokainen teki siis oman osuutensa. Mutta tälle yhdelle ei riittänyt se että muut tekivät omansa, kun kokosimme ryhmätyötä tämä henkilö teki minun ja toisen opiskelijan työn uudelleen. Hän siis muokkasi minun tekstini ja kirjoitti sen kokonaan uusiksi. Hän korjasi lauseita, poisti niitä ja lisäili omiaan. Vedin ihan totaalisesti herneet nenääni, mutta en osannut sanoa mitään, kiltti tyttö kun olen niin lähdin vain meneen. Jätin hänet tekemään yksin. Puoli vuotta tästä tämä samainen kaveri paloi loppuun ja joutui mielisairaalaan. Hän valitti kavereilleen että kun hän joutuu tekemään kaiken ja kaikki vain käyttävät häntä hyväkseen... Ja nyt hyvät lukijat, kommentoikaa kenen syy oli tämän henkilön loppuun palaminen?

mutta luultavasti "tämän henkilön" äiti tai isä tai molemmat vanhemmat.



"Tämä henkilö" on kuin minä. Toinen vanhemmistani ei ole koskaan tyytyväinen mihinkään mitä teen. Loppuunpalaneena ja väsyneenä hänen vaatimustensa takia hän vieläkin sättii minua ja vaatii enemmän. Koko ikäni olen saanut kuulla olevani tyhmä, saamaton, laiska jne. jne. Siis oma vanhempani on puhunut minulle aina näin. Ei ole koskaan kannustanut, kehunut, sanonut rakastavansa. En muista hänen halanneen minua koskaan.



Kärsin kouluajat kiltin tytön syndroomaa, tein yliunnollisesti kaiken ja varmuuden vuoksi vielä enemmän. Yliopisto-opiskeluissa vasta aloin kompuroida, paloin totaalisesti loppuun ja meinasin minäkin menettää mielenterveyteni.



Minut on tämän vanhempani taholta niin pahasti aivopesty, että syytän itseni kaikesta mahdollisesta. En ole koskaan itseeni tyytyväinen. Eilisessä palaverissa en antanut muille suunvuoroa vaan haukuin oma-aloitteisesti itseni ja panokseni työhön.



Vasta kävellessäni pois kokouksen jälkeen ymmärsin miksi käyttäydyin siten ja miten minä itse olen itseni este.



Katkaisisin mielelläni välit tähän vanhempaani kokonaan itseni takia jos pystyisin, mutta valitettavasti en voi - pelkään ettei hän kestäisi sitä ja haluan lapsilleni isovanhemman. Hän ei ole mieleltään terve, muuta syytä en käytökselleen löydä.

Kyllä se tosiaan taitaa olla niin, että uupuneet uupuvat juuri siksi, että syyttävät itseään. AP:t porskuttavat, koska syyttävät muita.

kuusi lastani ovat vielä pieniä. Katsos lasten kanssa voi tehdä yhdessä!

koskien omaa persoonaani. Että olen empatiakyvytön ja huono työtoveri? Jos asiaa kysyttäisiin työtovreiltani, he varmasti pyllähtäisivät pepulleen. Olen todellakin empatiakykyinen, kun siihen on aihetta ja olen erittäin hyvä työtoveri. teen omat työni, autan muita ja tarvittaessa teen heidänkin työnsä. Minä olen se vapaaehtoinen työpaikkallani, jos tarvitaan apua jossain työhön liittyvässä asiassa. Koskaan en ole sanonut näitä mielipiteitäni työpaikallani ääneen, koska en halua pahoittaa työtoverieni mieltä tai aiheuttaa riitoja. Työpaikka on paikka, missä tehdään töitä kaikkien kanssa eikä siellä arvostella toisia. Tämä foorumi vain tarjosi minulle oivan tilaisuuden purkaa mieltäni. Huomaan myös, että ihan ainoa en näine mielipiteineni ole. Kenties kärjistin, mutta toivon, että jollekulle uupumisen uhkaamalle ihmiselle tämä ketju antaa eväitä lopettaa ylenmääräinen täydellisyyden tavoittelu. Emme voi pienten lasten äiteinä olla täydellisiä vaimoja, äitejä ja työntekijöitä. Kakkujen leipomiseen ja askarteluun riittää aikaa sittenkin kun lapset ovat jo hieman enemmän omillaan. Kiitos kaikille kirjoittajille. Ap.

lähin esimieheni oli manipuloiva narsisti. En tosin tajunnut sitä vuosiin, vaan ajattelin hänen olevan pelkästään valovoimainen, ihailtu, älykäs innovaattori. Ja kun olin kerran hänen mielisuosioonsa päässyt, niin vuosien ajan palvelin häntä kieli ruskeana ja paistattelin hänen suosiossaan.



Lankesin tähän ansaan osittain siksi, että olen luonteeltani tunnollinen, kiltti, täydellisyyttä tavoitteleva idealisti. Ja tekemämme työ liittyi nimenomaan tiettyyn maailmanparannusideologiaan, jonka keskellä minun oli helppo antaa kaikkeni.



Olihan se pudotus aikamoinen, kun tajusin eläneeni kuplassa ja antaneeni vuosia elämästäni ihmiselle sekä asialle, jolla ei lopulta edes ollut hirveästi katetta.



Mutta jos jotain olen kokemuksestani oppinut niin sen, etten tuomitse yhtäkään uupuvaa ihmistä. Uupumisen prosessi on todella moniuloitteinen eikä selity ap:n yksinkertaistavilla esimerkeillä kuten sillä, että uupunut on askarrellut kotona liikaa joulukortteja.

Tuollaiset sisäpirulliset ihmiset ovat lähellä oleville ihmisille pahasta! Ole hyvä ja kerro seuraavana työpäivänä avoimesti työtovereillesi mitä ajattelet rehellisesti. Tule sitten kertomaan minkälaisena sinua pitävät. Muista, jos joku päivä huomaat uupuneesi, mieti että tuliko pestyä joskus vessanpönttä kerran liikaa vai tuliko joulun alla käytyä liikaa joululahjaostoksilla.

uupumuksen syyt ja kokonaiskuva kun on yksilöllinen ja kahta samanlaista tapausta tuskin on.

Mielestäni Ap:n näkemys on ymmärrettävä JOS puhutaan vain hänen esittämänsä kaltaisesta uupumistapauksesta, eli yksilö haluaa elää täydellisyyttä tavoitellen joka saralla ja tekee vielä paljon ylimääräistäkin, jonka siis on sanonut ja tuonut esiin ylimääräisenä (jollekinhan ylimääräiset asiat ovat henkireikiä, mutta ei siis tässä nimenomaisessa kapeassa yksittäistapauksessa). Kyseinen yksilö on ap:n mukaan myös tuonut esiin että ottaa lisätaakkaa motiivinaan saada lisäkiitosta tai muita etuja, esimerkiksi edetäkseen urallaan. Kun ap:n kuvaama yksilö sitten uupuu, on hän kertonut ap:lle uupuvansa juuri näiden lisätaakkojensa vuoksi ja mitoittaneensa voimansa väärin. Ap on siis ilmeisen varma ettei kyse ole vaikkapa yllättävästä puolison kuolmasta tai omasta sairastumisesta tai vastaavasta yllättävästä asiasta, vaan vain virhearviosta, josta sitten koituu harmia hänelle kun joutuu tekemään voimansa väärin mitoittaneenkin työt. Tällöin ymmärrän hyvin hänen ärsyyntymisen, vähän sma kuin yli varojen otettu pankkilaina josta ajattelee että maksan jos jaksan ja jollen nyt jaksakaan niin maksakoon takaajat.



Ongelma tässä ketjussa tuntuisi olevan siinä että ap ilmoittaa olevansa ärsyyntynyt tällaiseen uupumustapaukseen ja hänen tapansa kuvata asia antaa ymmärtää ettei muunlaisia uupumussyitä olekaan, vaan että uupumus on hänen esityksensä mukaan aina seuraus voimien väärin mitoittamisesta. Mielestäni hänellä on hyvin kapea näkemys kuten on jo moneen kertaan tullut esille, sillä vaikka mitoittaisi voimansa hyvinkin tarkasti ja hyvin, voi elämäntilanne muuttua äkillisesti esimerkiksi avioeron myötä. Se on elämää ja elämään kuuluu että välillä pitää auttaa ja jakaa toisten taakkoja silloin kun kaverilla ei mene niin hyvin, sama koskee työpaikkoja.

Mitä tulee puurtamiseen rividuunarina, niin en näe mitään ihailtavaa tai päähän taputeltavaa siinä ettei ihminen etene tai ole kehittymishaluinen, luuserina pidän sellaista.

Jos jo nyt tekee vain ns pakolliset asiat ja silti huomaa uupuvansa taakan alle, mitä silloin pitää tehdä?

Vaan siitä, että uupumus ei tule yhdessä yössä, vaan kehittyy pitkän ajan kuluessa ja rakentuu pienistä palasista. Ennenkuin voidaan puhua varsinaisesta uupumuksesta, ihminen on jo ollut väsynyt jonkin aikaa. Luulen, että apkin tarkoittaa tässä sitä, että ihmisen tulisi osata asettaa oman jaksamisensa rajat ja karsia jotakin niistä ns.ylimääräisistä velvoitteista ennenkuin koko paketti yhdessä sysää sille sairauslomalle uupumuksen takia.

Mun mielestä nostit ap ihan asiallisesti tämän ilmiön esille ja siitä huolimatta saat todella ihmeellisiä vastauksia. Eihän tässä kyse ole kenenkään empatiakyvystä tai huonosta työilmapiiristä, vaan siitä että ihmiset uupuvat omaa syytään. Ihmisillä on erilaisia tilanteita ja kaikkiin asioihin elämässä ei voi vaikuttaa, mutta ei se silti voi toimia täysin oikeutuksena sille, että yksilö itse vapautuu täysin vastuusta oman uupumisensa suhteen.

Ihminen voi omaa syytään ajautua monenlaisiin tilanteisiin ja silloin ei ole syytä raivota siitä, että saavat yhteisöltään osaksi sääliä. Oikeasti jos ei osaa auttaa, niin silloin kannattaa pitää mölyt mahassaan.

Kaikille ihmisille työ ei ole henki ja elämä. Tällaisten ihmisten elämässä on monesti paljon muutakin sisältöä. Pidä sinä luuserina vain, säälittävää.

. Mitä tulee puurtamiseen rividuunarina, niin en näe mitään ihailtavaa tai päähän taputeltavaa siinä ettei ihminen etene tai ole kehittymishaluinen, luuserina pidän sellaista.

itselläkin kolme lasta, opiskelu ja työ, eikä merkkiäkään uupumuksesta...ollut koskaan. Tukijoukkoja ehkä olisi, mutta miksi rasittaisin muita kun pärjään itsekin loistavasti.



Burnoutit ja masennukset ovat nykyajan muoti-ilmiö.

ja sitä osataan hoitaan. Kuten montaa muutakin asiaa tänä päivänä. Katsos tieto on lisääntynyt tässäKIN asiassa.

itselläkin kolme lasta, opiskelu ja työ, eikä merkkiäkään uupumuksesta...ollut koskaan. Tukijoukkoja ehkä olisi, mutta miksi rasittaisin muita kun pärjään itsekin loistavasti. Burnoutit ja masennukset ovat nykyajan muoti-ilmiö.

Toivottavasti sinun ei tarvitse koskaan huomata.

itselläkin kolme lasta, opiskelu ja työ, eikä merkkiäkään uupumuksesta...ollut koskaan. Tukijoukkoja ehkä olisi, mutta miksi rasittaisin muita kun pärjään itsekin loistavasti.

Burnoutit ja masennukset ovat nykyajan muoti-ilmiö.

Toivottavasti sinun ei tarvitse koskaan huomata.

itselläkin kolme lasta, opiskelu ja työ, eikä merkkiäkään uupumuksesta...ollut koskaan. Tukijoukkoja ehkä olisi, mutta miksi rasittaisin muita kun pärjään itsekin loistavasti. Burnoutit ja masennukset ovat nykyajan muoti-ilmiö.

itselläkin kolme lasta, opiskelu ja työ, eikä merkkiäkään uupumuksesta...ollut koskaan. Tukijoukkoja ehkä olisi, mutta miksi rasittaisin muita kun pärjään itsekin loistavasti. Burnoutit ja masennukset ovat nykyajan muoti-ilmiö.