Uupuminen, burnout ym. ihmisille, joilla ei elämäntaitoa

minulla on todella suuri perhe, mieheni on kuollut ja perheessä on yksi pitkäaikaissairaskin. En tosiaan jaksa tuntea sympatiaa niitä kohtaan, jotka uupuvat, kun eivät jaksa tehdä kaikkea nyt ihan viimeisen päälle, ja heillä ei kuitenkaan ole minkäänsortin todellisia ongelmia elämässä.

Mina olen juuri tuollainen ylisuorittaja toissa. Nautin tyon tarjoamista haasteista, mutta ymmarran myos, etta kaytan tyota omien ongelmieni peittamiseen. Kun vasyttaa tarpeeksi, ei jaksa kasitella omaa syopaansa, hyvan ystavan itsemurhaa eika parisuhteen ongelmia. Tyo turruttaa tunteet. Joku voisi sanoa, etta hukutan tunteeni tyohon. Vahan niinkuin alkoholisti viinaan. Enka vaita, etta se olisi tervetta, mutta olen mieluummin riippuvainen tyosta kuin alkoholista.

Jostain syystä et vain halua ottaa niistä onkeesi. Emme me ole loukkaantuneita, mutta fakta nyt vain on, että näemme tämän asian paljon laajemmin kuin sinä. Työuupumus on huomattavasti moniulotteisempi ongelma kuin miten sinä sen esität. Yksittäistapauksissa pääsyy voi olla ihmisen liiallinen yrittäminen, mutta valitettavan usein taustalla on esim. sairas työyhteisö ja työntekijöiden suoranainen hyväksikäyttö ja manipulaatio.



Minä voin ainakin palata asiaan huomenna, jos edes yrität nähdä, mitä olemme yrittäneet sanoa. Jos et suostu, on tästä turha vääntää enempää.



p.s. mistä lähtien sinä olet maksanut muiden ihmisten veroja? :D

Voi olla esim. niin, että uupunut on saanut kotoaan sen mallin, ettei saa olla väsynyt. Vanhemmat ovat ehkä opettaneet, että työt pitää tehdä ennen kuin voi levätä. Esim. mulle äitini sanoi, että ovathan äidit ennenkin jaksaneet, miksi et sitten sinä. Joku voi käsittää sen lohdutukseksi, mutta mä käsitin sen niin, että mun pitää vain jaksaa tehdä kaikki asiat, jotka pitääkin tehdä eikä valittaa eikä pyytää apua keneltäkään.



Siis mut on kasvatettu sillä tavalla väärin. Kestää jonkin verran aikaa oppia siitä pois.



Kun lapseni meni kouluun ja sai kokeesta yhdeksän ja puoli, niin äitini sanoi, että vielä on parantamisen varaa, kun ei tullut kymppiä. Silloin mua suututti, koska noinhan hän oli mullekin sanonut, eikä semmoisesta leukailusta mitään hyvää seuraa.

Meillä on töissä välillä joku mentaalilomalla ja kaikille näille ihmisille on yhteistä se, että he eivät osaa himmata, kun pitäisi. Jos ihmisellä on kolme pientä lasta, haastava työ ja paljon matkustava mies, pitää osata tehdä vain pakollinen. Jos kotona kaiken oltava tiptop, lasten oltava tiptop kammattuja ja puettuja ja töissä kaikki tiptop ja itsekin vielä tiptop, kuvio ei onnistu pidemmän päälle. Jostakin on pakko luopua ja katsottava sormien lävitse eikä ainakaan haalittava itselleen vielä lisähommia ja uusia tavoitteita. Tärkeä taito elämässä on osata priorisoida. En jaksa sympatiseerata ihmisiä, jotka eivät itse ymmärrä, miten toimia tilanteessa, johon itse osin ainakin syypää.

Kolmen vilkkaan lapsen työssäkäyvä äiti, jonka mies aina töissä, eikä uupumisesta tietoakaan, mutta pullanmuruja on lattialla...

Todella rankkaa yleistämistä ja ilmiöiden yksinkertaistamista. Mietipä ap, miksi reagoit aiheeseen noin voimakkaasti? Jospa kiellät väsymyksen merkit itsessäsi? Et salli herkkyyttä?

ei näe päälle päin Ap-hyvä, kuten moni on edellä sanonut. Olisikin maailma niin mustavalkoinen millaisena Ap sen näet. Ratkaisut ongelmiin löytyisivät helposti.



Empatiakyvyn puute on on huonompi juttu ja kertoo sekin omaa tarinaansa ihmisestä. Kehitettävää riittää Ap:lla sillä osa-alueella runsaasti. Pullanmuruista todellakin viis.



Tsemppiä Ap:lle elämässään.

joka on pitkälti perinnöllinen, mutta mihin myös etenkin varhaislapsuuden kokemuksilla on vaikutuksensa. Olet varmaan kuullut stressivasteesta ja siitä, mitä Helsingin Yliopistossa vuoden 2009 professoriksi nimetty Liisa Keltikangas-Järvinen on sen kehitymisestä saanut selville. Stressivasteen merkitys ihmisen hyvinvoinnille ja jaksamiselle nykyisenkaltaisessa työelämässä on merkittävä. Stressivasteella samoin kuin ihmisen kiintymyyssuhteen laadulla on merkityksensä ihmisen työkyvylle ja stressinsietokyvylle, samoin kuin fyysiselle terveydelle. Nämä ovat asioita, mihin ihmisen ei voi itse kovinkaan paljoa vaikuttaa, sillä kukaan vauva ei voi valita vanhempiaan ja perhettä, mihin syntyy.



Työhyvinvoinnille on vaikutusta myös muilla kuin ihmisen henkilökohtaisilla ominaisuuksilla, mitä täällä onkin tuotu jo moneen otteeseen esille.



Ap, ikävä kyllä et kuulosta ihmiseltä, joka lisää työyhteisön hyvinvointia tai vaikuttaa positiivisesti ympäristöönsä.

ei voi olla ainakaan minun työkaverini. En ikinä haluaisi noin mustavalkoista ihmistä työyhteisööni. Raivostuttaa ihmiset jotka ajattelevat tietävänsä toistenkin ongelmat paremmin kuin toiset ihmiset itse tietävät.

mielipiteistä ei vakuuta minua. Osa niistä puhuu ihan eri asiaakin kuin minä.



Tiedän, että ihmisillä on murheita (niin on minullakin), erilainen tausta, erilainen kasvatus, erilainen stressinsietokyky. Ja en väitä, etteikö saisi väsyä taakkansa alla, mutta sitä en ymmärrä, että ainakin minun työpaikallani nämä väsyjät ovat olleet aina niitä ylisuorittajia. He ovat niitä, jotka iltatolkulla askartelevat joululahjoja ja itsetehtyjä kortteja kaikille työkavereille, he järjestävät työilmapiiriä kohottavia tempauksia, he ilahduttavat kahvihuonetta omatekoisille kakuilla jne. En tiedä, mikä heidän motiivinsa tähän kaikkeen on. Päteminen muiden silmissä? Pomon silmissä? Kiitoksen kerjääminen? Minusta sellaisen ihmisen, jolla elämässä on tarpeeksi tiukkaa lastenhoidon, kodin, ihmissuhteiden ja työnkin kanssa, ei todellakaan kannattaisi enää haalia itselleen mitään ylimääräistä! Sitten vasta käytetään energiaa ylimääräiseen, kun muu elämä on hanskassa. KUKA tahansa (myös minä) uupuu taakkansa alle, jos kasvattaa sen liian suureksi.



Ärsyynnyn siis siitä hyssyttelystä ja päähän silittelystä, jota nämä uupujat saavat, kun ovat olleet niin ahkeriakin kaikessa ylimääräisessä. Mutta se ylimääräinen saattaa ollakin se syy koko uupumiseen!



Ap.

Tajuatko, että juuri se joululahjojen askartelu tai kahvihuoneeseen tuotu kakku saattaa olla tekijälleen itselleen todella piristävä asia! Niiden tekeminen voi olla valtavan terapeuttista ihmiselle, joka siitä nauttii! Sitten on tällaisia ap:n kaltaisia ihmisiä, jotka kuvittelee että häneltä kerjätään kiitosta. Hohhoijakkaa! Sinäkö se olet oikea ihminen kertoon, mitä väsyneen ihmisen pitää tehdä ja missä järjestyksessä? Oletko ammattilainen tai samankokenut ihminen kertomaan?

mielipiteistä ei vakuuta minua. Osa niistä puhuu ihan eri asiaakin kuin minä. Tiedän, että ihmisillä on murheita (niin on minullakin), erilainen tausta, erilainen kasvatus, erilainen stressinsietokyky. Ja en väitä, etteikö saisi väsyä taakkansa alla, mutta sitä en ymmärrä, että ainakin minun työpaikallani nämä väsyjät ovat olleet aina niitä ylisuorittajia. He ovat niitä, jotka iltatolkulla askartelevat joululahjoja ja itsetehtyjä kortteja kaikille työkavereille, he järjestävät työilmapiiriä kohottavia tempauksia, he ilahduttavat kahvihuonetta omatekoisille kakuilla jne. En tiedä, mikä heidän motiivinsa tähän kaikkeen on. Päteminen muiden silmissä? Pomon silmissä? Kiitoksen kerjääminen? Minusta sellaisen ihmisen, jolla elämässä on tarpeeksi tiukkaa lastenhoidon, kodin, ihmissuhteiden ja työnkin kanssa, ei todellakaan kannattaisi enää haalia itselleen mitään ylimääräistä! Sitten vasta käytetään energiaa ylimääräiseen, kun muu elämä on hanskassa. KUKA tahansa (myös minä) uupuu taakkansa alle, jos kasvattaa sen liian suureksi. Ärsyynnyn siis siitä hyssyttelystä ja päähän silittelystä, jota nämä uupujat saavat, kun ovat olleet niin ahkeriakin kaikessa ylimääräisessä. Mutta se ylimääräinen saattaa ollakin se syy koko uupumiseen! Ap.

mielipiteistä ei vakuuta minua. Osa niistä puhuu ihan eri asiaakin kuin minä. Tiedän, että ihmisillä on murheita (niin on minullakin), erilainen tausta, erilainen kasvatus, erilainen stressinsietokyky. Ja en väitä, etteikö saisi väsyä taakkansa alla, mutta sitä en ymmärrä, että ainakin minun työpaikallani nämä väsyjät ovat olleet aina niitä ylisuorittajia. He ovat niitä, jotka iltatolkulla askartelevat joululahjoja ja itsetehtyjä kortteja kaikille työkavereille, he järjestävät työilmapiiriä kohottavia tempauksia, he ilahduttavat kahvihuonetta omatekoisille kakuilla jne. En tiedä, mikä heidän motiivinsa tähän kaikkeen on. Päteminen muiden silmissä? Pomon silmissä? Kiitoksen kerjääminen? Minusta sellaisen ihmisen, jolla elämässä on tarpeeksi tiukkaa lastenhoidon, kodin, ihmissuhteiden ja työnkin kanssa, ei todellakaan kannattaisi enää haalia itselleen mitään ylimääräistä! Sitten vasta käytetään energiaa ylimääräiseen, kun muu elämä on hanskassa. KUKA tahansa (myös minä) uupuu taakkansa alle, jos kasvattaa sen liian suureksi. Ärsyynnyn siis siitä hyssyttelystä ja päähän silittelystä, jota nämä uupujat saavat, kun ovat olleet niin ahkeriakin kaikessa ylimääräisessä. Mutta se ylimääräinen saattaa ollakin se syy koko uupumiseen! Ap.

Minusta se on enemmänkin ärsyyntyminen.



Ap.

se vie voimiasi ja sitten et ehkä kohta enää jaksakaan kuten tähän asti!



Ymmärrän ärtymyksesi, MUTTA sorrut puusilmäiseen yleistykseen. Ehkä tosiaan JOISSAKIN tapauksissa kehotus ryhdistäytyä voisi auttaa saamatonta ihmistä, mutta ehkä vain ani harvassa tapauksessa.



Ketjuun on tullut todella hyviä ja syvällisiä argumentteja ja sori vaan, mutta tunnut kylmältä ja kovalta ihmiseltä, koska et edes halua ymmärtää sitä, että ihmiset ovat erilaisia, etkä tosiaan voi tietää muiden elämästä. Hyvä poinnti tuli jo, että myös fyysinen kestävyys vaikuttaa yleiseen jaksamiseen, myös henkiseen.



2

Mun mielestä nostit ap ihan asiallisesti tämän ilmiön esille ja siitä huolimatta saat todella ihmeellisiä vastauksia. Eihän tässä kyse ole kenenkään empatiakyvystä tai huonosta työilmapiiristä, vaan siitä että ihmiset uupuvat omaa syytään. Ihmisillä on erilaisia tilanteita ja kaikkiin asioihin elämässä ei voi vaikuttaa, mutta ei se silti voi toimia täysin oikeutuksena sille, että yksilö itse vapautuu täysin vastuusta oman uupumisensa suhteen.

mutta halusin herättää keskustelua siitä, että on meitä tavallisiakin puurtajia, jotka jaksamme työelämässä ilman sairaslomia mielenterveyssyistä. Me olemme mielestäni sankareita, koska olemme oppineet valitsemaan oikein ja tekemään sellaisia ratkaisuja, että jaksamme töissä ja kannattelemme tätä yhteiskuntaa. Joka puolella vain "ymmärretään" näitä burnout-potilaita ja hymistellään, kuinka se kohtaa erityisesti tunnollisia työntekijöitä. Tunnollisia? Onko se tunnollista, että ei osaa himmata oikeassa kohdassa vaan palaa loppuun? Minusta se on kyvyttömyyttä pikemminkin. Kyvyttömyyttä hoitaa asiansa kohdalleen.

Ap.

itse toimin pitkään yrittäjänä. minulla on vain yksi lapsi ja olen yksinhuoltaja ja vielä nuori sellainen.kun yritykseni kaatui taistelustani huolimatta ja sain niskaani tuhansien velkalastin ja luottotiedot meni,sain burn outin. olenko siis luovuttaja? olet todella empatia-köyhä ihminen ap.

todellakin voi väsyttää ihmisen totaalisesti. Ihminen ei välttämättä tarvitse työpaikallaan kuin yhden ihmisen ympärilleen, joka sairastuttaa toisen ihmisen. Ap:n kaltaiset kylmät ihmiset eivät edistä kenenkään toisen ihmisen jaksamista.

korreloi täysin lisääntyneen kiireen, vaatimusten työssä ja tahdin kanssa. Yhteiskunnasta on tullut kaiken tehokkuuden työntekijöistään puristava mehulinko. Vain vahvimmat pärjäävät.



On sanomattakin selvää, että ihmiset väsyvät. Syyttävää sormea osoittaisin kyllä ihan muuaalle kuin yksittäiseen ihmiseen, työntekijään.



Tahdin pitää hiljentyä ja elämänarvot uusia. Vähemmän kulutusta ja materiaa, tuottamista ja tehokkuutta, onnellisempia ja työssään paremmin jaksavia ihmisiä.



Ap on havainnut ongelman, mutta lähtee purkamaan sitä kyllä aivan väärästä päästä eli painostaa ihmisiä hyväksymään nykyisen oravanpyörän ja sopeutumaan siihen sen sijaan että kykenisi sen kyseenalaistamaan.



"Downshifting" on vastaus ongelmaan - ei pienen ihmisen ajaminen nurkkaan ollessaan jo valmiiksi ahdistunut ja loppu.

Ja se johtunee siitä, ettei ympäristö arvosta häntä ja hänen tekemisiään.

ja se saattaa jonain päivänä läiskäyttää sinunkin nokkasi eteen jotain sellaista, että uuvut, vaikka luuletkin kaikkea kontrolloivasi;) Sinä taidat ärsyyntyä siitä, että olet itse laiska?

Jostain syystä et vain halua ottaa niistä onkeesi. Emme me ole loukkaantuneita, mutta fakta nyt vain on, että näemme tämän asian paljon laajemmin kuin sinä. Työuupumus on huomattavasti moniulotteisempi ongelma kuin miten sinä sen esität. Yksittäistapauksissa pääsyy voi olla ihmisen liiallinen yrittäminen, mutta valitettavan usein taustalla on esim. sairas työyhteisö ja työntekijöiden suoranainen hyväksikäyttö ja manipulaatio.

Minä voin ainakin palata asiaan huomenna, jos edes yrität nähdä, mitä olemme yrittäneet sanoa. Jos et suostu, on tästä turha vääntää enempää.

p.s. mistä lähtien sinä olet maksanut muiden ihmisten veroja? :D

Paitsi toi, että ap maksaa muiden veroja :P

Mä en kanssa oikein ymmärrä sitä, että on niin kovin hienoa tehdä kaikki täydellisesti ja uuvuttaa itsensä sitten. Siis, en usko, että kukaan tekee sitä tarkoituksella. kyllä multa riittää myös empatiaa näitä ihmisiä kohtaan. Mun empatiani ei kuitenkaan näy sillä tavalla, että mä ääneen säälittelisin "voivoi, kun sillä on ollut niin rankkaa ja se sitten väsyi". Paskat... mä en usko, että tuo auttaa ketään.

Mä olen myös tehnyt 15h työpäiviä (vieläpä 8h palkalla) ja pidempiäkin, syystä että kollega jäi pitkälle uupumussairaslomalle (tehtyään tasan 8h työpäiviä).

Huonoa esimiestoimintaa oli tietenkin se, että tälle uupuneelle ei palkattu määräaikaista sijaista, mutta toisaalta... sairasloman pituus oli aluksi 3kk, joten se aika olisi melkein mennyt uutta opettaessa. Minä osasin hommat... En voinut tietää, että tämä työkaveri onkin pois pitkälti toista vuotta.

Noh, mun pointti on kuitenkin se, että

KOSKAAN kukaan ei puhu niistä ihmisistä, jotka tekevät työnsä hyvin (uupumatta) ja hoitavat kodin, parisuhteen ja muut. Tämä yhteiskunta on vaan rakennettu niin, että tuollaisia ihmisiä ei pidetä yhtään minään... pitää olla joko superkylmä uraohjus tai sitten uupunut.

Hyvänä esimerkkinä tuo toinen ketju, jossa äiti valittaa, kun ei saa apua... aivan... sitä apua ei saa, ennenkuin oikeasti homma on karahtanut kiville.

Eli... mun pitkän ja sekavan selityksen taustalla on se, että ihmisten (ja yhteiskunnan) olisi opittava myös arvostamaan niitä, jotka tosiaan tekevät duunia sen koko ajan eläkeikään asti.

Mun mielestä se tutkimus, jossa alle kolmekymppiset jo sanoivat, että eivät kestä työelämässä enää kauaa uupumatta, oli todellakin pelottava.

Sitä en siis sano, etteikö olisi suotavaa auttaa ja tukea näitä uupuneita... mun mielestäni pitäisi panostaa kuitenkin enemmän siihen ennakointiin.

"kärsi, kärsi ja kirkkaimman kruunun saat"