Uupuminen, burnout ym. ihmisille, joilla ei elämäntaitoa

yhtä täydellisiä kuin sinä, AP :D

Kyllä näitä ahdistuneita työmyyriä voi sympatiseeerata mutta ei siinä kyllä mitään hohtoa ole elää noin. Olen ajatellut että monesti varsinkin naiset ottavat tuntet mukaan joka ikiseen työsuoritukseen tai tylökaverin sanomiseen, kehittelevät sitten niistä omassa päässään keiton joka yleensä on isompi kuin onkaan. Ja joka lause alkaa sanalla "jos". Jos en siivoa, JOKU pitää minua huonona, jos en tee tätä täydellisesti, JOKU pitää minua huonona jne. Asenteen muutoksella elämästä tulee huomattavasti helpompaa. Ja olen ihan empaattinen ihminen enkä väheksy kenenkään angsteja, ne vaan ovat mielestäni niin turhia ja energiaa vieviä.

mutta empatiakykysi ovat syvältä. Tunne-elämän häiriöt eivät tottele logiikan lakeja, etkä voi tietää esim. ihmisten menneistä traumoista, jotka saattavat haitata "elämänhallintaa".

Yleensä ne joilla on

- hyvät tukijukot eivät uuvu- mummot, kummit, naapurit,

- kunnon koulut ja

- kunnon päivähoito ( =lue= oikeudenmukaiset ja perhettä tukevat) ja

- kunnon puoliso



t. ei uupunut/ kohta 30 v työelämässä

Yleensä ne joilla on

- hyvät tukijukot eivät uuvu- mummot, kummit, naapurit,

- kunnon koulut ja

- kunnon päivähoito ( =lue= oikeudenmukaiset ja perhettä tukevat) ja

- kunnon puoliso

t. ei uupunut/ kohta 30 v työelämässä

Suorastaan olemattomat. Ihan itse kaiken hoidan. Se kyllä totta, että rakastan miestäni ja hän minua.

Silti olen sitä mieltä, että stressiä pitää kestää, oma elämäntilanne pitää ymmärtää ja tehdä kaikki sen mukaan. Ei ole pakko esittää työpaikan aktiivisinta ihmistä, ei ole pakko tehdä koko ajan extraa töissä, jos oma jaksaminen on kortilla. Silloin sanotan kaikelle ei, jos ei jaksa. Meillä nämä uupumislomalaiset ovat juuri niitä, jotka painavat loppuun asti ja kaatuvat saappaat jalassa niin, ettei kukaan edes tiedä heidän kärsineen mistään. Ei tarvitse esittää ja olla parempi kuin on. Kaikki ymmärtävät, jos sanoo, että en pysty, en jaksa. EI tarvitse olla maailman paras kaikessa koko ajan, jos elämä ympärillä tuntuu kaatuvan päälle.

Ap.

täällä yksi uupunut, kuka vasta opettelee "ei":n sanomista. priorisointia on PAKKO tehdä mikäli pienten lasten työssäkäyvänä äitinä aikoo jaksaa. ja omantunnon kanssa täytyy käydä omat keskustelunsa jottei tunne suotta huonoa omaatuntoa asioista jotka on vaan jätettävä suorittamatta tässä elämäntilanteessa. Hyvä asia ottaa puheeksi!

Minäkin olen kokenut uupumisen, mutta en ole kuvaamasi kaltainen "ulkoinen suorittaja". En ole haalinut ylimääräisiä töitä, en ole esittänyt tehokasta, en ole edes siivousneurootikko.



Sen sijaan minulla on erittäin voimakas sisäinen maailma, jossa koen koko maailman murheet. Huolestun helposti, minulla on yliherkkä omatunto, reagoin asioihin tunteella, en osaa jättää asioita omaan arvoonsa vaan ne jäävät painamaan mieltäni jne. Vaadin itseltäni sisäisesti paljon, vaikka ulkoisesti olen ihan keskinkertainen.



Uupumisen myötä olen tosin oppinut jonkin verran relaamaan ja jättämään asioita sikseen. Helppoa se ei ole edelleenkään.



Ap, ulkopuolelta on kuitenkin ihan turha tulla sanelemaan, että toisen pitäisi "hallita elämäänsä" jotenkin paremmin. Meillä kaikilla on omat haasteemme. Minulla se on herkkyyden vähentäminen, sinulla näköjään taas empatiakyvyn lisääminen.

Minäkin olen kokenut uupumisen, mutta en ole kuvaamasi kaltainen "ulkoinen suorittaja". En ole haalinut ylimääräisiä töitä, en ole esittänyt tehokasta, en ole edes siivousneurootikko.

Sen sijaan minulla on erittäin voimakas sisäinen maailma, jossa koen koko maailman murheet. Huolestun helposti, minulla on yliherkkä omatunto, reagoin asioihin tunteella, en osaa jättää asioita omaan arvoonsa vaan ne jäävät painamaan mieltäni jne. Vaadin itseltäni sisäisesti paljon, vaikka ulkoisesti olen ihan keskinkertainen.

Uupumisen myötä olen tosin oppinut jonkin verran relaamaan ja jättämään asioita sikseen. Helppoa se ei ole edelleenkään.

Ap, ulkopuolelta on kuitenkin ihan turha tulla sanelemaan, että toisen pitäisi "hallita elämäänsä" jotenkin paremmin. Meillä kaikilla on omat haasteemme. Minulla se on herkkyyden vähentäminen, sinulla näköjään taas empatiakyvyn lisääminen.

Miten minä jaksaisin olla emptiakykyinen? Itsellä monin verroin raskaampi taakka kannettavana, mutta silti käyn töissä ja perhe elää ja voi hyvin. Tiedän mihin kykynen, enkä esitä koskaan parempaa tai tehokkaampaa saadakseni pomon ym. hyväksynnän. Minä vain teen työni työpaikalla, nyt siis jonkun muunkin työn, kun hän ei jaksa itse. Joka leikkiin ryhtyy, leikin kestäköön. Ei siinä mitään empatiaa tarvitse harrastaa. Tervettä järkeä vain.

Ap.

Miten minä jaksaisin olla emptiakykyinen? Itsellä monin verroin raskaampi taakka kannettavana, mutta silti käyn töissä ja perhe elää ja voi hyvin. Tiedän mihin kykynen, enkä esitä koskaan parempaa tai tehokkaampaa saadakseni pomon ym. hyväksynnän. Minä vain teen työni työpaikalla, nyt siis jonkun muunkin työn, kun hän ei jaksa itse. Joka leikkiin ryhtyy, leikin kestäköön. Ei siinä mitään empatiaa tarvitse harrastaa. Tervettä järkeä vain. Ap.

Kuulostat kamalalta ihmiseltä:-( Oikeasti, oikein kylmänväreet menee selässä. Lapsiraukkasi.

6

Jos tämä nyt ap:lle tuli yllätyksenä. Kaikki eivät jaksa yhtä paljon, ja oman jaksamisen hahmottaminen voi toisille olla pitkän opiskelun tulos. Sairaudet ja erilaiset elämänvaiheetkin muuttavat tilanteita. Itse olin ennen superjaksava ja todella tehokas opiskelija ja sitten työntekijä. Sitten mulla puhkesi ahdistuneisuushäiriö, ja nyt teen todellakin töitä sen suhteen, etten ahdistuisi normaaleista arkipäivän haasteista. Ei ole helppoa ei, vaikka kognitiivisella tasolla tiedän että murehtiminen ja panikointi on turhaa.

Mutta jos haluaa esittää ihmeellisempää kuin on, eikö olisi reilua sitten rähmälleen kaatumisensa jälkeen todeta, että joku asia on elämässä pielessäkin. En oikeasti mitenkään halua mollata ketään, mutta haluaisin ihmisten tajuavan, että uupuminen vaikuttaa myös siihen työpaikkaan suurena taakkana. Me töihin jäävät kannamme väsyneidenkin taakan.



Jos haluaa olla kaikessa täydellinen, olkaa ihan rauhassa, mutta älkää sitten saako burnoutteja. Nämä asiat ovat elämässä valintakysymyksiä. Minä tiedän, etten pysty kaikkeen ja teen ratkaisuni elämässä sen mukaan. Ajattelen siinä paitsi itseäni ja perhettäni, myös työtovereitani, joiden niskaan en halua omien töideni kaatuvan. Eikä tämä ole mitään itsekästä puhetta minun mielestäni vaan ihan normaalia terveen järjen käyttöä, mutta olen kyllä huomannut, että se ei ole muotia nykyään. On hienompaa olla työnarkomaani, joka uupuu kuin tavallinen työntekijä, joka tekee töitä eläkeikään asti.



Ap.

Kaikki eivät jaksa yhtä paljon, ja oman jaksamisen hahmottaminen voi toisille olla pitkän opiskelun tulos.

Työ on tästä hyvä esimerkki.

6

niin taitaa olla sinullakin, ap. Jos nyt ensiksi opettelisit ymmärtämään tässäkin ketjussa esille tulleen ihmisten erilaisuuden, niin se olisi jo yksi askel eteenpäin.



6

ap, ellet jaksa tuntea enää empatiaa, olet jo uupunut!!!

kyllä sitten jaksaa naurattaa tälläiset "minulla on raskaampaa kun muilla ja silti jaksan paremmin".

Meillä on tilanne näillä esitetyillä mittapuilla sitten tosi huono, +oma sairauteni joka vaatii jatkuvaa omahoitoa. Joskus tuntuu, että seinät kaatuu päälle, mutta selviydyn. On ok joskus myöntää, ettei jaksaisi. Se on mielestäni oikea merkki vahvuudesta, että pystyy myöntämään olevansa myös heikko.

mutta halusin herättää keskustelua siitä, että on meitä tavallisiakin puurtajia, jotka jaksamme työelämässä ilman sairaslomia mielenterveyssyistä. Me olemme mielestäni sankareita, koska olemme oppineet valitsemaan oikein ja tekemään sellaisia ratkaisuja, että jaksamme töissä ja kannattelemme tätä yhteiskuntaa. Joka puolella vain "ymmärretään" näitä burnout-potilaita ja hymistellään, kuinka se kohtaa erityisesti tunnollisia työntekijöitä. Tunnollisia? Onko se tunnollista, että ei osaa himmata oikeassa kohdassa vaan palaa loppuun? Minusta se on kyvyttömyyttä pikemminkin. Kyvyttömyyttä hoitaa asiansa kohdalleen.



Ap.

Juuri AP:n kaltaisten ihmisten takia en viitsi edes haaveilla työpaikasta. Joillakin on lapsuudessa sisälle kasvanut vahva kelpaamattomuuden tunne, joka ilmenee perfektionismina. Itse opiskelen tästä pois ja iloitsen joka asiasta, jonka pystyn tekemään vain rimaa hipoen. Mutta väsyneenä vanha luonto ottaa vallan. Stressi häiritsee nukkumistani ja kierre on valmis.

Yliopistossa opiskelen; siellä opiskelen itseäni varten. En tiedä, mikä minusta tulee. Ehkä kirjailija, tutkija tai yrittäjä. Toisten pyörittämään oravanpyörään en enää suostu. Kiitos teidän "ymmärtäväisten" ihmisten. Työelämä on vain täydellisen tehoikkaille ja jaksaville! Niinhän se meni...

On kolme pientä lasta, matkustava mies ja töitä ihan liikaa. Uupuminen on aika lähellä jo, mutta sinnittelen vielä. Olen vastuuntuntoinen, nähtävästi liian tunnollinen ja huono sanomaan ei. Vaikea niistä toimenkuvaan kuuluvista töistä on kieltäytyäkään.

Ymmärrän, että en voi tässä elämäntilanteessa kehittää mitään uraa enkä sellaista ole tässä luomassakaan. Työni on ihan tavallista konttorirotan linjatyötä, mutta työn määrä on kasvanut ja kasvanut ja vaatimuksia on tullut lisää ja lisää, niin että kohta tulee raja vastaan. En tiedä mitä sitten tapahtuu, mutta olen kovaa vauhtia tavoittamassa sen rajan:(.

ellet pysty tai halua ymmärtää, mitä niin monet vastaajat ovat yrittäneet sinulle sanoa.

ellet pysty tai halua ymmärtää, mitä niin monet vastaajat ovat yrittäneet sinulle sanoa.

ymmärtää jo ihan tarpeeksi kauan. Välillä olisi meidänkin ymmärtämisen ja arvostamisen paikka. Meidän, jotka maksamme teidän veronne ja psykologinne ja terapianne jne ja teemme teidän työnne! Kyllä tässä jokainen voisi ajatella vaan omaa napaansa ja yrittää olla täydellinen ja väsyä. Eri asia on se, että osaa hoitaa asiansa ettei väsy. Ja missä se arvostus näkyy? Ei missään! Jos joillain työpaikoilla maksetaan lisää liksaa, kun urheilee tai laihduttaa tai lopettaa tupakoinnin, minä menisin heti töihin siihen firmaan, joka maksaa lisää liksaa niille, jotka eivät ole uupumuslomilla. En ymmärrä, miksi loukkaannutte. Jos olette asianne takana ja minä täysin väärässä, teillä pitäisi riittää argumentteja.

Ap.