Lue keskustelun säännöt.
Onko elämä elämisen arvoista jos kukaan ei ole koskaan (romanttisessa mielessä) rakastanut, eikä koskaan pääse parisuhteeseen?
13.02.2022 |
Onko se?
Jos tämä olisi sinun kohtalo olisitko tyytyväinen?
Kysynpähän vaan ja tarkistan jos nyt yksinäisyyttäni olen mennyt paisuttelemaan asiaan päässäni…..
Kommentit (26)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen monesti ollut romanttisesti rakastunut ja rakastettu, enkä kertaakaan parisuhteessa.
Jos on romanttinen mieli, ehkä on parempi pysyä kaukana, niin kaikki ei latistu siihen kun näkee jarruviivat toisen kalsareissa.
Tai mistä minä tiedän. Ihmiset on vaan perseestä, ihanatkin sellaiset. Ei kiinnosta toisten seura.
Minä voisin tulla luoksesi. Antaisin sulle hierontaa ja vaikka mitä haluat. 😉
Vierailija kirjoitti:
On paljon nautintoja elämässä kuten ulostaminen vaikkapa.
No onhan se aina raikastava kokemus, mutta riittääkö se yksinään?
Tykkään ihastumisen tunteesta. Joskus se saa voimakkuudellaan vatsanikin sekaisin.
Ihan kivaa on myös rakastuminen, rakastaminen (ja rakastelu. )Mutta valitettavasti ne tunteet ei oo minulla kestäneet kauan koskaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tykkään ihastumisen tunteesta. Joskus se saa voimakkuudellaan vatsanikin sekaisin.
Ihan kivaa on myös rakastuminen, rakastaminen (ja rakastelu. )Mutta valitettavasti ne tunteet ei oo minulla kestäneet kauan koskaan
Tämä nyt ei tainnut sopia ap:n kysymykseen….
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tämä parisuhteessa eläminenkään aina niin herkkua ole.
En tiedä, kokeeko joku neliraajahalvautunut tai pahoista kivuista jatkuvasti kärsivä ihminen elämän elämisen arvoiseksi, mutta ajattelen, että jos terve aikuinen ihminen ei koe, niin hän on masentunut. Ja silloin kannattaa hakea ammattiapua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut aina sinkku, koska ketään vain ei ole kiinnostanut. Muutaman vuoden olen nyt ollut työtön ja rahaton, ja pari vuotta vailla vakinaista osoitetta. Romanttisen rakkauden puuttuminen on kuin hyttysen pissi näiden muiden ongelmien rinnalla.
Tottakai on. Olisi kauheaa, jos elämisen arvo riippuisi muista ihmisistä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo on ainakin tähän asti ollut "kohtaloni" (omien valintojen seurausta myös) ja kyllä mä pidän elämääni ihan elämisen arvoisena. Surullinen olo toki välillä on siitä, ettei elämänkumppania ole löytynyt, mutta sellaista elämä on. Ei saa kaikkea, mitä haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei tämä parisuhteessa eläminenkään aina niin herkkua ole.
Miksi näin on?
Miksi jäät?
Jos ei se sen kummoisempaa ole, niin miksi valtaosalla kauhea hinku parisuhteisiin?
Ja aina uudestaan ja uudestaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tottakai on. Olisi kauheaa, jos elämisen arvo riippuisi muista ihmisistä!
Oletko itse ollut aina sinkkuna?
Pitkissä parisuhteissa arki vastaa usein kuvaamaasi tilannetta ja näin voi olla jopa vuosikymmenien ajan. Silti eläminen säilyy elämisen arvoisena.
Mikään yksittäinen asia ei tee elämästä elämisen arvoista tai sen puute elämästä arvotonta. Ehkä poikkeuksena terveys tietyissä tapauksissa.
Hyvä parisuhde on ihana. Vähän kuin kiva talo järven rannalla tai säästötilillä niin paljon rahaa, ettei tarvitse huolehtia mistään. Mutta ilmankin voi elää ihan hyvää elämää.
Te, jotka murehditte sitä, ettette kelpaa kenellekään. No, mun eksälle kelpaatte. Kuka vaan kelpaa. Saatte ihanan rakkauspommituksen ja sitten kakkaa niskaan. Että ei kannata koskaan ajatella niin, että ei kelpaisi kenellekään vaan kääntää ajatus niiin, ettei ole törmännyt vielä siihen oikeaan tms.
No todellakin on!
Moni on ihan vapaaehtoisesti yksin. Viihtyy vaikka luonnossa eläinten ja kasvien parissa, taiteilijana tai kirjailijana, maailmanmatkailijana, hyväntekeväisyystyössä, kommuunin jäsenenä, aktivistina jonkun itselle tärkeän asian piirissä, sitoutuneena työhönsä parisuhteen sijaan jne. Esim. katolisen kirkon papit eivät mene naimisiin tai romanttisiin parisuhteisiin ja elämällä on heille usein todella syvä merkitys. Monen uskonnon munkit ja nunnat luopuvat tarkoituksella romanttisista ihmissuhteista ja kilvoittelevat pysyvämpien arvojen vuoksi muutaman kymmenen vuoden mittaisen elämänsä ajan. Julkkikset ja supertähdet sanovat toisinaan olevansa vailla tunnesuhdetta ja tasavertaista kumppania.
Voit silti olla rakastettu ja rakastaa, vaikket olisikaan parisuhteessa. Tai olla parisuhteessa, jossa rakkaudesta ja romantiikasta ei ole jälkeäkään. Puhumattakaan molemminpuolisesta tai kumpaakin tyydyttävästä tuntemuksesta.
Onneksi kaikkien elämä alkaa vauvasta, hormonit yms. pitävät huolen, että yleensä jokaiseen kohdistetaan vauvana rakastavia ja hoitavia tunteita. Olemme siis kaikki kokeneet jo jonkinlaisia haleja, jos olemme elossa vielä lapsuuden jälkeen. Keho muistaa kyllä, vaikkei muisti muistaisikaan. Jokainen kuoleekin yksin, oma elämä päättyy niin, ettei sinne mukaan välttämättä tule muita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai on. Olisi kauheaa, jos elämisen arvo riippuisi muista ihmisistä!
Oletko itse ollut aina sinkkuna?
Ihmisille tulee pakkomielteitä milloin minkäkin asian tiimoilta - esimerkiksi parisuhteen tai lapsen saaminen muodostuu elämän ja kuoleman kysymykseksi ja sitten ajattelee, ettei elämä ole elämisen arvoista jos ei saa mitä haluaa. Se on tuhoisa ajattelutapa, ja aivan yhtä yksisilmäinen kuin parisuhteen ja lapsen saamisen kokeneen ihmisen mielipide, ettei ko. asiat ole mielekkään elämän ehto.
Vasta, kun kokee parisuhteen (tai lapsen) suoraan helvetistä, tajuaa, ettei ne oikeastaan olleet niin välttämättömiä. Moni unelmoi tietysti hyvästä tai täydellisestä suhteesta (tai lapsesta) mutta kaikki ei saa niitä, ja kuvittelevat että huonoki on parempi kuin ilman.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On paljon nautintoja elämässä kuten ulostaminen vaikkapa.
No onhan se aina raikastava kokemus, mutta riittääkö se yksinään?
:)
Meinaatko että niinkuin Kahden keikka ? (Matula sai aina motoon :) )
On paljon nautintoja elämässä kuten ulostaminen vaikkapa.