Miten puhua teinille minun omasta lapsuudestani josta sai selville

Kerrot kuten asia on.

Eihän syy ole sinun.

Parempi kuin saada värittynyttä tietoa muualta.

Vierailija kirjoitti:

Kerrot kuten asia on.

Eihän syy ole sinun.

Parempi kuin saada värittynyttä tietoa muualta.

Asia on niin että mm minä olen ollut uhri. Siksi todella todella vaikeaa.

En osannut odottaa että googlettaa mutta toisaalta on varmasti ollut utelias miksi ei ole häntä koskaan tavannut.

Olen nyt jo muutaman kk miettinyt millon palaan asiaan mutta eihän tämmöisestä halua puhua lapselle... vaikka teini jo onkin.

Ap

Ei teini mene rikki totuudesta.

Joskus muistan lukeneeni lapsesta joka ihmetteli äidilleen miksi heillä ei koskaan ole oikein varaa mihinkään. Äiti oli tuhahtanut että raha menee isän nuoruudentekosten sovittamiseen. Tyttö ei kysellyt vaan oletti että isällä on avioton lapsi jossain. Myöhemmin tytär sai tietää että upseeri-isä oli humalapäissään ampunut kaksi poliisia Vaasassa kieltolain aikaan ja maksoi edelleen toisen poliisin lapselle jonkinlaista korvausta. Sitä en tiedä oliko ihan käräjillä määrätty korvaus vai maksoiko omantunnon tuskissaan.

Mieti ensin, hyötyykö teini tiedosta jotakin? Onko tämä paras aika kertoa? Mitä se merkitsee isoisän ja teinnin suhteelle? Olitko jo aiemmin huolissasi jostakin, kun aloit asiasta tietoa etsiä?

Parasta opetella puhumaan niistä kaikista vaikeimmistakin asioista perheen sisällä. Jos teini jo tietää rikoksista, on hän mahdollisesti osannut jo arvailla lisää... Omassa suvussa on samankaltaisia traumoja ja niistä asioista puhuminen ei todellakaan ole helppoa. Itse olen joskus kirjoittanut, kun en ole saanut sanoja ulos kurkusta. Ihan pelkästään se on auttanut, että on kirjoittanut paperille ensin "haluaisin puhua asiasta x, mutta se on vaikeaa". Kun on tehnyt aloituksen noin, on lopulta keskustelukin onnistunut. En tiedä onko tästä apua.