Kuinka paljon mt-ongelmaiselta ystävältä kuuluu sietää?

Hyvä nuoruudenystäväni sairastaa skitsofreniaa ja tapaamme silloin tällöin. Lisäksi soittelemme ja tekstailemme.



Sairauden alkuvaiheessa erehdyin kokemattomuuttani ystäväni pompoteltavaksi, koska en oikein vielä tiennyt, miten hänen laillaan sairaan kanssa tulisi toimia. Suostuin kaikkeen mitä hän ehdotti, eikä touhussa ollut päätä eikä häntää. Hän käytti minua sumeilematta hyväkseen.



Tuo vaihe on onneksi takana ja uskallan jo sanoa, että kuule nyt emme lähde mihinkään, jos hän esim. alkaa ehdotella jotain (hänen menemisensä ovat täysin impulsiivisia, tyyliin 5 minuuttia kahvilassa, josta elokuviin, josta 10 minuutin kuluttua kesken pois, josta takaisin kahvilaan, josta mummolaan, josta sittenkin museoon jne).



Tällä hetkellä ongelma on se, että ystäväni mielestä minun pitäisi olla aina hänen "tukenaan" eli tavoitettavissa ja apua tarjoamassa 24/7. Jos ja kun en tähän suostu (esim. ehdotan soittoaikoja tai suljen puhelimen), hän loukkaantuu verisesti ja rypee ylitsepursuavassa itsesäälissä viikkokausia. Sitten kuulen, kuinka "kaikki" hylkäävät hänet ja kukaan ei ymmärrä, kun hän on sairas. Jos en sano mitään, olen kuulemma kylmä, ja jos sanon jotain, mielistelen.



Kun tällaisesta draamasta päästään, on taas hetken aikaa seesteisempää - kunnes minulta aletaan taas vaatia mahdottomia.



En todellakaan halua katkaista suhdettani tähän ihmiseen, koska hän on ollut minulle tärkeä ystävä ja myös viihdyn usein hänen seurassaan edelleen. Silloin kun hän pystyy puhumaan jostain muusta kuin sairaudestaan, meillä on hauskaa yhdessä.



Tällaiseen suhteeseen olen ihan valmis ja toki tukemaan toista MYÖS sairauden osalta. Mutta mihin ihmeeseen sitä vetäisi TOIMIVAN rajan, kun tässä tapauksessa rajojen asettaminen johtaa aina kamalaan kriisiin, haukkumiseen ja kontrollointiyrityksiin?



Kokemuksia otetaan vastaan.