Oletko "jankki" persoona? Tyyppi joka ei anna joissain tapauksissa periksi tuumaakaan?
Minä olen. Saan siitä aina välillä kuulla, että ei voi olla noin tärkeää asia x, tai kyllä pitää pystyä joustamaan paikassa y.
Asia x, on tietenkin asia joka ei vastapuolelle ole tärkeä, ja siksi olisikin kiva kun minä antaisin siinä periksi. Hän ei kuitenkaan myöskään mielellään anna itse siinä periksi, mikä on jännä, ottaen huomioon sen että asiahan ei ollut mitenkään tärkeä ;)
Asiassa y toki minun pitäisi joustaa, koska olisihan se ikävää joustaa itse. Niinpä.
Ja sitten minä olen jankki, ja joustamaton ylisärmikäs tyyppi ja persoona.
Minulla on miljoona asiaa josta joustan, tai joissa voin tulle vastaan ja tehdä kompromissia, mutta jos kyseessä on asia josta en näin tee, niin en myöskään sillooin tee, eikä se takki käänny vaikka kuinka yritettäisiin.
Muita?
Kommentit (3)
Jankki
Kuivaa leipää
Silavaa, voita tai muuta rasvaa
Vettä
Suolaa
Kuivaa leipää paloiteltuna pakkiin, vettä ja suolaa. Pakin kannessa käristetään silavaa ja tämä käristys kaadetaan pakkiin, kiehautetaan ja syödään jankki lämpimänä. Silavan sijasta voi käyttää voita tai muuta rasvaa. Myös säilykeliha joukossa antaa hyvän säväyksen.
Kyllä olen. On ihan tarpeeksi käytetty "joustavuuttani" hyväksi, ja minua vastaan. Ei kiitos enää.
Ei ei, en ole. En missään tapauksessa. Turha kysellä enempää, en aio vastata.