Ilman kondomia irtosuhteessa?
Rehellisiä vastauksia toivoisin kysymykseen. Olen nyt ollut parisen vuotta sinkkuna ja tapaillut naisia mukavan yhdessä olon merkeissä.
Kuinka yleistä oikeesti on kondomin käyttö irtosuhteissa?
Itse olen päätynyt reilun kymmenen naisen kanssa sänkyyn ja vain yksi ehdotti kumia. Tosin hänkin lopuksi halusi ilman.
Kommentit (33)
Aborttikin on keksitty, jos paksuksi tulee
Mulla oli ns. vakituinen irtosuhde, eli saman miehen kanssa tavattiin ilman seurustelua. Minulla oli tunne, että hänellä saattaa olla muitakin seksikumppaneita, itselläni ei ollut.
Aina tapaamisen jälkeen alkoi se labraralli, kun himot haihtui. Kun vikalla kerralla erehdyin ehdottamaan kumia, partneri sai raivarin ja sihisi, että se on minun vikani, että meillä ei ole seksiä. Seksiin tuli myös aggressiivisuutta, enkä enää kokenut oloani turvalliseksi tuon ihmisen seurassa.
Ennen hänen tapaamistaan olin suhteessa, jossa oli hyvin vähän seksiä, joten varmaan siksi koukutuin tähän kikkelisankariin. Hän työskentelee hoitoalalla, mikä herätti minussa luottamusta, ja tiedän sentään sen, että käy säännöllisesti testeissä.
Lopulta se seksi ei ollut huolen ja labran vakiasiakkuuden arvoista. Olen tosi onnekas, ettei mitään tarttunut.
Vierailija kirjoitti:
Aborttikin on keksitty, jos paksuksi tulee
Abortilla ei kuitenkaan saa tauteja pois.
No kuinka luontevaa joku kondomin käyttö oikeesti ihmisille on? Sama ku laittas kumihanskan käteen ennen ku alkaa silittään. Se katkasee sen ihokontaktin ja muutenkin koko tapahtuman plus haisee pahalle. T nainen
Noin 60 naisesta kaksi vaatinut kondomin, eli aika harvassa omien kokemusten mukaan.
Joo, vaikka toisella on kierukka, niin kumin kanssa ja ei suuseksiä vieraiden kanssa.
Veikkaan että ihmiset jotka tykkää harrastaa irtosuhteita ovat muutenkin enemmän sellaisia riskinottajia. Ollaan ehkä valmiita ottamaan riski taudista ja testailemaan vähän useammin, kun ei tarvitse alkaa sähläämään kumien kanssa. He jotka ovat varovaisempia tautien kanssa eivät varmaan samassa määrin edes harrasta irtosuhteita vaihtuvien kumppanien kanssa.
Melkein olen mielummin ilman kuin kumin kanssa.
Töissä tämä tuli puheeksi ja yllätyin kyllä kun kaksi työkaveria naista siis sanoi että kummatkin on harrastanut seksiä +15 ihmisen kanssa ja kaikkien kanssa ilman kumia..
Itse olen samanikäinen eli 30 ja harrastanut ilman kumia 2 ihmisen kanssa, toinen on puolisoni ja toinen oli fuckbuddy ja hänkin kävi testeissä eka.
Aina kondomi koska en halua raskaaksi. En halua hormonaalista ehkäisyä koska ilman sitä olen aivan hulluna seksiin :) hormonaalinen vie sen parhaimman halun kärjen. N43
Lisäys äskeisen, kukaan mies ei ole koskaan ollut tätä vastaan. Ihan kuumana kaikki.
Voisiko tuon kondomin korvata pessaarilla? Markkinoilla on kaksikin tuotetta Caya ja Femcap. Mahtaako kellään olla kokemuksia näistä? Olen 49v sinkku ja ehkäisyn tarve olisi satunnista.
Meillä vaimon kanssa on kokemusta Cayasta, ja pienen harjoittelun jälkeen hän on kertonut olevansa siihen tyytyväinen. Me käytämme sitä kondomin ohella silloin tällöin, kun haemme hieman juhlavampaa tunnelmaa. Viime kesänä innostuimme tarjoamaan saman kokemuksen myös vaimon seurustelukumppanille.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen juossut vieraissa yli 20 vuotta.
Kun katsoo vähän minne namivatkulisatsin laskee, eikä touhua pahimpien pirinarkkien kanssa, niin huoli pois.Ajettuja naisia satoja.
Maitorahahakemuksia nolla.
Sukupuolitauteja nolla.T. Kuuma perheenisä
Kuuma? Et todellakaan. Perheenisä? Ällöttävää.
T. Mukava realisti
150+ naista paljaalta. Ja just eile tuli puhas kaikista mitä tutkitaan
Kyllä sen herpeksen sitten tuntee, kun sen alapäähänsä saa! Kuume nousee korkeaksi ja on todella sairas pari viikkoa. Puhumattakaan niistä rakkuloista. Ja tämä tauti ei jää ekalla kerralla keneltäkään huomaamatta.
Mä olen juossut vieraissa yli 20 vuotta.
Kun katsoo vähän minne namivatkulisatsin laskee, eikä touhua pahimpien pirinarkkien kanssa, niin huoli pois.
Ajettuja naisia satoja.
Maitorahahakemuksia nolla.
Sukupuolitauteja nolla.
T. Kuuma perheenisä