Miten muistaa lapsen kummeja pitkin vuotta?
Lapseni kummeiksi tulee miehen ystävä puolisonsa kanssa. En tunne heitä kovin hyvin ja asuvat eri paikkakunnalla. Ovat ihania ihmisiä.
Haluaisin luoda mukavan suhteen kummilapsen ja kummien välille, miten voisin edesauttaa sitä? Kertokaa vinkkejä, mikä teistä itsestänne on kummina tuntunut mukavalle?
Jokajouluiset lapsen tekemät joululahjat olen jo päättänyt antaa, samoin valokuvia lapsesta ainakin n. 6 kertaa vuodessa.
Kaikki vinkit tervetulleita.
Kommentit (5)
jos saisin 6 kertaa vuodessa kuvan kummilapsestani :) Ei se joka toinen kk ole mitenkään liikaa. Ihana idea!
lyhyen välimatkan päässä, joten tapaamme viikoittain tai ainakin kuukausittain yleensä. Se on oikeastaan meille ollut tärkein tapa luoda hyvä suhde kummien ja lapsen välille. Teillä on pidempi välimatka, mutta järjestäkää sen puitteissa tapaamisia niin usein kuin mahdollista. Jos se on kerran vuodessa, sitten niin, mutta säännölliset tapaamiset kuitenkin.
Huomioimme kummit myös jouluisin ja omana syntymäpäivänään korteilla ja pienillä lahjoilla. Soittelemm myös paljon puhelimella ja yleensä lapsi haluaa jutella kumminsa kanssa.
Ihana huomata, että muutkin ajattelevat, että myös kummit täytyy huomioida, eikä vain niin, että kummin täytyy ostaa lahjoja kummilapselleen.
Pyydätte kummeja kylään ihan muuten vain, iltaa viettämään. Samoin voitte itse mennä heille kylään. Musta kanssakäyminen on kaiken a ja o, niillä korteilla, lahjoilla tai valokuvilla ei niin ole väliä. Hyvän suhteen kehittyminen tapahtuu vain yhteistä aikaa viettämällä.
Toki aiommekin, mutta välimatkaa on 420km joten ihan helposti tapaaminen ei aina käy. Siksi kaipaisin muitakin vinkkejä...
Voi tulla kummeille sellainen olo että ainako ne niitä kuvia lähettää : )