Kumpi on huonompi juttu: olla liian ankara vai liian lepsu vanhempi?

"Liian" ankaraksi koettua vanhempaa on moni hankala lapsi myöhemmin kiittänyt, että laittoi rajat ja ohjasi oikelle tielle.

Liian lepsua vanhempaa ei jonne tai jonnetar osaa edes ajatella kiittävänsä, koska on yleensä täysin rajaton jopa aikuisena ja meno sen mukaista.

Vierailija kirjoitti:

"Liian" ankaraksi koettua vanhempaa on moni hankala lapsi myöhemmin kiittänyt, että laittoi rajat ja ohjasi oikelle tielle.

Liian lepsua vanhempaa ei jonne tai jonnetar osaa edes ajatella kiittävänsä, koska on yleensä täysin rajaton jopa aikuisena ja meno sen mukaista.

Hyvin sanottu

Liian ankara vanhempi voi tehdä lapsestaan myös sosiaalisia tilanteita ja muita ihmisiä pelkäävän hermoraunion, joka pelkää kuollakseen virheiden tekemistä ja epäonnistumista, ja päätyy alle kolmekymppisenä työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveysongelmien vuoksi.

Nimimerkillä ”kokemusta on”.

Riippuu lapsesta. Mutta todennäköisemmin lapsen pilaa liialla ankaruudella kuin lepsuudella.

Vierailija kirjoitti:

"Liian" ankaraksi koettua vanhempaa on moni hankala lapsi myöhemmin kiittänyt, että laittoi rajat ja ohjasi oikelle tielle.

Liian lepsua vanhempaa ei jonne tai jonnetar osaa edes ajatella kiittävänsä, koska on yleensä täysin rajaton jopa aikuisena ja meno sen mukaista.

Ja yhtä moni myös moittinut. Olen täältäkin lukenut paljon kuvauksia siitä, miten ankarat vanhemmat ovat vieneet itsetunnon tai ajaneet lapsen kapinoimaan rajusti.

Riippuu paljon lapsen luonteesta. Mutta todennäköisesti liian lepsu vanhempi tekee isomman haitan lapselle. Tämä näkyy esimerkiksi hyvin yliopisto-opiskelijoiden joukossa. Osa vinkuu jatkuvasti kurssien vaikeudesta ja ovat sitä mieltä, että he ansaitsevat erikoiskohtelun. 

Vierailija kirjoitti:

Riippuu lapsesta. Mutta todennäköisemmin lapsen pilaa liialla ankaruudella kuin lepsuudella.

Liian ankara saattaa pilata lapsen mielenterveyden ja toisaalta liian lepsu kasvatus saattaa kehittää lapsesta saamattoman vetelyksen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Liian" ankaraksi koettua vanhempaa on moni hankala lapsi myöhemmin kiittänyt, että laittoi rajat ja ohjasi oikelle tielle.

Liian lepsua vanhempaa ei jonne tai jonnetar osaa edes ajatella kiittävänsä, koska on yleensä täysin rajaton jopa aikuisena ja meno sen mukaista.

Ja yhtä moni myös moittinut. Olen täältäkin lukenut paljon kuvauksia siitä, miten ankarat vanhemmat ovat vieneet itsetunnon tai ajaneet lapsen kapinoimaan rajusti.

Väitän että useat kapinoivista lapsista kapinoisivat, vaikka vanhempi olisi lepsumpi.  Lapsi on väärässä useammin kuin aikuinen.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu paljon lapsen luonteesta. Mutta todennäköisesti liian lepsu vanhempi tekee isomman haitan lapselle. Tämä näkyy esimerkiksi hyvin yliopisto-opiskelijoiden joukossa. Osa vinkuu jatkuvasti kurssien vaikeudesta ja ovat sitä mieltä, että he ansaitsevat erikoiskohtelun. 

Riippuu tosiaan paljon luonteesta. Minulle sopii ankaruus ja vähättely, siitä syntyy näyttämisen halu. Jonkun toisen sellainen voi lannistaa. Toisaalta liika kehuminenkin voi olla pahasta, ei jokaisesta arkisesta asiasta minkä lapsi sattuu tekemään, tarvitse ylettömästi kehua. Siitä voi syntyä oman erinomaisuuden kuvitelma, ja että todella vähä riittää. 

Varmaan riippuu mitä liian lepsulla ja liian ankaralla tarkoitetaan. Jos esim. liialla ankaruudella tarkoitetaan väkivaltaa, niin tuskin sellaisesta kukaan kertoo , että arvosti myöhemmin ankaruutta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Liian" ankaraksi koettua vanhempaa on moni hankala lapsi myöhemmin kiittänyt, että laittoi rajat ja ohjasi oikelle tielle.

Liian lepsua vanhempaa ei jonne tai jonnetar osaa edes ajatella kiittävänsä, koska on yleensä täysin rajaton jopa aikuisena ja meno sen mukaista.

Ja yhtä moni myös moittinut. Olen täältäkin lukenut paljon kuvauksia siitä, miten ankarat vanhemmat ovat vieneet itsetunnon tai ajaneet lapsen kapinoimaan rajusti.

Väitän että useat kapinoivista lapsista kapinoisivat, vaikka vanhempi olisi lepsumpi.  Lapsi on väärässä useammin kuin aikuinen.

Väitän, että avoimuus on kapinoivalle lapselle/nuorelle parempi lääke kuin ankaruus. Pitää opetella käyttämään omaa järkeään, ja sitä ei saa harjoitella, jos kaikki aina sanellaan, eikä vaikutusmahdollisuutta omaan elämään ole. 

Molemmat, yhtälailla lapsi saa traumoja siitä kun hänellä ei ole mitään rajoja, lapselle se on turvattomuutta ja rakkauden puutetta.

Mikäli on ankara, johdonmukaisesti vain ja ainoastaan vakavista asioita, tupakointi, huumeet, alkoholi, kotiintuloajat, kotibileet jne. niin se ei pilaa lasta.

Kiittävät jälkeenpäin kun on selkeät rajat.

Tästä omakohtaista kokemusta.

Eli päästetään se vieteri pikkuhiljaa auki, eikä kerralla pamauttamalla. Karkaa muuten käsistä.

Tutkittu juttu: kasvatus joka sopii yhteen lapsen luonteen kanssa.

Herkkää ja mielikuvituksekasta lasta ei voi kasvattaa pelotteilla ja ankaruudella.

Vilkkaan ja huimapäisen taas on tärkeää saada muistutuksia kuinka voi pahimmillaan käydä sekä tiukat rajat.

Ennen vanhaan lähes kaikki vanhemmat olivat nykymittapuulla aivan liian ankaria. Siitä huolimatta mielenterveysongelmia ja syrjäytymistä oli vähemmän kuin nykyisin. Eli väittäisin, että ankaruus kannattaa.

Toki pitää muistaa, että ankaruus ei saa tarkoitaa asiattomuutta tai epäoikeudenmukaisuutta. Eli "pitää tutkia ennen kuin hutkitaan" ja muistaa todisteiden hankinta. Ja silloin, kun lapsi käyttäytyy hyvin on lasta syytä kehua, jotta asiat pysyvät tasapainossa.

Vierailija kirjoitti:

Ennen vanhaan lähes kaikki vanhemmat olivat nykymittapuulla aivan liian ankaria. Siitä huolimatta mielenterveysongelmia ja syrjäytymistä oli vähemmän kuin nykyisin. Eli väittäisin, että ankaruus kannattaa.

Toki pitää muistaa, että ankaruus ei saa tarkoitaa asiattomuutta tai epäoikeudenmukaisuutta. Eli "pitää tutkia ennen kuin hutkitaan" ja muistaa todisteiden hankinta. Ja silloin, kun lapsi käyttäytyy hyvin on lasta syytä kehua, jotta asiat pysyvät tasapainossa.

Mä en usko, että syrjäytyminen on niinkään yksilön kuin yhteiskunnan ongelma. Väkivalta yhteiskunnassa on vähentynyt huomattavasti. Sanoisin, että se johtuu tästä "lepsummasta" kasvatuksesta.

Tässä pitää huomioida se, että ankara voi olla monella tapaa.

Toiselle se tarkoittaa hakkaamista, alistamista, henkistä väkivaltaa kun taas toiselle se tarkoittaa jämäkkää rajojen asettamista, mutta ilman julmuutta.

Liian ankara on huonompi. Sillä saa äkkiä tuhoa aikaan. Lapsi tarvitsee onnellisuutta ja ystävällistä ohjausta. Tottakai pienen lapsen kanssa pitää olla johdonmukainen, mutta jos puhutaan isosta lapsesta.

Vierailija kirjoitti:

Tässä pitää huomioida se, että ankara voi olla monella tapaa.

Toiselle se tarkoittaa hakkaamista, alistamista, henkistä väkivaltaa kun taas toiselle se tarkoittaa jämäkkää rajojen asettamista, mutta ilman julmuutta.

Meillä on jämäkät rajat, mutta en kyllä koe, että olisin jotenkin ankara.

Vierailija kirjoitti:

Tässä pitää huomioida se, että ankara voi olla monella tapaa.

Toiselle se tarkoittaa hakkaamista, alistamista, henkistä väkivaltaa kun taas toiselle se tarkoittaa jämäkkää rajojen asettamista, mutta ilman julmuutta.

Raja on pelkkä viiva maassa. Tarvitaan kuri varmistamaan se, että lapsi ei uhmakas lapsi ei pääse ylittämään rajaa.

Ongelma on kuitenkin siinä, että monet pitävät raja-aitaa, rajavartijoita ja luvattomasta rajanylityksestä rankaisemista julmuutena.