Miten tukea teinipoikaa, joka on jätetty kaveriporukan ulkopuolelle?

Ymmärrän. Olen kokenut jotain vastaavaa oman poikani kanssa.

Mutta ajattelen niin, että lapsen ja nuoren kaveriporukka vaihtuu monta kertaa, ei aina mutta melko usein. Eli on tullut aika myös sinun poikasi mennä nyt eteenpäin ja löytää uudet ystävät.

Tue kaikin tavoin poikasi hakeutumista uusiin kuvioihin!

Yrittäkää keksiä joku uusi harrastus - sieltä voi löytyä uusia ystäviä.

Suunnatkaa ajatukset tulevaisuuteen.

Tuo yläkoulu on kyllä haasteellista aikaa.

T. Kolmen pojan äiti

Tilanne voi muuttua myöhemmin, mutta nyt on keksittävä jotain uutta tekemistä ja löydettävä uudet kaverit. Pysy kovana, älä anna poikasi vaipua itsesääliin. Elämä ei ole aina reilua, mutta tämä kokemus vahvistaa poikaasi, jos hän löytää uuden ystävän esim. harrastusten kautta. Ei ole niin muista riippuvainen, saa kokemuksen pärjäämisestä.

Tämä on juuri tätä suomalaista paskaa touhua.

Asuimme välillä lasten kanssa ulkomailla eli Saksassa; siellä otettiin kaikki mukaan touhuihin ja missään ei välitunneilla lapsia ollut yksin. Kavereita oli vapaa-aikanakin kun vaan halusi. Sitten palasimme Suomeen samalle paikkakunnalle ja yksi lapsistamme ei enää saanut yhtään kaveria edes niistä vanhoista.

Suomi on työpaikka- ja koulukiusaajien luvattu maa.

Tämä on nykyisin poikaporukoille tyypillistä käytöstä. Mun aikaan vielä tytöt harrasti tätä enemmän, mut toki pienemmissä porukoissa. En oikein osaa sanoa mitä tuolle tilanteelle voi juuri silloin kun se on oman lapsen kohdalla "päällä". Roolit tuntuu vaihtuvan tuossa kuviossa, tosin niin, että aina on se joku ydinporukka, jotka sitten vähän ohjaa kuka luetaan milloinkin mukaan ja ketä ei. Oman pojan kohdalla oon lähinnä koittanut aina muistutella, ettei itse syrjisi ja pitäisi kaikkiin kavereihin kuitenkin yhteyttä vaikka joku olisikin jollain hetkellä se mieleisin. Siten sieltä porukasta on lähes aina löytynyt joku seuraksi, vaikkei siihen ydinporukkaan olisikaan päässyt juuri sillä hetkellä mukaan.

Kumman armottomia nämä kyllä on, tulee mieleen, että onko osalta jäänyt vähän se empatian tuntemuksen kasvatus väliin kotona.

Hei, sympatiat sinulle ja pojalle! Teinit ovat vielä monella tapaa epäkypsiä ja mieli voi muuttua nopeastikin. Voisiko pitää asialliset välit tuohon "parhaaseen kaveriin" ja antaa tilanteen olla hetken aikaa? Voisiko poikasi miettiä mistä hän itse pitää ja etsiä kavereita sitten sieltä suunnalta? En halua loukata, mutta pojat ovat usein suoria sanoissaan ja toimissaan joten liika "analysointi" saattaa vaikeuttaa asioita entisestään. 

Minulla on tyttö ja myös hänellä on ollut vaikeuksia löytää sitä parasta kaveria. Hän on älykäs ja huomaavainen lapsi, toki tekee virheitä toisinaan niin kuin me kaikki. Äitinä surettaa ja välillä harmittaa kun olisi toivonut että olisi kaverina ihan tavallinen tyttö jonka kanssa voisi tehdä ihan tavallisia asioita. Välillä on hiki tullut niskaan joidenkin vähän "oudompien" tapausten kanssa. Mietin tälläkin hetkellä josko koulua kannattaisi vaihtaa, on siis nyt seiskaluokalla. Sanoo kyllä että välitunnilla on kavereita ja kiusaamista ei ole. 

Mielestäni monet "päsmärilapset" saavat Suomessa rauhassa pompotella luokkakavereita ja juuri tämä pyrkimys pitää lapset samalla luokalla ja ryhmissä tukee tätä käytöstä. Jos kiusatuksi joutuu niin se voi olla vuosien tuska lapselle. Ryhmiä pitäisi muokata ja sekoittaa enemmän niin kaikilla olisi mahdollista luoda ystävyyssuhteita. Toki korona on ollut oma lukunsa. 

En tiedä auttoiko tämä sinua. Tuli vielä mieleen että melkoisen moukkamainen asenne tuolta ystäväperheeltäkin, että meidän lapsi ei ketään jätä ulkopuolelle. Joskus toki mielenkiinnon kohteet vain muuttuvat lasten kasvaessa ja ystävyys hiipuu. 

Kurja tilanne. Paras kaveri on tuossa tilanteessa vähän pahassa välikädessä. Haluaa varmaan olla pitkäaikaisen parhaan kaverinsa kanssa, mutta porukka estää. Surullista. Jos olette ystävystyneet hänen perheensä kanssa, vierailetteko toistenne luona tai teettekö yhdessä juttuja? Miten niissä tilanteissa nuoret käyttäytyvät? Voisithan sinä ehdotta jotain yhteistä tekemistä.

Ihania kommentteja, kaipaan juuri tätä.

Tsemppausta siihen, että hyvin tässä kaikki tulee menemään. Yritän pysyä positiivisena ja kannustavana, vaikka täytyy myöntää, että tilanne on kyllä ahdistanut minua ja vienyt monena yönä uneni.

Näinhän se on, että kaveriporukkaa muuttuu, viimeistään yläkoulun jälkeen lapsuusajan porukka hajaantuu eri teille.

Tuo on myös totta, että kokemus vahvistaa poikaa ja opettaa varmasti myös sosiaalisia taitoja. Uusiin tutustuminen on jäänyt varmasti vähän taka-alalle kun pojalla on ollut niin tiivis suhde tähän yhdeen kaveriin. Tekee varmasti hyvää päästä harjoittelmaan tätä taitoa nyt yläkoulussa.

Tänä vuonna aloitetusta harrastuksesta on yksi kaveri löynyt, mutta eivät sosialiseeraa muuten kun treeneissä.

Meillä on poika ja tyttö ja kaveriruletti on molemmilla pyörinyt välillä vinhasti. Välillä on ollut huoli että ovatko jääneet ulkopuolelle, välillä taas kaveri on ollut päihteidenkäyttäjä tms.huolestuttavaa. Nyt kummallakin vaikuttaisi olevan mukavat ja kunnolliset kaverit.

Murrosiässä lapset muuttuvat nopeasti ja teinimäisemmät ja lapsenomaisemmaksi jääneet kasvavat eroon. Omatkin lapset ovat tulleet lempatuksi " nörttiyden" takia.

Ei siinä voi muuta tehdä kuin kannustaa nuorta uusiin porukoihin ja puhua kaveruudesta. Tytöt tuntuvat tuomitsevan epäreiluuden poikia hanakammin eli sosiaaliset taidot kehittyvät ehkä nopeammin.

"Mielestäni monet "päsmärilapset" saavat Suomessa rauhassa pompotella luokkakavereita ja juuri tämä pyrkimys pitää lapset samalla luokalla ja ryhmissä tukee tätä käytöstä"

Hienosti todettu viestissä 6/6. Oma lapsi on jätetty systemaattisesti ulos koko luokan kaveriporukoista. Pahin kaikista kiusaajista on luokan oma opettaja, jonka mielestä koulukiusauksen uhrina sulkeutuneen lapsen pitäisi vaan "reipastua" ja olla aktiivisempi. Onko tämä nykyään yleistä suomalaisissa kouluissa, syyllistää se kiusattu? 

Päsmärilapset saavat rauhassa mellastaa ja kiusata. Koulujärjestelmälle tuntuu olevan isoin ongelma ujo ja hiljainen lapsi. Uskomatonta, mutta totta!

hyviä ja ihania neuvoja täällä. KAiken keskellä vahvista hänen omanarvontuntoaan kertomalla hänelle että hän on rakas, ihana,tärkeä ja arvokas omana itsenään . opettele sanoittamaan sitä ääneen jos ei ole tavallista teillä. lapselle on aina tärkeää kuulla olevansa rakastettu ja tärkeä ihminen. porukan ulkopuolelle jättäminen on kiusaamista ja se ei ole pojan syy millään tavalla. koittakaa jaksaa yhdessä perheenä, kohti valoa.

Vierailija kirjoitti:

Ihania kommentteja, kaipaan juuri tätä.

Tsemppausta siihen, että hyvin tässä kaikki tulee menemään. Yritän pysyä positiivisena ja kannustavana, vaikka täytyy myöntää, että tilanne on kyllä ahdistanut minua ja vienyt monena yönä uneni.

Näinhän se on, että kaveriporukkaa muuttuu, viimeistään yläkoulun jälkeen lapsuusajan porukka hajaantuu eri teille.

Tuo on myös totta, että kokemus vahvistaa poikaa ja opettaa varmasti myös sosiaalisia taitoja. Uusiin tutustuminen on jäänyt varmasti vähän taka-alalle kun pojalla on ollut niin tiivis suhde tähän yhdeen kaveriin. Tekee varmasti hyvää päästä harjoittelmaan tätä taitoa nyt yläkoulussa.

Tänä vuonna aloitetusta harrastuksesta on yksi kaveri löynyt, mutta eivät sosialiseeraa muuten kun treeneissä.

Juuri näin, se yksi tiivis ystävyyssuhde on toki arvokas, mutta monesti käy niin, että sitten ne muut mahdolliset kaverit jää vähän huomiotta. Samalla luokalla on voinut olla koko ajan lapsi tai useampi, kuka ei ole löytänyt sitä ensimmäistäkään kaveria ja sinun poikasi on ollut yksi monista, joka on sulkenut yksinäisen ulos. En sano tätä millään pahalla vaan ihan oman elämän kokemuksen kautta. Itselläkin oli 3 parasta ystävää, enkä kokenut tarpeelliseksi tutustua muihin. No nyt aikuisena yksi on valitettavasti jo edesmennyt ja muutin asumaan kahden muun kanssa eri paikkakunnille. Olen huono tutustumaan uusiin ihmisiin lähemmin, koska mulla oli aina ne parhaat ystävät lapsena ja nuorena.

Eli kaikenkaikkiaan tilanne tarjoaa pojallesi kasvattavan tilaisuuden ja kannattaakin hänelle kertoa, että se auttaa häntä oppimaan niitä sosiaalisia taitoja tulevia opiskelu ym vuosia varten

Olin itse melko ujo ja hiljainen tyttö, jolla oli kuitenkin sydänystävä koko kouluajan. Kun lähdin opiskelemaan, olin ihan uudessa tilanteessa enkä osannut saada kavereita.

Haluan siis sanoa, että pojallasi on nyt tilaisuus oppia miten elämässä mennään eteenpäin ja uusi kaveri harrastuksista on hyvä alku. Tietyssä mielessä sama vanha kaveriporukka on kuin suojamuuri mutta jos sitä turvaa ei ole voi oppia uusia sosiaalisia taitoja.

Älä missään nimessä inu kaverin vanhemmilta tukitoimia, vaan pakota ittesi reippaaksi ja tsemppaa poikaasi eteenpäin.

Kommentoin kaikkien viestejä vähän sekaisin tähän ja edelliseen vastaukseeni.

Ystäväperhaan kanssa vierailemme ja teemme yhdessä asioita. Ei ole poikien hengilu enää yhtä luontevaa kun aiemmin. Toki leikkiajat alkavat olla ohi ja yhteinen oleminen sen mukaan muuttuu.

Pitääkin muistuttaa poikaa pitämään aktiivisemmin yhteyttä kaikkiin kavereihinsa. Luulen, että hänellä on hieman tapana keskittyä muutamaan kerrallaan. Ei ole erityisen aktiivinen somettaja esim.

Liika-analyisointi kommenttikin on varsin hyvä. Näin se taitaa olla. Ei auta alkaa keskustelmaan näiden tyyppien kanssa. Eikä varmasti myös liikaa vatvoa asiaa kotona.

Sanoinkin pojalle eilen, että paras kaveri oli hankalassa tilanteessa. (toki teki tietoisen valinnan ja valitsi muut hänen edelleen).

sympatiat myös kutos-kommentoijalle. Tuo koko paras kaveri -konsepti, niin ihana kun sen onkin jättää tietysti osan porukkaa ulos. Nimenomaan tuo, että olisi kavereita, joiden kanssa tehdä normaaleita asioita.

Toivottavasti sinun tytöllesi löytyy myös seuraa ja hienoa ettei kiusaamista ole.

Oma tyttöni on hevosharrastuksen myötä saanut laajan ystäväporukan. Ainakin hänen tallillaan tuntuu olevan yhtä pitävä iso porukka.

Eihän siinä auta muuta kun pitää vähän etäisyyttää ja ehkä tosiaan tässäkin porukassa dynamiikka jossain vaiheessa muuttuu kun pojat vähän kasvaa.

 

 

Uusi harrastus, mieluiten kamppailulaji tms. fyysinen. Mitä tahansa muuta kuin ruutujen ääressä nyhväämistä.

Harrastuksesta sitten löytyy uusia kavereita niin ei tarvitse vanhoissa väkisin roikkua. Ei ketään voi toisen ystäväksi pakottaakaan, jos ei yhteys toimi.

Voit toki sillä tavalla avittaa asiaa, että neuvo poikaa vaikka pyytämään esim. tätä uutta harrastuskaveria vaikka laskettelemaan, padeliin tai kokeilemaan jotain muuta uutta juttua. Padeliin tarvitaan neljä, joten siihen voi pyytää mukaan vaikka pari jotain tuttua, joiden kanssa ei vielä ole niin hyvä kaveri mutta voisi vaikka tutustua paremmin. Ehkä joku, jolla ei ole niitä kavereita ennestään.

Uutta harrastusta vaan. Kaveriporukat vaihtuu ala-asteen jälkeen, ylä-asteen jälkeen, opiskelujen jälkeen ja eri työpaikkojen mukaan. Vastaavasti voi kysyä kuinka moni nyt aikuisena pitää yhteyttä ylä-asteaikaisiin kavereihin.

Valitettavasti kaverisuhteiden muuttuminen kuuluu kuvaan. Ainakin kannattaisi lopettaa rikkoutuneeseen ystävyyssuhteeseen liittyvät selvittelyt ja muut. Tuo on varmasti kivualiasta muutenkin ja mikäli kaveri ei enää halua olla poikasi kanssa, se vaan tulee hyväksyä.

Tue poikaasi niissä asioissa, joista hän pitää ja joka tuottaa hyvää mieltä. Ole lapselle läsnä ja vanhempi jolle voi jutella jos tarve. Oli se sitten hänen nykyiset kaverisuhteensa tai harrastus tai mikä vaan, niin tue näissä asioissa. Uusia kavereita löytyy varmasti myös yläasteen loputtua, kohtahan se on ohi. Miettisin myös miten lapsesi muuten jaksaa. Onko tuo sellainen asia, joka vaikka syö hänen jaksamistaan tms. Miten se näkyy arjessa?Voisiko uusien kaverien kanssa vaikka mennä mökille tms? Tärkeintä on ettette jää pitkäksi aikaa vatvomaan sitä kaveripiirin särkymistä vaan nokka kohti uusia mukavampia asioita. Toki jos asia vaivaa edelleen kovasti poikaasi niin sitähän voi käsitellä vaikka koulukuraattorin/psykologin kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Kommentoin kaikkien viestejä vähän sekaisin tähän ja edelliseen vastaukseeni.

Ystäväperhaan kanssa vierailemme ja teemme yhdessä asioita. Ei ole poikien hengilu enää yhtä luontevaa kun aiemmin. Toki leikkiajat alkavat olla ohi ja yhteinen oleminen sen mukaan muuttuu.

Pitääkin muistuttaa poikaa pitämään aktiivisemmin yhteyttä kaikkiin kavereihinsa. Luulen, että hänellä on hieman tapana keskittyä muutamaan kerrallaan. Ei ole erityisen aktiivinen somettaja esim.

Liika-analyisointi kommenttikin on varsin hyvä. Näin se taitaa olla. Ei auta alkaa keskustelmaan näiden tyyppien kanssa. Eikä varmasti myös liikaa vatvoa asiaa kotona.

Sanoinkin pojalle eilen, että paras kaveri oli hankalassa tilanteessa. (toki teki tietoisen valinnan ja valitsi muut hänen edelleen).

sympatiat myös kutos-kommentoijalle. Tuo koko paras kaveri -konsepti, niin ihana kun sen onkin jättää tietysti osan porukkaa ulos. Nimenomaan tuo, että olisi kavereita, joiden kanssa tehdä normaaleita asioita.

Toivottavasti sinun tytöllesi löytyy myös seuraa ja hienoa ettei kiusaamista ole.

Oma tyttöni on hevosharrastuksen myötä saanut laajan ystäväporukan. Ainakin hänen tallillaan tuntuu olevan yhtä pitävä iso porukka.

Eihän siinä auta muuta kun pitää vähän etäisyyttää ja ehkä tosiaan tässäkin porukassa dynamiikka jossain vaiheessa muuttuu kun pojat vähän kasvaa.

 

 

Tässäkin porukassa on varmaan yksi omasta asemastaan epävarma "myyrä", jonka ansiosta tämä tapahtuu. Kannattaa panostaa heihin, jotka vaikuttavat porukan kivoimmilta ja empaattisimmilta.

Jos vain voit, viestitä kaikin tavoin pojallesi, että sellaista elämä on ja nyt pitää löytää uutta seuraa. Siis ettei hän vain ala masentua ja uskoa, että hän on jotenkin viallinen tai halveksittu tms.

Nuo tilanteet kuuluu elämään, tulkitsen asian niin, ettei se kaveri halua nyhjöttää vain yhden kanssa vaan tutustua muihinkin, jotka sitten eivät jostain syystä halua hengata poikasi kanssa. Se kuuluu asiaan elämässä, että kaikki virtaa.