Isäni käytös lapsuudessani (psykologia)

Äitini oli 17 minun syntyessäni ja isä alle 25. Molemmat ovat lainkuuliaisia veronmaksajia.

Äitini on antanut ymmärtää, että hän pakotti isäni naimisiin kanssaan, kun hän tuli raskaaksi ilmeisesti vahingossa. Tämä oli 80-luvulla pikkupaikkakunnalla. Äitini on myös sanonut jotain sen suuntaista, että minun ja siskoni syntymä laittoi hänen elämänsä ylösalaisin ja kenties pakotti hänet luopumaan erilaisista nuoruuden suunnitelmista. Isäni lapsuudenkoti oli väkivaltainen ja hänellä on etäiset suhteet sisaruksiinsa, joista hän puhuu lähinnä pahaa.

Lapsuuteni oli murrosikään asti normaali, jolloin jouduin lastenpsykiatriselle osastolle. Kuitenkin olen miettinyt ja välillä tuntenut katkeruutta isäni oudoista tavoista ennen tuota aikaa, jolloin en varsinaisesti oireillut.

Muistelen olleeni vähän alle ala-asteiän, kun isäni sanoi jossain ihmistä koskevassa keskustelussa jotain siitä, miltä minusta tuntuisi, jos jalkani leikattaisiin irti. Se ei ollut uhkaus, vaan havainnollisti jotain asiaa, mutta on jäänyt mieleeni.

Vähän vanhempana kävin usein koulupäivän jälkeen isän työpaikalla ja isä kertoi minulle joskus outoja onnettomuusjuttuja asioista, joiden hän väitti tapahtuneen lapsille ja joissa lapsi kärsi hirveitä kipuja tai kuoli.
Joskus hän myös tuli minun nukkumaan mennessä istumaan huoneeseeni ja kertoili natsijuttuja eli miten juutalaisia laitettiin uuniin yms.

Hänen oli myös vaikea kestää sitä, että olin jotenkin heikko ja muistan, kun hän alkoi ärjymään minulle, kun kerran satutin itseni jalkapalloa pelatessa ja itkin. Murrosiässä hoitokokouksessa hän myös kerran virnuili , kun itkin hänen alkaessa puhua joitakin miehuuttani kyseenalaistavia juttuja.
Kerran polveni meni verille kaatuessani pyörällä ja isä oli olohuoneessa eikä tullut katsomaan, kun kerroin, mitä oli tapahtunut.

Itseni aikuistuessa ja vuosien vieriessä hänen käytöksensä on pehmentynyt ja hän on hyvin hellä lapsenlapsiaan kohtaan sekä on tukenut minua taloudellisesti jonkun verran. Hän pystyy pieniin hellyydenosoituksiin minua kohtaan, kuten puolikkaaseen halaukseen, mutta ei ole koskaan näyttänyt tunteita suuremmin tai osannut vastaanottaa minun pahaa oloani.

Olen välillä tuntenut vihaa ja katkeruutta noista asioista ja osin tämän takia minulla on vieläkin vähän ristiriitaisia tunteita aika ajoin isäni ja hieman vähemmän äitini seurassa, joka myös myönsi lyöneensä minua, kun olin vauva ja on sanonut, että ei ollut hyvä äiti. Nykyään äitini on kyllä lämmin eikä säästele hellyydenosoituksia.

Olen miettinyt liittyvätkö nuo kokemukseni jotenkin siihen, että erityisesti isäni on ollut jollain tavalla salaa vihainen ja katkera vanhemmuuteen pakotetuksi tulemisesta ja on purkanut noita tunteitaan minua kohtaan epäsuoralla tavalla tekemällä minulle turvattoman ja epämukavan olon, mutta välttäen samalla lastensuojelullisten ongelmakriteerien täyttymisen.
En myöskään halua sanoa, että juuri nuo kokemukset määrittelevät lapsuuttani, koska olot ovat olleet muuten normaalit ja rakkautta on omalla tavallaan ollut.