Lue keskustelun säännöt.
En pääse yli rakkaan lemmikin kuolemasta
22.01.2022 |
Valmistauduin koiran kuolemaan jo vuosia sairauden puhjettua. Kaikki keinot käyty läpi, mutta lopulta pienen kunto romahti.
En kestä tätä syyllisyyttä, yritinkö liian kauan, olisinko voinut tehdä jotain enemmän, olisiko pitänyt luovuttaa jo aiemmin.. ikävä on musertava. Koskaan en ole yhdenkään ihmisen kuolemaa surrut näin, tuntuu että tästä en tule yli pääsemään.
Kommentit (20)
Mun koira kuoli viisi vuotta sitten ja vieläkin mietin päivittäin...suru on jollakin tapaa aina läsnä mutta sen kanssa oppii elämään. Koirani oli niin täydellinen että edes uusi koira ei välttämättä veisi surua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on rankkaa. Pitää vaan ajatella, että toimi niin hyvin kuin osasi.
Vierailija kirjoitti:
Mun koira kuoli viisi vuotta sitten ja vieläkin mietin päivittäin...suru on jollakin tapaa aina läsnä mutta sen kanssa oppii elämään. Koirani oli niin täydellinen että edes uusi koira ei välttämättä veisi surua.
Minun yksi koiristani kuoli 15 v. sitten ja itken joskus vieläkin.
Kyllä pääset, vaikkei siltä tunnu. Mulle lemmikin nukuttaminen oli ja on yhä edelleen karmeampi tapaus kuin läheisen ihmisen menetys. Edelleenkään en voi kuvitella sitä hirveää tunnetta, mikä ap sinulla on. Voimia sinulle.
Voimia! Minun kissani jouduttiin lopettamaan kaksi kuukautta sitten ja edelleen itken joka päivä ikävääni. Suru on musertava. Ainoa lohdutus on, ettei rakas lemmikki kärsi eikä sillä ole kipuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huhhuh.. joku kapinen piski kuolee ni sitä itketään vuosia
Saa surra, itsekin mietin viikoittain vuonna `19 lopetettua saksanpaimenkoiraani ja aina kun näen saman rodun edustajan, vihlaisee.
Mutta elämä jatkuu.
Siitä se helpottaa…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voih, tiedän tunteen. Oma rakas lemmikki kuoli keväällä 2019 munuaisten vajaatoimintaan. Lääkitys oli ollut monta vuotta ja tiesin lopun lähestyvän. Loppu olikin tuskallinen hoitovirheen takia. Itkin joka ilta neljän kuukauden ajan. Sitten yhtäkkiä ei enää itkettänyt. Pystyn puhumaan lemmikistäni ilman että minulle tulee paha mieli. Tietysti joskus itkettää ja mietityttää olisiko pitänyt lopettaa lemmikki aiemmin. Kärsikö se vuosia vai oliko onnellinen.
Toivottavasti sinunkin oli helpottuu jossain vaiheessa, ei kannata syyllistää itseäsi, teit kuitenkin kaikkesi.
Vierailija kirjoitti:
Huhhuh.. joku kapinen piski kuolee ni sitä itketään vuosia
Onhan se varmasti vaikeaa ymmärtää kun et ole ollut kenellekään yhtä tärkeä, etkä tule koskaan olemaankaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokemuksesta kamalimman ikinä tekee se että koira koki tuskallisen lopun mikä oli alusta alkaen pahin pelkoni. Aamulla kaikki näytti vielä ehkä tulevan kuntoon, mutta iltaan mennessä rakas kärsi ja jouduttiin lähtemään päivystykseen. Siihen sattui unilääkkeeseen saakka.
Tuntuu epäreilulle että niin viaton, lojaali ja ihmisrakas otus vailla vikoja joutui kärsimään. Syytän myös itseäni paljon kun en tajunnut toimia aiemmin.
Koskaan en ole joutunut tälläistä tuskaa kokemaan. Ihmissuhteissa on aina vääntöä milloin mistäkin ja kaikenlaisia ristiriitoja. Koiran kanssa oli välillämme oli vain syvää kiintymystä ja rakkautta.
Ap
Saman kokeneena en osaa sanoa muuta kuin että aika parantaa, hitaasti ja polveilevasti, mutta kuitenkin. Ei voi muuta kuin ottaa vastaan se mikä on tullakseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huhhuh.. joku kapinen piski kuolee ni sitä itketään vuosia
Sinua ihmispaskaa ei tule kukaan itkemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun koira kuoli viisi vuotta sitten ja vieläkin mietin päivittäin...suru on jollakin tapaa aina läsnä mutta sen kanssa oppii elämään. Koirani oli niin täydellinen että edes uusi koira ei välttämättä veisi surua.
Minun yksi koiristani kuoli 15 v. sitten ja itken joskus vieläkin.
Kuin myös. Minunkin koirani oli valehtelematta täydellinen ja ihan uskomatonta miten siitä villistä pikkupennusta koulutuksella sai niin mielettömän ja fiksun ystävän. Kaksitoista yhteistä vuotta, liian lyhyt aika. Melkein päivttäin käy mielessäni, toista ei meille tule, ikinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huhhuh.. joku kapinen piski kuolee ni sitä itketään vuosia
Voi sinua. Elät kylmässä ja tunteettomassa maailmassasi, kyynisenä ja ilkeänä. Et pysty tuntemaan ihmisen ja eläimen välistä aitoa ystävyyttä, mikä ei perustu valheelle eikä pettämiselle. Mutta on ihan koirien onni, etteivät ikinä joudu, toivottavasti, kanssasi mihinkään tekemisiin.
Se oli pelkkä kapinen rakki, ymmärtäisin jos olisi kissasta kyse.
Vierailija kirjoitti:
Huhhuh.. joku kapinen piski kuolee ni sitä itketään vuosia
Tämä!
Vierailija kirjoitti:
Se oli pelkkä kapinen rakki, ymmärtäisin jos olisi kissasta kyse.
No niin nyt demari-kommarit hiiteen tästä ketjusta.
Enkelit pitävät heistä hyvää huolta henkimaailmassa. Ovat teitä sitten vastassa kun itse palaatte kotiin💖
Jestas noi vasemmistolaiset eläintenvihaajat on sairaita, kuten tässä ketjusta näkee,
mutta sille surulle ei kyllä auta mikään muu kuin aika. Itsestä tuntuu että makasin vuoden lattialla(kirjaimellisesti välillä) kun tuska oli niin kauhea ensimmäisen koirani kuolemasta, joka oli oikeasti ensimmäinen "perheeni", koska lapsuuden perheeni oli pelkkää väkivaltaa.
Tämä pieni koira oli ensimmäinen "perheeni" jossa oli iloa ja rakkautta, suunnatonta rakkautta, kun olin joskus todella kipeä, niin tämä pieni otus kömpi viereeni lohduttamaan. Ja rakasti minua enemmän kuin kukaan ihminen oli ikinä rakastanut, ja minä rakastin häntä enemmän kuin tulen koskaan ketään ihmistä rakastamaan. Se pieni suunnattoman hyväkäytöksinen, älykäs pieno otus pelasti henkisesti ja kirjaimellisesti elämäni. Ilman häntä en olisi elossa.
Näin se vain menee.
Ja tämäkin vielä!