oletteko oman äidin kanssa läheisiä?

oma äitini ei ymmärrä, että en ole mikään bakteerikammoinen ja himo siivooja...



itse ainakin pystyisin antamaan anteeksi jos tulisi pyytämään...

Nähdään kyllä melkein viikottain, mutta en sanoisi että ollaan kovin läheisiä.

Vaikka pidetäänkin yhteyttä viikoittain.



Meilläkin ollut joskus vuosienkin taukoja näkemisessä jne. Tehnyt pari tosi häijyä temppua minulle kauan sitten. Olen kuitenkin antanut anteeksi (vaikka harkitsin jo sitä toistakin vaihtoehtoa), sillä äiti on silti äiti, olkoon minkälainen hyvänsä...

Oltiin just viikonloppuna Helsingissä kahdestaan shoppailemassa. Auttaa aina kun tarvitaan, rahaa antaa usein vaikka on sanottu ettei tartte ja soitellaan kuulumisia lähes päivittäin. Ei asuta samassa kaupungissa mutta yhteyden pito silti tiivistä. Minä aion puolestani auttaa äitiä sitten kun hän on vanha. Saa tulla jopa meille asumaan jos tahtoo.

Ollaan kuitenkin tooosi erilaisia.Oon ennemminkin isin tyttö. Mutta nähdään lähes päivittäin jne. Sanoisin että meillä on todella mutkattomat välit. Tiedän myös, ettei äiti koskaan tahallaan tekisi mitään, mikä loukkaisi minua. Tukee, kannustaa ja uhrautuu, mielestäni välillä liikaakin :)

olisin sanonut kyllä. Tässä välissä olisin kipeästi tarvinnut äitini tukea eräässä elämäntilanteessa, enkä sitä saanut. Oli aika kova kolaus, ja nyt rakennetaan luottamusta pikku hiljaa takaisin. Tällä kertaa olen tietoinen siitä, mihin pisteeseen voin äitini tukeen luottaa, ja se verottaa suhdettamme varmaan hautaan asti. Toisin sanoen ollaan ihan hyvissä väleissä, mutta en luota siihen, että hän ottaa kopin jos kaadun. :/



Ap:n tilanteeseen on aika vaikea sanoa mitään, kun en voi kuvitella oman äitini mitään tuollaista tekevän! Mutta aika pahalta kuulostaa. :(

Ei siis harrasteta mitään syvällisiä keskusteluja enkä pahemmin kerro murheistani tai ongelmistani hänelle. Nähdään kyllä pari kertaa kuussa ja soitellaan viikottain. Joskus tuntuu kivalta nähdä/soittaa, toisinaan taas soitin, kun niin "pitää tehdä".



Äitini asuu noin 10 kilometrin päässä meistä, muttei ole kovin kiinnostunut lapsistani. Tämän vuoksi olenkin pettynyt äitiini, sillä hänen äitinsä oli minulle ja sisaruksilleni tosi läheinen.

Hautajasissa tuli sellainen olo, etten tuntenut äitiäni juuri ollenkaan. Juteltiin kyllä viikottain, mutta hän ei koskaan kertonut, miltä tuntui , hän ei pyytänyt apua, vaikka olisin sitä antanut, hän oli pärjääjä loppuun asti. Ystävilleen hän oli ihan erilainen. Toivottavasti pystyn itse olemaan omille lapsilleni enemmän ihminen.

äidin kanssa todella läheisiä. Näemme harvoin, sillä asumme eri maissa. Pidämme kuitenkin jatkuvasti yhteyttä sähköpostein ja puhelimitse. Jaamme ilot ja surut.