HS: ”Ghostausta” harrastavat varsinkin ihmiset, joilla on psykopaattisia ja manipuloivia piirteitä
"Moni hylkää deittikumppanin selityksittä – ”Ghostausta” harrastavat varsinkin ihmiset, joilla on psykopaattisia ja manipuloivia piirteitä, tutkimus esittää
Yllättävää katoamista pitävät tuoreen tutkimuksen mukaan hyväksyttävämpänä ne, joilla on piirteitä persoonallisuuden niin sanotusta synkästä kolmikosta. Taustalla voi olla myös muita syitä, suomalaistutkija huomauttaa."
Kommentit (235)
Alan olla varmaan aika vanha, kun täälläkin melkein kaikki tinderistä ja sen ongelmista kertovat avaukset kommentteineen tuovat mieleen vain, että nykyajan ihmisillä ei ole alkeellisimpiakaan käytöstapoja eikä kunnioitusta toisia ihmisiä kohtaan. Ihan höpöä perustella, että kaikki ghostaajat muka olisivat psykopaatteja tai ongelmallisia muutoin. Itsekeskeisiä varmaan, mutta enimmäkseen huonostikasvatettuja
"Taustalla voi olla myös muita syitä..." Tuo on melko ratkaiseva lause tuossa.
Toisaalta kannattaa "ghostata" myrkylliset ihmiset. He sitten syyttää ghostauksesta ja mustamaalaa, vaikka itse olivat tehneet mahdottomaksi minkäänlaisen terveen suhteen olemassaolon.
"Yllättävää katoamista pitävät tuoreen tutkimuksen mukaan hyväksyttävämpänä ne, joilla on piirteitä persoonallisuuden niin sanotusta synkästä kolmikosta"
Hmm, mielenkiintoista...
The Dark Triad personality: Attractiveness to women
We create high and low male Dark Triad (DT) characters.
We obtain ratings from women of the attractiveness of these characters’ personalities.
Women rate the high DT personality significantly more attractive than the low DT.
https://www.sciencedirect.com/science/article/abs/pii/S0191886913012245
Miksi tämä aloitus? Ei mitään omaa mielipidettä. Muutkin osaavat lukea lehtiä, ap!
Vierailija kirjoitti:
Alan olla varmaan aika vanha, kun täälläkin melkein kaikki tinderistä ja sen ongelmista kertovat avaukset kommentteineen tuovat mieleen vain, että nykyajan ihmisillä ei ole alkeellisimpiakaan käytöstapoja eikä kunnioitusta toisia ihmisiä kohtaan. Ihan höpöä perustella, että kaikki ghostaajat muka olisivat psykopaatteja tai ongelmallisia muutoin. Itsekeskeisiä varmaan, mutta enimmäkseen huonostikasvatettuja
Nettideittailuaikana suurin osa ghostailee ja käsittelee ihmisiä pelkkänä valokuvana ja tekstinä. Tulee toinen parempi valokuva, niin silloin voi hylätä edellisen. Tätä tekevät siellä lähes kaikki.
Niin sitä monesti harrastaa ihmiset, jotka eivät kunnioita toista ihmistä eikä välitä tämän tunteista.
Sitten on myös niitä, jotka eivät uskalla lopettaa tapailua/suhdetta muuten. Miten käy, jos tällaisen manipuloivan ja psykopaattisia piirteitä omaavan ihmisen jättää? Siitä voi tulla todellinen riesa tai jopa vaara!
Olen lopettanut tapailun asiallisesti ja perustellen ja silti minua syytetään ghoustaamisesta. Ei kai kenenkään ole pakko tapailla toista, jos ei halua. Tapailun lopettaminen ei tee kenestäkään psykopaattia. - N
Ihan kuule AvPD tyypit ovat taipuvaisia tähän sillä eivät siedä epäonnistumisia.
Dark triad piirteet? Näistä on kiltit miehet puhuneet palstalla jo vuosia.
Vierailija kirjoitti:
"Taustalla voi olla myös muita syitä..." Tuo on melko ratkaiseva lause tuossa.
Sanoo joku, joka harrastaa ghostausta, mutta ei halua myöntää olevansa manipuloija tao psykopaatti.
Kyllä ghostaajat pitää kohdata verbaalisesti, jos kadulla tulevat vastaan, haukkumatta ja käymättä kiinni.
Ghostaamisen normalisointi on vain vastuun välttelyn hyväksymistä.
Toivon vain, että ghostaamiselle keksittäisiin suomenkielinen ilmaus.
Vierailija kirjoitti:
Toivon vain, että ghostaamiselle keksittäisiin suomenkielinen ilmaus.
Kummittelu?
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ghostaajat pitää kohdata verbaalisesti, jos kadulla tulevat vastaan, haukkumatta ja käymättä kiinni.
Ghostaamisen normalisointi on vain vastuun välttelyn hyväksymistä.
Narsisti🖕🏿
Katosin, koska minulla on ongelmia käsitellä tunteita ja kohdata vaikeita tilanteita. Lisäksi itsetuntoni on olematon ja halusin vain hävitä maanpäältä ja toisen silmistä kuin minua ei olisi ollutkaan.
Vierailija kirjoitti:
Dark triad piirteet? Näistä on kiltit miehet puhuneet palstalla jo vuosia.
Silti he saavat vain leiman, kun eräät eivät ota vastuuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivon vain, että ghostaamiselle keksittäisiin suomenkielinen ilmaus.
Kummittelu?
Häivyttäminen voisi olla suomenkielinen vastine. Mutta joo mä olen aina ihan suoraan sanonut naiselle että näen sen pelin mitä hän harrastaa. Sitten alkaa selittely ettei tiedä mitä haluaa tai ei voi noin vain heittäytyä. Miksi sitten tuhlaat aikaani ja otat yhteyttä? Hus hus muualla siitä leikkimään en ole leikkikalusi.
Ghostaamisen sijaan, jotkut harjoittavat hätävalheita.
Onhan tuo nyt aika ilmeistä.