HS: ”Ghostausta” harrastavat varsinkin ihmiset, joilla on psykopaattisia ja manipuloivia piirteitä
"Moni hylkää deittikumppanin selityksittä – ”Ghostausta” harrastavat varsinkin ihmiset, joilla on psykopaattisia ja manipuloivia piirteitä, tutkimus esittää
Yllättävää katoamista pitävät tuoreen tutkimuksen mukaan hyväksyttävämpänä ne, joilla on piirteitä persoonallisuuden niin sanotusta synkästä kolmikosta. Taustalla voi olla myös muita syitä, suomalaistutkija huomauttaa."
Kommentit (235)
Mä en ole varsinaisesti ghostannut ketään, mutta on jäänyt ottamatta yhteyttä. Olen se kaveri joka ei koskaan ota yhteyttä vaan minuun otetaan yhteys jos on kiinnostunut kuulemaan minusta. Ja kyllä, se on perseestä. En ole tarkoittanut sitä niin, mutta aika on vaan suorastaan valunut käsistä ja ei ole tullut sellaista hetkeä kun minussa olisi löytynyt tarpeeksi energiaa puhua kenellekään. Minulla ei yksinkertaisesti ole mitään kerrottavaa , ainakaan hyvää kerrottavaa elämästäni. Pelkään ihmisten tuomitsemista ja sitä, että loukkaannun heidän sanoistaan. Pelkään että minuun sattuu tai että itse sanon jotain väärää. Kynnys ottaa yhteyttä on suuri ja mitä enemmän sitä lykkää, sitä vaikeammaksi se muuttuu.
Tällä hetkellä mulla on ainakin viisi vanhaa kaveria, joiden kanssa en tiedä miten toimia kun luultavasti ajattelevat mun olevan ties mikä psykopaatti kun en ole ollut yhteyksissä. Tai että en pidä heistä enää tai muuta vastaavaa. En tiedä mitä sanoa eikä riitä voimia, joten kai ne sillat vaan poltetaan tällä tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Usein yksi englanninkielinen sana kuvaa paremmin ilmiötä/aihetta, kuin sönköttämällä suomenkielisen lauseen aiheen vierestä, väkisin väännetyistä suomennuksista nyt puhumattakaan.
Niin, kuvaa kai se ku olet sen alun perinkin jostain englanninkielisen julkaisun artikkelista lukenut.
Ghostaamista tekevät aivan tavalliset ihmiset, koska se on helpompaa kuin diilata vastapuolen pettymystä.
Kerrot suoraan deitille, että ei kiinnosta = mahdollista draamaa ja ajanhukkaa luvassa
Katoa deitin elämästä sanomatta sanaakaan = ei draamaa, ei ajanhukkaamista

Se minkä taakse jättää, sen edestään löytää. ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet miehet valittaa, että eivät saa matcheja tinderissä, eivät pääse treffeille ja naiset eivät vastaa viesteihin.
Ihmettelen kovasti, miksi sitten, kun saavat matchin minun kanssani, eivät vaivaudu viestittämään, vastaamaan viestiin tai sitten lopettavat vain parin viestin jälkeen. Entä ne, jotka viestittelevät jonkin aikaa, mutta eivät ole ollenkaan lähdössä treffeille.
Voisi kuvitella, että jos matcheja tulee muutama vuodessa, olisi intoa vähän panostaa. Muuten ajattelisin, että vika on minussa, mutta vaikka olisikin, mies ei voi tietää sitä, koska ei tunne minua. Osaan kyllä kirjoitella kivoja, tuhmiakin tilanteen mukaan ja monet pitävät minua jopa kauniina. Olen naisellinen, normaalipainoinen, terve ja iloinen. En polta, ei ole lemmikkejä ja osaan pitää hauskaa :)
Itse lähden mielelläni treffeille, jos juttu luistaa ensin kirjoitellen. Tavallisin kokemus kuitenkin on ollut, että mies haluaa seksiä ensimmäisillä treffeillä. Kun se ei käy, mies lähettelee aikansa "eroottisia" viestejä ja sitten suuttuu ja katoaa.
Toinen tuttu vaihtoehto on ne miehet, jotka haluavat heti matchin saatuaan tulla minun luokseni yöksi ja kun se ei käy, heistä ei kuulu toista kertaa. Vanhemmat miehet eivät paljoa vaivaudu viestittelemään edes ensin ja kirjoittavat hämmästyttävän huonosti. Nuoremmat ovat sujuvia ja sinnikkäitä, juttelevat mukavia ensin, mutta jos seksi ei käy heti eikä huomenna, juttu oli siinä... Tai no on vielä muutama match, joka jaksaa ehdotella useamman kerran.
Ghostaaminen on ikävää, kun ei tiedä, onko toinen kiinnostunut vai ei. Tapaan sitten muita sillä aikaa, kun ei tiedä. Turhaan en odottele ketään. Koska en tykkää ghostaamisesta, en tee sitä ikinä. Mutta yleensä ei ole tarvettakaan, miehet tekee sen itse 🤣
Ne miehet, jotka toimivat tuolla tavalla eivät ole niitä, jotka valittavat etteivät saa matcheja.
Niin ovat niitä hyvännköisiä, joista kaikki naiset kiinnostuu. Jordan Petersson muuten sanoi jotenkin, että Tinder tekee noista miehistä psykopaatteja.

Sosiopaatteja luultavasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Psykopaatti ex harrastaa tätä huomionhakua. Lähettää tyhjiä viestejä vuosienkin jälkeen ja sitten kun vihdoin reagoin niin ei vastaa mihinkään kyselyyn, että mitä haluaa. Haluaa vain tietää olenko vielä saatavilla ja muistuttaa olemassaolostaan. Mutta kun tietää olevansa tekemisissä luonnevikaisen kanssa... oh well. Koita toipua psyko.
Stalkkerin viesteihin ei pidä koskaan vastata, ei hyvällä, eikä pahalla, saavat vaan intoa jatkaa toimintaansa. Viestit tulisi kuitenkin säilyttää mahdollista lähestymiskieltoa ajatellen.
Rahastusta.
Millä tavalla tuo on rahastusta?
Nainen voi valehdella tulleensa ahdistelluksi ja viedä asian oikeuteen, vaikka kiltti mies haluaisi vain selvittää syyn miksi tuli ghostatuksi.
Sanonpa, että ne ovat omituisia ghostaajia, joiden viimeiset viestit ghostattavalle ovat luokkaa: "Tykkään susta paljon!"
WTF? Et näköjään.
Tinder tekee naisista narsisteja. Tai paljastaa, että naiset on narsisteja.
Vierailija kirjoitti:
Tinder tekee naisista narsisteja. Tai paljastaa, että naiset on narsisteja.
Ehkä tinder luo sellaisen luulon, että se on peliä, eikä vastaantulleilla ole tunteita.
Tälläisiä naisia Suomi-Tinder täynnä. Itse en enää sekaannu v-al_ko--roskaa--n.
Vierailija kirjoitti:
Sanonpa, että ne ovat omituisia ghostaajia, joiden viimeiset viestit ghostattavalle ovat luokkaa: "Tykkään susta paljon!"
WTF? Et näköjään.
Ehkä sellaiset tykkäävätkin, mutta ovat itse huonossa elämäntilanteessa, että eivät vain kykene.
Vierailija kirjoitti:
Sanonpa, että ne ovat omituisia ghostaajia, joiden viimeiset viestit ghostattavalle ovat luokkaa: "Tykkään susta paljon!"
WTF? Et näköjään.
Joo, minuakin yks kehui kuinka mukava olen ja sanoi itse viimeisinä sanoina että laitellaan viestiä. Ei ole tyypistä kuulunut moneen vuoteen :D Ilmeisesti tarkoitti, että laita sinä viestiä jos kiinnostaa, minua ei kiinnosta. Itse olin tuossa suhteessa aina se joka joutui ottamaan yhteyttä ja kinuta tapaamisia, ja varmaan oletti että jatkaisin samaan tapaan. Kyllä se mitta mullakin jossain kohtaa tulee täyteen.
Vierailija kirjoitti:
Laskelmieni mukaan naiset on ghostannut mut Tinderissä yli 20 kertaa. Mitäköhän tämä kertoo naisista tämä tutkimus huomioiden?
Oliko näissä siis ollut jotain jutustelua pidempään, ja sitten nainen vaan lopetti yhteydenpidon?
Joku syyhän siihen on ollut.
Ensi kerralla jos alat puhua alapääjuttuja ym. niin älä sitten ihmettele, jos keskustelu ei jatku.
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Kuvasit juuri hyvin narsistista ihmistä: "ei vaan toinen kiinnosta"
No entä jos vaan ei kiinnosta? Kiinnostaako sinua ihan jokainen ihminen?
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Olen lopettanut tapailun asiallisesti ja perustellen ja silti minua syytetään ghoustaamisesta. Ei kai kenenkään ole pakko tapailla toista, jos ei halua. Tapailun lopettaminen ei tee kenestäkään psykopaattia. - N
Ei teekään! Tässä on kyse miten se tapailu lopetetaan. Kyllä normaali ihminen kykenee asiallisesti keskustelemaan miksi tapailu loppuu eikä teinin tavoin "katoa" tuppisuuna jonnekin. Ghostaaja ei kykene /uskalla käsitellä eroa. Tuskin on sanojakaan miksi erotaan.
Vierailija kirjoitti:
Ghostaamista tekevät aivan tavalliset ihmiset, koska se on helpompaa kuin diilata vastapuolen pettymystä.
Kerrot suoraan deitille, että ei kiinnosta = mahdollista draamaa ja ajanhukkaa luvassa
Katoa deitin elämästä sanomatta sanaakaan = ei draamaa, ei ajanhukkaamista
Minulle ghostaaja on pelkkä raukka. Hyvä että raukasta pääsee eroon!
Vierailija kirjoitti:
Ghostaamisen sijaan, jotkut harjoittavat hätävalheita.
Niinpä. Ei ole kohteliasta sanoa "olet tyhmä", "- jäänyt keskenkasvuiseksi", "- feikki" jne. Parempi keksiä joku hätävalhe.
Tämä!
Ihmisten vaan pitäisi laittaa vaipat, jos minut kohtaavat. xD