Mitä pitkään kestänyt ponnistusvaihe synnytyksessä kertoo?
Vai kertooko mitään? Ihan mielenkiinnosta vain kun kaverini vastikään synnytti ja sanoi ponnistusvaiheen kestävän tunnin, onko se mielestänne kauan? Olen itse lapseton niin ei kokemusta synnyttämisestä.
Kommentit (14)
No mulla se kertoi vaan siitä että olin TODELLA väsynyt enkä jaksanut kunnolla ponnistaa. Mutta sain kuin sainkin ponnistettua lopulta 1h 14min jälkeen ja lapsi syntyi.
Esikoinen oli kai jotenkin jumissa synnytyskanavassa. Sitä ponnistelin tunnin pintaan, kunnes imukupilla avustettiin. Sanoivat, että pään asento saattoi olla hieman virheellinen.
Minun vauva jäi jotenkin otsasta kiinni häpyluuhun. Se, että sai siirtä irti, kesti tunnin.
Voisko olla heikot lantiopohja lihakset.
Vierailija kirjoitti:
Ei vaan JÄTTIPÄINEN KERSA.
Ei pidä paikkaansa, lapsen päänympärys on yleensä 35-37cm ja mun tyttärellä oli 35cm ja silti häntä ponnistin 49minuuttia.
Supistukset voi olla heikot. Mulla epiduraalin jälkeen supistukset heikkenivät ja oli vaikeutta ponnistaa
Esikoista ponnistin tunnin. En osannut vielä suunnata ponnistusta kovin hyvin ja ennenkaikkea esikoisella oli käsi nyrkissä leuan alla.
Seuraavat kaksi vauvaa ponnistin aina muutamassa minuutissa.
Vierailija kirjoitti:
Voisko olla heikot lantiopohja lihakset.
Tämäkään ei pidä paikkaansa. Minulla esikoisen ponnistus kesti tunnin, ja kaksi vuotta myöhemmin samankokoinen vauva (3500 gr) pullahti ulos kolmannella ponnistuksella.
Ensimmäisessä synnytyksessä on ihan normaalia jos ponnistusvaihe kestää tunnin. Tulee kait vähemmän repeämiäkin, kun vauva ei tule syöksymällä ulos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei vaan JÄTTIPÄINEN KERSA.
Ei pidä paikkaansa, lapsen päänympärys on yleensä 35-37cm ja mun tyttärellä oli 35cm ja silti häntä ponnistin 49minuuttia.
Olen kuullut pari kauhujuttua isopäisistä vauvoista. Olinhan se mailmanennätysvauva mitä 8 kg painoinen. Herra jumala mikä jättiläinen. Oma lapsi oli syntyessään 3,5 kg.
virhetarjanto, ei osata ponnistaa oikean suuntaan. voimat vähissä tässä muutama mahd. syy
Voi olla että lantionpohjan lihakset on liian tiukat eikä niitä osaa rentouttaa supistusten välissä. Näin minulle kerrottiin omasta tunnin ponnistusvaiheestani. Kätilö ja fyssari siis.