Lue keskustelun säännöt.
"Suomalaiset ovat epäinhimillisiä toljottajia" HS Mielipiteessä
29.11.2009 |
Toimittaja Pauliina Seppälä kirjoitti hienosti Hesarin mielipidepalstalla tänään:
Mies kaatui raitiovaunussa keskelle käytävää oven eteen, eikä päässyt itse ylös. Kukaan ei mennyt auttamaan.
Kun ise menin, kesti aikaa saada apua. Sitä riensi antamaanmatkalaukkujen kanssa matkustava mies vaunun toisesta päästä - varmaankin turisti.
Perushelsinkiläiset vain toljottivat passiivisina. Vaikka kaatunut oli ilmiselvä juoppo, oli epäinhimillistä jättää hänet makaamaan maahan.
Aiemmin syksylä hyppäsin Espoossa bussiin, eikä kuljettaja pystynyt ottamaan kahdenkympin seteliäni vastaan. Bussi seisoi pysäkillä kuljettajan suostumatta jatkamaan matkaa, ennen kuin olin ostanut lipun.
Penkit täyttyivät taas toljottajista. Kysyin heiltä, voisiko joku rikkoa kaksikymppisen pienemmäksi. Kukaan ei reagoinut.
Paitsi afrikkalaistaustainen mies, joka kaivoi kukkarostaan koko bussimaksun minulle. Kun kiittelin häntä ylitsevuotavasti, hän vain nauroi. Hänelle teko oli itsestään selvä.
Muut bussin matkustajat istuivat halvaantuneina ja ilmeisen välinpitämättöminä siitä, pääsenkö kotiin vai en.
Yhtä kylmästi meillä suhtaudutaan lapsiin. Jopa New Yorkin kaltaisessa suurkaupungissa Manhattanilla vastaantulijat hymyilevät lapsille. Metrossa joku ryhtyy aina kujeilemaan lapsen kanssa. Suomessa lapsi kohtaa vain toljottajia.
Teininä odotin viimeistä bussia Rautatieasemalla, kun kaksi asemalla hengaillutta tyttöä alkoi kiusata minua. He läpsivät poskille ja veivät rahani.
Bussipysäkillä oli pitkä jono aikuisia, jotka eivät tehneet mitään estääkseen minua saamasta turpiini. Kun bussi tuli pysäkille, he menivät yksi kerrallaan sisään. Tytöt kiskoivat minua vaatteista ja hiuksista, kun ryömin ja rimpuilin itseni bussiin. Kukaan ei auttanut.
Kun Suomessa rohkenee pyytää ihan vain arkista apua tuntemattomilta kanssaihmisiltä, he ovat hiljaa. Kysyjä saa tuntea itsensä hulluksi.
Jokaisen on pärjättävä kaikissa tilanteissa itse, eikä kukaan auta pienessä tai suuressa hädässä. Tällainen passiivisuus ei ole vain neutraalia. Se on kammottavaa avun kieltämistä sitä tarvitsevalta.
Suomalaiset: herätkää unestanne. Olkaa ihmisiä.
Kommentit (18)
Mulle ei tule nyt varsinaista hätätilannetta mieleen, jossa ei olisi autettu, mutta ihan normaaleissa arkipäivän tilanteissa.
Lastenrattaiden kanssa harva aloittaa oma-aloitteisesti, mutta kyllä sitten kun apua pyytää. Samoin on ihan normaalia pamauttaa ovi takanatulijoiden päälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tyttäreni poikaystävineen meni apuun ja soitti ambulanssin paikalle. Kukaan muu ei lotkauttanut korvaansakaan.
ei arvo ihan riittänyt. Kuski ei olisi päästänyt häntä bussiin. Lapsi oli ihan hädissään. Annoin bussirahat.
Pistää kyllä vähän miettimään, enkö vain ole huomannut?
Itse asun Vantaalla, missähän tällaista tapahtuu?
mieheni teki autoremontin ranskalaisille turisteille joilla kiire lautalle Helsingin keskustassa. Olen auttanut sadat vaunut junaan/bussin. Ikävää, että jonkun kohdalla vain ikäviä kokemuksia.
En allekirjoita sitäkään, ettei lapsille hymyillä, siitäkin mulla on päinvastaiset kokemukset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyseessä oli tosin n. 70v vanha rouva kävelykeppeineen joka oli kaatunut bussipysäkillä piikkipuskaan. Koko pysäkki täynnä väkeä, kukaan ei liikkuvut. En yksin saanut rouvaa ylös (oli aika tukeva) ja kaikkein pienin mummeli tuli auttamaan vaikka vieressä oli parikymppinen melkein kaksimetrinen miehenjötikkä.
Oli mummo aivan naarmuilla, en tiedä kuinka kauan oli rimpuillut puskassa ennen kuin tulin pysäkille.
Onhan niitä kaikenkarvaisia muitakin liikkeitä olemassa. "Yksi roska päivässä, yksi hyvä teko päivässä" jne. Autetaan aina kanssaihmistä kun tarvitaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sairauskohtauksen bussissa. Bussikuski pysähtyi pysäkille, yksi matkustaja soitti ambulanssin ja kolmas talutti naisen kadulle odottamaan ambulanssia kanssaan. Tapahtui Suomessa.
Suomalaiset on avuttomia toljottajia!
Yritän toimia toisin ja autan, neuvon, hymyilen ja otan huomioon muut ihmiset. Olen auttanut pyytämättä kymmeniä vaunuja bussista ja junasta, avannut ovia kanssaihmisille, nostanut pudonneita käsineitä ym. ei se ole minulta pois.
Joskus voin pahoin kun ajattelen tätä suomalaista välinpitämättömyyttä ja itsekkyyttä, haluan pois täältä tai osaltani muuttaa tätä meininkiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistatteko takavuosilta kohutapauksen, jossa joku oli kuollut bussin penkkiin kesken matkan ja kuljettaja huomasi ruumiin vasta päättärillä - kukaan kanssamatkustajista ei ollut reagoinut!
Eräs tuttuni puuttui ainoana aikuisena ruuhkaisella metroasemalla tapaukseen, jossa 2 lasta istui laiturin reunalla ja roikotti jalkojaan metroraiteen puolella. Siinä olisi voinut käydä pahasti junan tullessa.
Appropoo, komppaan siis tuota tutkijaa - suomalaiset tunnekylmää sakkia, joka ei halua ylimääräistä vaivaa tai hankaluutta, jota toisten asoihin puuttumisesta voi aiheutua. Aito, lämmin yhteisöllisyys ja inhimillisyys on tässä maassa harvinaista. Lapsiin suhtaudutaan tylysti ja epäystävällisesti, etenekin jos pitävät ääntä tai kiukuttelevat julkisilla paikoilla. Tunteiden osoittamista ylipäätään paheksutaan.
Melskaavien ja aggressiivisten juoppojen häiriköintiin halutaan puuttua kaikkein vähiten, ymmärrettävästi.
pyytänyt vartijoita metroasemalla taltuttamaan orastavia tappeluita. Viimeksi metrossa ollut neljän pojan jengi alkoi lydä viidettä yhteistuumin päähän. Kukaan metrossa ei reagoinut, edes isokokoiset aikuiset miehet. Tuijottivat vaan. Säälittävää. Minä, vaikka pienen lapsen kanssa, uskalsin avata suuni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä itse olen saanut apua aina kun olen tarvinnut, pyytämättäkin.
Mutta kai sitä pienikokoinen, nätti nuori nainen saakin apua helpommin kuin haiseva juoppo (enkä tällä tarkoita etteikö häntä kuuluisi auttaa, päinvastoin!).
Tykkään itse auttaa ihmisiä pienissä asioissa - kyllä se kiitollinen hymy on niin suuri palkka pienestä työstä.
Tuntuu, että suomalaisilla on noin niinkuin kansana aika huono olla (työttömyyttä, köyhyyttä, alkoholia, väkivaltaa, masennusta...), ja silloin ei jaksa ottaa muita huomioon. Mutta kyllä silti vähänkään järjissään oleva ihminen auttaa mummon pois puskasta! Ja sillä auttamisella saa oikeasti hyvän olon itselleen :)
Vaikka kuinka pitää ovia auki, ei kiitoksen sanaa edes heru. Pidetään itsestäänselyytenä.
Ei huvita olla kohtelias, koska sitä harva edes huomaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä minulle ovia avataan (pidetään auki), samoin teen itsekin ja harvassa on ne ihmiset, jotka eivät siitä kiitä. Suurin osa kaupan kassoista tervehtivät, kiittävät ja hymyilevät, samoin bussikuskit.
Ehkä se on sitten toista pääkaupunkiseudulla kuin tällaisissa pikkukaupungeissa.
Monella paikkakunnalla asuneena juuri pk-seutu on se kaikkein pahin. Sieltä niitä toljottajia löytyy enemmän kuin auttajia ja muuten muut ihmiset huomioivia ihmisiä.
epäilen kuitenkin, että ilmiö on pääkaupunkiseudulla kaikkein vahvin.
Itse tulin kerran (vappuaattona) hammaslääkäristä kun sain puudutuspiikistä jonkun allergisen reaktion. Katu alkoi vilistä silmissäni, oksensin, otin seinästä tukea ja lysähdin kadulle. Sain juuri ja juuri soitettua miehelleni, vaikka näkökenttäni oli täysin hämärtynyt. Ihmisiä kulki paljonkin ohi, mutta ainoa joka pysähtyi kysymään vointiani, oli itse laitakaupungin kulkija ja alkoholisti. Hän tarjosi minulle hedelmäsokeria :)
Ihmisiä kulki paljonkin ohi, mutta ainoa joka pysähtyi kysymään vointiani, oli itse laitakaupungin kulkija ja alkoholisti. Hän tarjosi minulle hedelmäsokeria :)
Juuri näin! Ne jotka on itse olleet hädässä uskaltavat auttaa muita. Empatiaa löytyy. Suurin osa niistä kaikista tavallisimman ja kilteimmän näköisistä ei auta. Todennäköisin auttaja on itse rappiolla tai joku punkkari tms.
Mikä ihme siinä onkin?
Omat kokemukseni ovat aika päinvastaisia. Apua on saatu kun on tarvittu.